Elossa ollaan..

Blogin hiljaisuus kertoo kesän ja syksyn olleen kiireistä aikaa. Kesä meni lähinnä töiden ja pelien merkeissä, Jadevaltias-kampanjan etenemistä on voinut seurata Mekanismin wikistä. Hopeinen Sirppi-kampanjan pysähtyneisyys taas on ollut ikävämpi asia kuluneen kesän ja syksyn aikana. Syksyllä taas toisen kouluvuoden tuomat tehtävät ja velvollisuudet ovat vieneet aikaa kirjoitelulta. Varsinkin syys-lokakuussa ollut työharjoittelu lastensuojelulaitoksessa vei paljon voimia ja intoa kirjoittaa tänne yhtään mitään. Antoisa harjoittelu, jonka aikana valkeni paljon omasta tulevaisuudesta työllistymisen suhteen. Harjoittelu oli myöskin kohtuullista aikaa roolipelaamiselle, vaikka aikatauluttaminen olikin välillä työlästä vuorotyön ja muun elämän kanssa.

Jadevaltiaasta on nyt pelattu kolme ensimmäistä kirjaa kokonaan kuten yllä olevan linkin takaa voi huomata. Näistä hyvistä hetkistä olisi tarkoitus vähän kirjoitella tänne jotain mietteitä kunhan ehdin pelaajien kanssa vaihtaa vähön ajatuksia aiheesta. Jos en ehdi niin kirjoitan despoottimaisesti vain omia ajatuksiani mutta tarkoitus olisi saada myös pelaajien ääntä vähän kuuluville. Kohtuullisesti peli on kerännyt palautetta Saamattomien foorumilla olkoonkin, että nyt tahti on hieman hidastunut. 

Hopeinen Sirppi jäi jo viime huhtikuussa ensin kuukauden tauolle, sitten kesän ajan kampanja oli lähes kokonaan jäissä aikataulutusongelmien vuoksi. Yhden pelaajan ollessa armeijassa ja allekirjoittaneen sekä toisen pelaajan aikataulujen täydellinen ristiinmeneminen (kun toinen oli vapaalla niin toinen oli töissä) olivat melkoisia esteitä kampanjan etenemiselle. Tämä harmittaa minua suuresta, sillä kampanjan hyvä vire (peli joka toinen viikko) katkesi ikävästi ja samalla kampajan tapahtumat ovat päässeet painumaan unholaan. Omalta osaltani on myönnettävä, että Jadevaltiaan rinnalla Hopeinen Sirppi jää toiseksi, oma motivaatio riittää kampanjan suhteen tasan sen loppuun vetämiseen mahdollisimman pienellä vaivalla. Mekanismin pelipäivitykset ovat pahasti jäljessä nykyistä tilannetta.

Kahden pyörivän seikkailupolku-kampanjan rinnalla on totta kai haaveilua jo seuraavista kampanjoista. Paizon tuotteista Shattered Star-seikkailupolku on allekirjoittaneen hankinnassa ja tähän mennessä kaikki kolme osaa ovat olleet lukufiiliksen jälkeen mainioita opuksia. Varasin tämän seikkailupolun itselleni jo kauan aikaa sitten, koska Shattered Star on ensimmäinen jatko-osa -seikkailupolku. Jatko-osa kolmelle seikkailupolulle, jotka olen kaikki johtanut: Riimuvaltian Nousu, Karmiinivaltaistuimen Kirous ja Toinen Pimeys. Seikkailupolku olettaa, että nämä kolme polkua on pelattu ennen Shattered Staria, joten mielenkiintoisia asioita on edessä. Tyyliltään seikkailupolku on hyvin pitkälle luolastojen koluamista artefaktien perässä Indiana Jones-tyylillä mutta mukaan mahtuu viittauksia myös edellä mainittuihin kolmeen seikkailupolkuun sekä paljon paljon uutta. Alkaa kuulostamaan mainospuheelta mutta olen innoissani tästä seikkailupolusta.

Pelaajana en ole päässyt uusia haasteita kokemaan, veljeni "pikkumoduuli"-seikkailut jatkuvat samaan epätasaiseen tahtiin kuin aiemmin. Kuitenkin keväällä lienee tähän tulossa muutosta, sillä toinen Saamattomien Mikoista on aikeissa johtaa neljälle pelaajalle kotikutoisella systeemillä pyörivän kampanjan joka kulkee nimellä "Varjo Kosken Yllä". Mysteerinen nimi, jota ei ole kaikille pelaajille vielä edes valoitettu. Itse odottelen vielä hahmonluontia, asepalveluksen välttäneenä näyttäisi siltä, että hahmoni on Suomen puolutusvoimien oletetun tiedustelupalvelun jäsen. Kaksi muuta hahmoa ovat Supon miehiä, kolmas myös samaisesta tiedustelupalvelusta. Mielenkiinnolla jään odottamaan miten projekti etenee. 

Lopuksi vielä kevyempiä kuulumisia. Pitkänä Final Fantasy-sarjasta pihalla olleena päätin sivistää itseäni ja asetin tavoitteen seuraavalla kahdelle vuodelle ennen koulusta valmistumista. Tavoitteeni olisi pelata Final Fantasyt ensimmäisestä asti mahdollisimman uuteen versioon pelistä, joka vielä koneellani toimii. Nyt ensimmäiseen peliin on upotettu monta kymmentä tuntia pelaamista ja peli ole edes puolessa välissä. Toisaalta harjoitteluni katkaisi hyvän etenemisen hetkeksi mutta nyt on taas edistytty hyvin. Ehkä pelisarjasta voi lainata idean tai pari myös pöytäpeleihin..

  

Kesäkuun pelailut

Viimeksi kirjoittelin pienen peliporukan ongelmista uuden pelin aloittamiseen. Nyt kun kirjoitan tätä, olemme pelanneet pienellä porukalla viisi pelikertaa Paizon seikkailupolkua Jade Regent sekä pelanneet yhden Lamentations of Flame Princess pelin. Seuraavaksi jonkinlaista purkua molemmista ja kesäkuun pelailuista ylipäätään.

Jadevaltiaan jäljillä

Aloitimme uuden seikkailupolun pelaamisen hyvin nopealla tahdilla, päätettyäni tarjota peliä tietyille pelaajille pidimme palaverin pelistä, jossa kävimme läpi asiat joista kaikkien tulisi olla samalla viivalla. Huomasin, että koko kampanjan vuoksi tälläinen kokous on parempi kuin ohje "lue pelaajanvihko ja tee sopiva hahmo". Pöydän ääressä saatiin sovittua yhteisiä pelisääntöjä, muokkauksia ja ylipäätään saavutettiin sama aaltopituus tulevan kampanjan suhteen. En tiedä miksen aiemmin ole tälläisiä pitänyt mutta tästä eteenpäin nämä tulevat pakolliseksi osaksi seikkailupolun tai minkä tahansa muun juonellisen ja pidemmän kampanjan aloitusta.

Jadevaltiasta voisi kuvata tarinapainoisimmaksi seikkailupoluksi koko Paizon tuotannossa. Tarinan keskiössä eivät ole seikkailijat, pelaajien hahmot vaan heidän lisäkseen valokeilan jakaa neljä eph:ta joihin jokaisella hahmolla on jokin side. Tämä tilanne oikeastaan pakotti panostamaan eph:iden pelaamiseen ylipäätään ja olen saanut pelaajilta kiitosta siitä miten eph:t toimivat ja miten ROOLIpelaaminen näkyy pelatessa. Ilolla on myös katsonut miten pelaajat panostavat selvästi normaalia enemmän tapahtumien kuvailuun ja keskenäiseen vuorovaikutukseen. Välillä mietin ollaanko naapurissa kummissaan kun naapurista kuuluu suoraa huutoa toiselta toiselle ja välillä taas naurun hekotusta.

Ylipäätään koko kampanja on pyörähtänyt käyntiin lupaavasti. Jos halutte lukea pelimme tapahtumista niin Mekanismissa kampanja kulkee nimellä Jadevaltias.

Leipingin Talo

Otsikko kertoo suunnittelemani skenaarion nimen ja teeman. Viime keväinen pelimme sai jatkoa, kun kolme seikkailijaa lähti tutkimaan erään hahmon serkun taloa, jonka tämä oli juuri ostanut. Talossa kuului kummia ääniä ja saattoi sielä jotain asuakkin kun talo on ollut vuosia tyhjillään. Lopulta talosta paljastui käärmejumalan kultti, joka selvästi koitti herättää jotain talon perustuksissa. Kuitenkin kultinjohtajan (?) kuolema kadotit koko temppelikompleksin talon alta, estäen tarkemman tutkimuksen hahmojen kerran jo poistuttua sieltä. 

Peli toimi esittelynä yhdelle Saamattomien jäsenelle, joka ei vielä ollut päässyt kokeilemaan mutta myös edelliskevään muistojen herättelyyn. Pelin pohja oli hyvin yksinkertainen: perusidea napattiin Caldwellin Linna-moduulista, kerättiin hieman Cthulhu-viittauksia Yigin muodossa ja pelin edetessä lisäiltiin "Weirdiä" sen mukaan kuin näin tarpeelliseksi. Mustuus, joka loppuvaiheessa ympäröi koko talon, koittaen päästä kosketukseen hahmojen kanssa oli ehkä hienointa ikinä, pelaajat olivat kummissaan. 

Leipingin Talo opetti ja näytti allekirjoittaneelle ainakin yhden asian: jotta peli toimisi ja liikkuisi eteenpäin, kaiken ei tarvitse olla valmiina. Käytännössä ennen peliä olin suunnitellut kartan, muutaman teeman sekä viholliset. Kaiken muun keksin pelatessa ja hyvin toimi. Lamentations on sopivan kevyt jotta voi keskittyä kuvailuun ja muuhun kuin stattiblokkien tutkimiseen. 

Eli Samin kommentista otin vaarin ja hyvin toimi. Oikeastaan kaikki pelaajat kiittelivät pelistä ja toivoivat lisää. 

Lopuksi

Kesän alussa hankin itselleni Arkham Horror-lautapelin täydentämään H.P. Lovecraft novellikokoelmaani (vaikkei noilla juuri muuta yhteistä olekkaan kuin Mythos). Peli on ollut mainio tunnelmapaukku, kolmen pelaajan kanssa peli ei vie edes aivan tolkuttomasti aikaa. Se mikä pelaamisessa on ollut kummallista on se, että ettemme ole hävinneet kertaakaan.. Ehkä Keltainen Kuningas-lisäosa tuo vihdoin tappion meille.

Kaveri hankki äskettäin Diplomacy-lautapelin, joka on aivan loistava. Vaikka kaksinpeliä ei pitkään jaksakkaan, odotan kovasti isomman joukon yhteenottoa ensimmäisen maailmansodan merkeissä. 

Tälläisten aiheiden äärellä siis kesäkuussa. 

Minne katosi viikottainen pelini?

Kevät on ollut monella tapaa erilainen kuin parina aiempana vuonna. Koulusta oli opintoihin liittyvä harjoittelu, joka kesti seitsemän viikkoa, päättäen käytännössä ensimmäisen vuoden Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Harjoittelu olisi mahdollistanut ahkeramman pelaamisen Saamattomien kanssa, koska tulin tekemään harjoittelua kotiseuduille Hämeenkyröön. Hopeinen Sirppi-kampanja eteni kolmen pelikerran verran ennen kuin jumitti kuukaudeksi. Olin lähes kuukauden pelaamatta roolipelejä. Tälläisiä taukoja ei käytännössä ole ollut vuoden 2009 kesäkuun jälkeen, jolloin roolipeliharrastus sai uutta tulta alleen.

Tässä blogipostissa käyn lävitse haasteita siitä, miten montaa peliä pieni peliporukka voi pelata yhtäaikaa.

Kahden kampanjan loukku?

Pidimme huhtikuun alkupuolella Saamattomien pelinjohtoporukalla pienen kahvihetken, jossa mietimme tulevaisuutta Pathfinder- ja muiden kampanjoiden suhteen. Mitä voisimme aloittaa, millä porukalla ja millaisella tahdilla. Hyvin nopeasti esille nousi ongelma, jota voi kutsua kahden kampanjan loukuksi. Jos samoja pelaajia on yhtäaikaa useammassa kampajassa, tulee molempien kampanjoiden aikatauluksesta hyvin vaikeaa ja aikaa vievää. Saamattomien tilannetta vaikeuttamassa on vielä kahden vakiokasvon varusmiespalvelus. 

Nyt jo pyörivät kaksi kampanjaa toimivat rinnakkain kohtuullisesti, lähinnä siksi Hopeisessa Sirpissä pelaajana oleva Ismo johtaa toista kampanjaa ja toinen varusmiehistä on mukana molemmissa peleissä. Näin saadaan luotua tilanne, jossa Hopeinen Sirppi- ja Raatokruunu-kamppiksien pelinjohtajat sopivat tietyt viikonloput omille peleillään ja sitten sovitellaan ko. varusmiehen mukaan toteutuuko suunnitelma. Tämä on toiminut hyvin ja itse olen pitänyt kiinni siitä, ettei Hopeista Sirppiä pelata joka viikonloppu mikä helpottaa suunnittelua.

Kuitenkin ns. arkipelit käytännössä jäivät koska viikonloput olivat jo liian täysiä peleistä. Itselleni tämä ei olisi ollut ongelma, koska illat olivat vapaita ja Hopeista Sirppiä ei pelattu joka viikonloppu. Lähinnä vaikeinta arkena pelaaminen olisi ollut Mikolle, joka johti onnistuneen Dragon Age-kampanjan 2010 alkukesästä. Lukion, harrastusten ja monen pelin yhdistäminen olisi haaste, jonka itse hyvin ymmärrän. 

Kahden tai useamman pitkäkestoisen pelin pelaaminen yhtäaikaa on siis haaste, varsinkin jos haluaa panostaa kaikkiin pelaajana täysillä. Aikataulutus voi myös olla melkoinen haaste.

Haluan tuohon peliin mukaan.. ja tuohon sekä tuohon

Toinen selkeä haaste useamman kamppiksen pyörimiselle on pelaajien omat intressit. Monella saamattomalla on hahmot mietittynä kaikkiin ilmestyneisiin Paizon seikkailupolkuihin, sekä halua pelata näitä kamppiksia. Asenne voi myös olla sellainen, että tällä hahmolla pitää päästä mukaan siihen "ensimmäiseen peluutukseen". Tämä vaikeuttaa pelien aloittamista selkeästi, jos pelaajan aikataulu on muuten hankala.

Keväällä olisimme voineet aloittaa kolmen pelaajan voimin kampanjan mutta emme käytännössä kehdanneet koska arkena pelaaminen sulkisi varusmiespalvelusta suorittavat automaattisesti pois, odottamaan sitä toista peluutusta. Koimme, että tälläinen toimiminen olisi epäreilua vaikkakin kaikkia ei voi aina huomioda. Kuitenkin peliporukkamme yhtenäisyyden kannalta katsottuna on parempi sopia peleistä hieman isommalla porukalla ja koittaa löytää ratkaisu, johon kaikki olisivat tyytyväisiä.

Silti väitän, että suulliset sopimukset ja lupaukset siitä, että joku pelaaja pääsee peliin mukaan "kunhan se alkaa" estää spontaanien pelien aloittamisen. Tässä tarvittaisiin pelinjohtajilta rankkaa linjaa, aikataulu- sekä sitoutumisvaatimukset pelaajilta jotta peli pyörisi tietyllä tahdilla sekä ilmoittautumissysteemin, jossa nopeat syö hitaat. Käytännössä kaveriporukassa, joka on pelannut kolmisen vuotta yhdessä, tämä ei toimi vaan pelit sovitaan niin, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa mukaan pääsemiseen.

Mitäs sitten?

Toisen varusmiehen palvelus päättyy heinäkuussa, samoin monet Saamattomat saavat tietää pääsivätkö he kouluihin ja minne päin Suomea. Heinäkuun alku ratkaisee monen tulevan kampanjan tilanteen. Millaisia pelejä voidaan aloittaa, millaista tahtia niihin voidaan suunnitella ja millä porukalla niitä pelataan. Itselläni on mielessä sekä Liekkien Perintö- ja Kuninkaantekijä-kampankoiden aloittaminen kesän aikana, joten heinäkuu on todella etsikkoaikaa Saamattomien pelaamiselle. Toisaalta heinäkuun alku ei tuo helpotusta nykyisten pelien tilanteelle: Raatokruunulla ja Hopeisella Sirpillä on edelleen yksi pelaaja armeijassa ja erityisesti Hopeinen Sirppi jumittaa kesätöiden ja lomien takia pahasti.

Eli minne viikottainen pelini katosi kevään aikana? Haastavaan viidakkoon, jonka loivat aikataulut, koulu, työt, matkustaminen ja varusmiespalvelus.

Saamattomien sisäinen kemia toiminee kohtuullisesti, vaikka erilaisia käsityksiä pelaamisesta ja sen tavoitteista onkin. Tarkoitukseni olisi tehdä pelityyli-/miksi pelaan-kysely Saamattomien jäsenille, jotta saisin ja saisimme hieman faktaa jokaisen pelaamisesta. Sen tuloksia tulen käsittelemään täälläkin.

Hyvää kesän alkua kaikille.

[SD] Puolessa matkassa polkua..

Viime sunnuntaina tuli pelattua Hopeisen Sirpin kymmenes pelikerta ja samalla pelattiin seikkailupolun kolmas kirja, Maailmanlopun Kaiku loppuun. Kampanja on siis puolessa välissä ainakin kirjojen määrässä ja uskoisin myös, että pelikertojen määrässä. Jotta kamppiksen referointi ei olisi kesän alussa niin hidasta, käyn nyt läpi fiiliksiä kolmesta ensimmäisestä kirjasta. Kaikin puolin olen ollut tyytyväinen peliini ja olen siitä nauttinut. Pelaajien kommenteista päätellen myös he. Pelin tapahtumat löytyvät ensimmäisen linkin takaa, enkä käy niitä tässä merkinnässä lävitse. Merkinnässä on silti pieni spoilerien vaara olemassa.

Muutostyötä
Muutostöistä isoin on ollut konvertoida kaikki seikkailupolun viholliset Dungeons&Dragons 3.5:stä Pathfinderille. Tarinan muuttamiseen ei vielä ole ollut isompia syitä, Toisen Pimeyden alku on vahva hyvä tarina jonka voi vetää sellaisenaan melkein mille tahansa ryhmälle, kuhan premissi on oikea. Vihollisten konvertoiminen on silti ollut hauskaa puuhaa. Pelisysteemi on tullut tutuksi ja hieman ehkä herättelen toiveita siitä, että osaisin systeemin niin hyvin, että kehtaisi ensi vuonna osallistua Paizon RPG Superstar-kilpailuun. Vielä konvertoimistyö on ollut helppoa, alle 10-tasolla pelatessa peli on muutenkin näppärämpää kuin isommoilla tasoilla. Pienien liikkuvien osien määrä kasvaa ja samalla siis työn määrä. Kuitenkin tähän astiseen olen tyytyväinen, konvertoidut viholliset ovat toimineet kuten on pitänyt ja ainakin tiedän tarkasti mitä vihollinen pystyy/mitä se ei pysty tekemään.

Mikäli mielenkiinto heräsi konvertoituja vihollisia kohtaan, pistä kommenttia ja sähköposti johon heitän pdf-tiedoston.

Varjo Taivaalla
Kokonaisuutena arvioin, että tämän kirjan pelautus oli onnistunut. Hieman muutin lähtökohtia, mistä tarinaan lähdettiin mukaan: hahmoja infottiin, että heidän kansansa vihollisia oli kätkeytynyt kaupunkiin ja heidät tulisi etsiä ja tuhota. Muutamien johtolankojen lukuuunottamatta annoin pelaajille hyvin vapaat kädet siihen, miten lähestyvät tehtävänantoa. Lopulta päätyivät sellaiseen ratkaisuun kuin likimain olin olettanut: ollaan toisen epäillyn leivissä ja tutkitaan hänen laskuun toisen epäilen bisneksiä ja samalla tutkitaan "työnantajan" taustat.

Tunnelmallinen kirja kaikin puolin, sopivassa suhteessa salapoliisin työtä, taistelua ja hahmointerraktiota. Hauskinta ehkä pj:n näkökulmasta oli katsella miten "ammattimainen" solu hakee itseään ja kokee pieniä takaiskuja kun aivan ei vielä olla täysin samalla aaltopituudella. Vaikka pelin fiilis onkin "viitta&tikari"-hiippailua niin silti huumoria mahtui tähän kirjaan mukavasti.

Kirjan huippukohta toimi hyvin. Yksi kuollut hahmo, ja karannut vihollinen. Vihollisen luonne ei tullut suurena yllätyksenä kenellekkään, näin aikainen esiintyminen kylläkin. Tämä on ihan ymmärrettävää, varsinkin kun sääntökirjakin tämän vihollisen esittelee parilla kuvalla. Koitappa siinä pitää salaisuutta yllä, että "tätä vihollista ei ole olemassa". Kokonaisuutena hyvin onnistunut opus niin omilla jaloillaan kuin myös Hopeisen Sirpin aloittajana. Pelaajat tykkäsivät ja samoin mie.

Tyhjyyden Lapset
Tähän mennessä pelikertojen määrässä lyhin kirja, tapahtumien pelaamiseen meni vain kaksi pelikertaa. Kirjassa näkyi vahvasti se, miten oman kampanjani asetelma muutti kirjan perusajatusta. Kun muunlaisessa kampanjassa hahmot saattavat tulla tapahtumasaarelle täysin omaa uteliaisuuttaan ja törmätä juonen kannalta merkittäviin vihollisiin, omassa kampanjassani pelaajat metsästivät näitä vihollisia heti alusta asti koska se kuului heille. Kaikki muu saarella oli "ylimääräistä" heidän tehtävänsä kannalta. Tämä nopeutti tapahtumien kulkua jonkin verran.

Tyhjyyden Lapset aloittaa myös sci-fi-fantasian, jota tässä seikkailupolussa on melkoisesti. Pelaajiani tämä ei tuntunut haittaavan, itsekkin koin tällaisen asetelman pelaajana eksoottisena ja kivana vaihteluna. Sci-fi-fantasia ei edes vielä lopu tähän kirjaan, joten kannattaa hakea omien pelaajien kanssa sitä rajaa, missä sci-fi menee jo yli.

Nopea mutta tärkeä osa seikkailupolkua. Pelaajat ymmärtävät, että on kyse jostain suuremmasta ja seuraavassa kirjassa eeppisyyttä nostetaan potenssiin kaksi.

Maailmanlopun Kaiku
Sotateema on ollut itselleni aina vaikea roolipeleissä. Jokaisen yksilön kuvaaminen taistelukentällä luontevasti on itselleni hankalaa ja varsinkin aikaa vievää mutta sitten taas on tylsää ottaa pelaajilta kokonaan sodan kaaoksen kokeminen pois lähettämällä heidät tekemään erikoistehtävää sivussa muusta sodasta. Maailmanlopun Kaiku hoitaa sotateeman hyvin. Sota jakautuu erikoistehtäviin jotka hahmojen on hoidettava mutta samalla tarjoaa hyvät puitteet sille, että saadan sodan kaaosmaisuutta kuvattua.

Ratkaisu on sissisota. Yksi pelaaja totesi, että muistuttaa vahvasti Vietnamin sotaa tuo sodankuvaus, jota tässä osassa on ja ymmärrän kyllä miksi. Erillään toisista toimivat iskuryhmät hyökkäävät useisiin kohteisiin yhtäaikaa, tuhoavat vihollisen ja vetäytyvät hieman taaksepäin. Koen pj:nä onnistuneena sodan kuvaamisessa hyvin, sattumakohtaamis-taulukko ole ahkerassa käytössä ja kummallisuuksia tuli heiteltyä mukaan tasaista tahtia. Jotta pelaaminen ei muutu pelkäksi yksitoikkoiseksi sotimiseksi, näin hyvänä ratkaisuna sen, että pelaajat pääsivät lähes aina yllättämään vihollisen. Homma oli nopeasti ohitse ja pelaajille jäi fiilis, että heidän ammattilaisensa ovat oikeasti ammattilaisia.

Sissisota muuttuu kirjan loppupuolella enemmän selvitymissodaksi kun hahmot päätyvät tasku-ulottuvuuteen pelastamaa vangittua toveriaan. Tähän osaan en ole täysin tyytyväinen kun peliä itse vedin. Ehkä alkoi taisteluväsymys jo näkyä kaikilla tässä kohtaa, johan tätä sotaa oli sodittu neljä pelikertaa. Kuitenkin saimme kirjan omaan eeppiseen päätökseensä, toinen hahmo sai surmansa hetkeä ennen lopputaistelua.

Maailmanlopun Kaiku on hyvä seikkailu, varsinkin jos etsii sota-aiheista seikkailua. Ehdottomasti suosikkini näistä kolmesta juuri tuon sotateemansa vuoksi.

Mitäs sitten?
Puolet on vielä jäljellä. Edessä on monia seikkailuja, käänteitä ja yllätyksiä joita en tietenkään tässä paljasta. Seuraava osa on taas paluu "viitta&tikari"-teeman äärelle, jota odotan innolla tämän hieman taistelupainotteisemman seikkailun jälkeen kun pelaajat pääsevät soveltamaan ja kikkailemaan, olemaan omillaan. Kaiken kaikkiaan Hopeinen Sirppi on ollut viihdyttävää pelaamista, "huonona" pidetty seikkailupolku on näyttänyt itsestään uusia puolia ja pinnan alla muhii nyt paljon uusia juttuja jotka haluan tuoda mukaan tähän kampanjaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että nämä kolme ensimmäistä kirjaa ovat ne osat, joissa ei juuri ole muutettavaa vaan homma toimii jo valmiiksi hyvin. 

Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa. Peliraportteja ilmestyy Mekanismiin sitä mukaan kun saamme kampanjaa eteenpäin pelattua. 

Peliuutisia ja muita kuulumisia

Satuin tarkistamaan Green Roninin nettisivut ja vastaan Chris Pramaksen kirjoitus firman suunnitelmista vuodelle 2012. Viime vuonna lupailtiin Dragon Agen 2 boksia ja kerrottiin muuttuneesta markkinointisuunnitelmasta, neljä boksia muuttui kolmeen. Tämän vuotinen ilmoitus ei pidä suurempia yllätyksiä sisällään. En referoi koko uutista, vain osat jotka kiinnostavat minua.

I'll start with a game near and dear to my heart: Dragon Age. We are currently putting together Set 3, which covers levels 11-20 of play. As with Set 2, we'll be doing a public playtest of the Set 3 mechanics (I hear those are all the rage these days!). Will Hindmarch is preparing files for that as we speak, and that should begin by month's end. In the meantime, you can check out the sweet Set 3 cover I've included in this article. We'll be following up Set 3 with another adventure collection called The Deep Roads. This will be similar in format to Blood in Ferelden, but with an underground theme.

Pelitestiä odotan kyllä kovasti, mielenkiintoista nähdä mitä GR keksii viimeiseen Dragon Age boksiinsa laittaa. Odottelen kovasti tätä, vaikka keskimmäistäkään boksia ei olla pöydän ääressä päästy käyttämään. Aiemmalle Dragon AGe kamppiksellemme on tulossa jossain vaiheessa jatkoa, toivottavasti jo talven aikana mutta viimeistään keväällä. Pelaajilla on turhankin paljon kiirettä, ettei peli ole päässyt vielä pyörähtämään käyntiin. Hahmot sentään ollaan saatu kaikille tehtyä. Deep Roads-paketti kuulostaa hyvältä, yksi ikonisimpia paikkoja tälle pelille. Vaikka Originsia pelatessa inhosin Orzammaria, niin Deep Roadseilla juoksentelu sen sijaan oli erittäin mielekästä ja nautittavaa.

This May we'll be releasing "A Game of Thrones Edition" of A Song of Ice and Fire Roleplaying. This takes the existing core rulebook and appends the entirety of the Peril at King's Landing adventure. This will give you all the rules and a full adventure in one glorious 320 page, full color package. We've commissioned a new cover from Michael Komarck that we're expecting any day now. We also replaced a dozen pieces of interior art, and of course we're fixing errata and such.

Noniin, tämä kuulostaa hyvältä. SifRP on kiinnostanut kovasti kirjojen lukemisesta asti mutta on jäänyt hankkimatta, lähinnä siksi että jäisi pyörimään hyllyyn. Nyt kuitenkin tv-sarjan myötä pelikaveritkin tietää mikä Tulen ja Jään Laulu on joten tätä voisi harkita kesäpeliksi. Uusi kansi ja uudistettu sisätaide kuulostaa hyvältä, vaikka itselläni ei ole pelin kannen kanssa ongelmaa ollutkaan. Myös Kuninkaan Satamassa tapahtuva valmisseikkailu kiinnostaa, millaisen lähestymistavan GR ottaa suureen,  uljaaseen ja pintapuolisesta hyvinvoivaan Westeroksen pääkaupunkiin. Lienee vahva ehdokas kevään hankintalistalla tämä peli.

Tammikuun pelailut

Vuoden aloitus on ollut pelien suhteen kohtuullinen. Viime vuonna tähän aikaan pelattiin Karmiinivaltaistuimen Kirousta jo pitkällä mutta 2012 aloitus on ollut vähän leppoisampi. Mitä pelejä on tullut pelattua ja millä fiiliksellä, niistä seuraavaksi.

Hopeinen Sirppi-kampalla on ollut kaksi pelikertaa tämän vuoden puolella, mitä pidän hyvänä tahtina varsinkin kun kamppiksen alusta asti oli sovittu ettei mitään rallivaihdetta löydä silmään vaan noin joka toinen viikko pelattaisiin. Vielä kun yksi pelaajista lähti kuun alussa suorittamaan asepalvelusta, voin olla tyytyväinen tähän tahtiin. Peli on edennyt nopeasti ja kohtuullisen vaivattomasti, marras-joulukuussa oli kuukauden tauko kun joulun alusaika oli hieman kiireinen kaikilla. Kahdeksan pelikertaa ja kampanjan puoliväli alkaa olla jo käsillä. Kampaja on ollut opettavainen kokemus, joka viikkoinen pelaaminen ei ole edellytys sille, että peli liikkuu eteenpäin. Hahmoilla on kampanjassa vahva agenda joka tietenkin helpottaa pelin sisäistä etenemistä. Hopeisen Sirpin pelikertoja odottaa innolla, onhan se tällä hetkellä ainoa peli jota johdan ja siihen haluan panostaa.


Tammikuun puolessa välissä molemmat asepalvelusmiehet olivat kiinni, joten pidimme pelipäiviä ilman heitä. Pöydälle päätyi roolipeliosastolta Keski-Maa Roolipeli, jota Visa lähti pienen suostuttelun jälkeen johtamaan. Teimme hahmot fiilistellen vanhoja, lapsuus ajan pelejä ja lähdimme taas tuttuihin Keski-Maan ympyröihin. Visa johti alkuosiot suomennetusta Rhudaurin Mustamaagi-seikkailusta. Itse olen joskus nuorempana seikkailun lukenut ja jopa osan siitä vetenyt, on mielenkiintoista nähdä miten vanha ICE-moduuli muuttuu Visan käsittelyssä. Vanhat selviytymissäännöt palasivat nopeasti mieleen Pohjolan susia vastaan taistellessa ja oli ihme, ettei kukaan hahmoista menehtynyt puolustaessaan karavaania pedoilta. KERP jatkuu kun muut pelit eivät pääse pyörimään, mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.


Viime keväänä tai kesänä tuli aloitettua veljeni johdolla Pathfinder Modules-sarjaan perustuva minikampanja, jota on pelattu tasaiseen tahtiin. Itseni lisäksi pj:n näkösuojaa katselivat Ismo ja Juhani. Olemme kahlanneet Paizon moduuleja aina tasolle 11 asti, koettuna on Price of the Immortality-sarja (Crypt of the Everflame, Masks of the Living God ja City of Golden Death), From Shore to Sea, Realm of the Fellnight Queen, Cult of the Ebon Destroyers ja the Harrowing. Moduulien laatu on ollut pääosin hyvä, muutamia kummallisuuksia on matkaan mahtunut mutta yhtään täydellistä torsoa ei ole eteen tullut. Näitten aikana pelaaja materiaalikin vaihtui kun viestimies Juhanin korvasi Miksa, jonka ensimmäinen moduuli oli Cult of the Ebon Desroyers.

Marras-joulukuussa aloitimme toisilla hahmoilla hieman matalamman tasoisia moduuleita, Aten edelleen johtaessa. Tällä kertaa pelipöytään eksyivät Miksa ja Juhani, eli pääsimme pitkästä aikaa pelaamaan sillä porukalla joka aloitti Riimuvaltian Nousun kesällä 2009. Tällä porukalla olemme kokeneet nyt kolme moduulia, aloitimme the Godsmouth Heresyllä, jossa oma hahmoni potkaisi tyhjää. Moduuli oli hieman tylsähkö luolastoromppaus, jossa viljeltiin paljon viittauksia Riimuherroihin. Tästä jatkettiin Feast of the Ravenmoorilla, joka taas oli erittäin tunnelmakas ja tiivis kauhu-salapoliisipaketti. Viime lauantaina pelasimme aikamme kuluksi vanhemman Flight of the Red Raven-moduulin, joka oli viihdyttävä erämaavaellusseikkailu. Seuraava moduuli lienee helmikuussa ilmestyvä the Midnight Mirrors, jolloin pääsemme viimeistään jatkamaan seikkailjamme. 

Olen myös suunnitellut Star Wars (Saga Edition)-pelin aloittamista jonain viikonloppuna. Pelikaverit ovat vaahtosammuttimen kokoisesta olleet innoissaan Tähtien Sodasta ja ennen joulua ilmestynyt the Old Republic-morppi varmisti kiinnostuksen aihetta kohtaan. Sagan systeemi on miellyttävän tuntuinen, jos jotain peliä pitäisi kutsua D&D 3.75:ksi, se olisi SW Saga Edition. Toinen suunnitteilla olava peli on veljen hankkima Deathwatch, jossa pelaajat pääsevät Warhammer 40k figupelistä tuttujen avaruusmariinien saappaisiin. Kuolema Xenoille, eläköön Keisari! Odotan innolla, että pääsen pelaamaan.

Pääsin myös demottamaan vanhaa rakkauttani, Hell Doradoa tässä kuussa. Peli siirtyi pari vuotta sitten ranskalaiselta firmalta Cipher Studiosille ja viime syksynä saatiin vihdoin englannin kielinen sääntökirja. Olin aivan innoissani pelistä, vaikka viime aikoina figupelit eivät juurikaan ole kiinnostaneet. Tätä herkkua on toivottavasti luvassa lisää, demotukseni herätti mielenkiinnon muissa tovereissa.

Näissä tunnelmissa siis on tammikuu (ja vähän muutkin kuukaudet) menneet. Ensi viikolla jatkuu taas lähiopetus Kauniaisissa, joten ns. lomailu jää taas vähäksi aikaa. Yritän silti pitää blogia elossa.

Vuoden 2011-listaus

Viime vuonna tuli tällainen listaus tehtyä joten lienee sopiva hetki vuoden 2011-listaukselle. Edellisen listauksen lupaus kotikutoisesta kamppiksesta ei toteutunut, lähimmäksi päästiin keväällä Lamentations of Flame Princessin kanssa mutta peli kuivui kasaan kahden pelikerran jälkeen. Katsahdus kuluneeseen vuoteen ja arvonimien jakoa tiedossa.

-Vuoden PC-peli:  Maaliskuussa ilmestynyt Dragon Age II ei yllätä tässä kohtaa, kuitenkin marraskuussa ilmestynyt Batman: Arkham City kisaa tiukasti tästä arvonimestä. Dragon Age viihdytti keväällä ja kesällä kovasti ja Batman on taas joulun pyhien ajan ollut kovassa kulutuksessa (pitäisi ehkä kirjoitella siitä ajatuksia). Kovemman käytön nojalla vuoden PC-peli on Dragon Age II. Suosittelen lämpimästi.

-Vuoden fantasiakirja: Vuosi oli lukemisen kannalta hieman heikko, varsinkin fantasiakirjojen saralla. Positiivisena lukukokemuksena mainittakoon Pathfinder Tales-romaanit, joista tuli kolme luettua syksyn aikana. Näistä oma suosikkini on Plague of Shadows, jonka keskiössä on hyvin tyypillinen seikkailijaryhmä jota entiset toverit ja tapahtumat piinaavat tehtävänsä aikana. (Dance of Dragons odottelee lukijaansa lahjakasassa.)

-Vuoden roolipelikampanja: Pelasin/johdin tänä vuonna vain yhden roolipelikampanjan, heinäkuussa päättyneen Karmiinivaltaistuimen Kirouksen, joka voittaa tämän kategorian suvereenisti. Hyvä kampanja, joka pelattiin kovin tiiviillä aikataululla erinnäisten kiireiden vuoksi. Voisi ehkä sanoa, että tarinaltaan parempi kuin moni muu seikkailupolku mutta viisi pelaajaa ja kiireinen aikataulu söivät tunnelmaa jonkun verran. Odotan, että pääsen johtamaan uudestaan, ns. "2.0-versiot" seikkailupoluista ovat olleet hienoja kokemuksia.

-Vuoden lautapeli: Catan. Tästä ei tarvitse kisata paljoa, ihastuin peliin kesällä kun kaveri toi sen mukanaan Jenkeistä. Nyt joulun jälkeen sain pelin lahjaksi ja nappulat alkavat kulumaan jo käytössä. Muita hyviä pelejä tältä vuodelta: Dominion, Bang! ja Pandemia.

-Vuoden elokuva: Vuosi 2011 oli sikäli merkittävä vuosi elokuvien kannalta, että kävin elokuvissa. Edellisen kerran kävin vuonna 2005 katsomassa Sithin Koston, joten nyt on hieman parempi käsitys tämän vuoden elokuvista. Supersankarileffat olivat vuoden 2011 the juttu mutta en valitse sellaista voittajaksi, vaan Apinoiden Planeetan Synnyn, jonka näin joulunpyhinä. Vaikutun kovasti elokuvasta, taas kerran suosittelen kovasti.

-Vuoden levyjulkaisu: Levyjä en ole ostanut mutta Spotifystä maksan mielelläni musiikin vuoksi. Jätkäjätkien Jatkojatkot sekä AsaMasan Jou jou tuli ostettua mutta esimerkiksi Nightwishin Imaginaerumia on tullut kuunneltua todella paljon. Jaettu vuoden levujylkaisu menee siis Jatkojatkoille ja Imaginaerumille. 

-Vuoden pettymys: Oman uuden vuoden lupauksen rikkominen, Dragon Age RPG-kamppiksemme viivästyminen/alkamattomuus ja yleinen saamattomuus pelien suhteen niin Hämeenkyrössä kuin pk-seudulla.

-Vuoden kohokohta: Ropecon 2011. Mona, Menzer ja koko tapahtuma. Kesän ja koko vuoden kohokohta hyvin helposti. Mitenkähän kauan kestää, että tulee samanlainen Ropecon? Toinen kohokohta oli opiskelujen aloittaminen Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Mielenkiintoinen syksy takana päin, kolme vuotta vielä jäljellä.

Sellainen oli vuosi 2011. Monia hyviä hetkiä mahtui edellisten lisäksi mukaan mutta niiden listaamiseen ei riittäisi koko blogini sisältö. Ensi vuonna voisi oikeasti koittaa pelauttaa jotain muutakin kuin Pathfinderia ja mieluummin enemmän kuin yhden pelikerran verran.

Hyvää uutta 2012  kaikille!

[SD] Alkumietteitä uudesta kampanjasta

Pienoisen tauon jälkeen taas uutta päivitystä blogiin, jottei se vallan kuole. Hiljaisuudelle on syynsä, aloitin viime kuussa koulun käynnin kahden vuoden hiljaiselon jälkeen ja yllättäen se on vienyt aika kokonaisvaltaisesti mukanaan. Tilannetta ei helpottanut muuttaminen uudelle paikkakunnalle ja uuteen elämän rytmiin totuttelu on vienyt aikansa. Roolipelaaminen on ollut tänä aikana hieman jäissä mutta nälkään on tarjottu helpotusta kotopuolessa mutta myös pääkaupunkiseudulla. Isomman projektin tarpeeseen olen aloittamassa uutta Pathfinder-kampanjaa Hämeenkyrön päässä, siitä lisää seuraavaksi. Osa linkeistä sisältää spoilereita, joten pelaajat pysykää kaukana niistä.

Edellisessä merkinnässäni kirjoittelin siitä, että Saamattomien porukka jakaantui kahteen leiriin syksyn pelejä ajatellen. Osa aloitti Haaskakruunu-seikkailupolun Ismon hellässä huomassa kun taas osa jäi ilman kampanjaa, tarkoituksena kuitenkin aloittaa sellainen syksyn aikana. Itse päädyin tuttulle paikalle, pj:n näkösuojan taakse kehittelemään juonia pelaajien päänmenoksi. Kampajaksi valitsin melkein diktaattorimaisesti Toinen Pimeys-/Second Darkness-seikkailupolun (SD), jonka itse koin pelaajana keväällä 2010. En kokenut kampanjaa kovin erityiseksi, sitä onkin sanottu Paizon ainoaksi virheeksi kampanjana (itse en menisi ihan noin pitkälle lausunnossa) mutta esimerkiksi Navdi on vetänyt ilmeisen onnistuneen SD-kampajan. Hänestä ja parista Paizon sivuilta löytyvästä kampajasta mallia ottaen lähden itse johtamaan Toista Pimeyttä.

Tavoitteena on fiksailla kampanjaa toimivammaksi, vähentää väkivallalla tehtäviä ratkaisuja ja tuoda grindaamisen tilalle hieman kinemaattisempaa toimintaa. Myös draamallisia elementtejä koitan tunkea mukaan, kun mahdollisuuksia vain ilmaantuu. Hengeltään kampanjan olisi tarkoitus olla "viitta&tikari"-tyylistä hiippailu ja hämärähommailua. Sankarit toimivat hyvin äärimmäisen haltiajärjestön agentteina, jotka metsästävät kansansa pettureita ja suojelevat sitä vaaroilta. Järjestön traditiot ja säännöt menevät kaiken edelle ja haltia-kansan suojelemiseksi äärimmäisetkin keinot ovat sallittuja. Näistä näkökulmista on myös tarkoitus rikkoa hieman illuusiota haltioista ja näyttää sisältä käsin millaisia ovat haltioiden tavat toimia. Kuten tästä paatoksesta voi päätellä, kampanja pelataan haltia-hahmoilla.

Pelaajia kampanjaan tulee neljä, jo tuttua saamatonta: Visa, Pyry, Ismo ja Mikko (eri Mikko kuin DA-pj Mikko). Kokoonpano on lähes identtinen Riimuvaltian Nousu II-kampanjassa mutta vahvistettuna Ismolla, joka johtaa samalla Haaskakruunua toiselle puoliskolle. Paperilla pelaajaryhmä näyttää hyvältä, uskoisin pelityylien sopivan yhteen toistensa ja oman pelinjohtamistyylini kanssa. Joitain hahmoideoita on tullut jo esille mutta ei kaikilta, joten ne säästykööt toiseen kertaan.

Olen innoissani uudesta kampanjasta, erityisesti siksi että pääsen rakentamaan Toisen Pimeyden uudestaan, muokkaamaan valmista tarinaa paremmaksi omien mieltymysteni mukaan. Se on haaste, koska paremman ratkaisun löytäminen ei aina ole helppoa, kun paremmuus on kovin subjektiivista, mutta haasteena tämä on mainio. Joku voisi kysyä, miksi haluan johtaa kampanjan jonka olen pelannut ja miksi en johda jotain muuta kampanjaa joita hyllyssäni on. Vastaus lienee se juuri se, että haluan kokeilla miten kampanjan muokkaaminen onnistuu. Onko vielä luovuutta jäljellä ihan suunnittelupöydälle asti vai rajoittuuko se improamiseen kesken peliä. Seikkailujen kirjoittaminen on ollut itselleni vaikein osa pelinjohtamista, joten tälläinen muokkaamis- ja parantelutyö on hyvää harjoitusta tälle vajeelleni.

Tälläisillä aatoksilla olen aloittelemassa ensi viikonloppuna kampanjaa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Saamattomaan tapaamme pelaajat eivät ole olleet niin aktiivisia (tähän mennessä) kuin olen toivonut mutta se on täysin peliporukkamme hengen mukaista. Tällä hetkellä mietin mihin kirjaan kampanjan tapahtumat, Mekanismin wikissä on jo kolme Toinen Pimeys-lokia mutta ehkä sinne yksi vielä mahtuu. Toinen vaihtoehto olisi pitää pelipäiväkirjaa Saamattomien omalla foorumilla jolloin se tosin jäisi muilta uteliailta salatuksi. (Saamattomat hylkäsivät Facebookin tukikohtanaan kun keskustelualueet katosivat ryhmiltä).

Näillä aatoksilla, Blue_Hill.

MökkiCon11 by Blue_Hill & Lazy Gamers Co.

Taas tuli se hetki kesästä jolloin Ropecon oli jo koettu ja koulujen alut lähestyivät. Kahdeksan toverusta keräsi kaksi autoa täyteen tavaraa ja suuntasi kohti Sahalahtea, tavoitteenaan sietää toisiaan yhden viikonlopun verran. Vaan eivätpä toverukset tienneet millaisia kommelluksia reissulla voisi tulla..

Viime vuonna syntynsä saanut mökkireissu (joka peliporukassamme kulkee nimellä MökkiCon) tuli koettua viime viikonloppuna. Edellisellä kertaa reissu oli vain kaksi päiväinen, perjantai illasta lauantai iltaan mutta tänä vuonna teimme päätöksen pidemmästä reissusta, onhan se hauskempaa että ehtii tehdä paljon. Peliporukkamme nimi ei suotta ole Saamattomat sillä vaikka suunnittelu alkoi jo hyvissä ajoin niin kaikki kasaantui Ropeconin jälkeiselle viikolle eikä työkeikka rippikoululeirillä helpottanut asiaa yhtään. Olin ajatellut vetää Lamentaatiota, ENOC:ia, Pyöreän pöydän ritareita ja Pathfinderia mutta vain näistä viimeisen onnistuin toteuttamaan.

Torstai ja Perjantai

Henkilökohtaisten kiireiden ja armeijan takia Saamattomien vahvuus jakaantui kahtia. Kiireettömät saapuivat paikalle jo torstaina ja loput sitten perjantaina. Ruokaa oli varattu koko komppanjalle ja kylmä tilaa oli vähän joten elintarvikkeiden vähentäminen aloitettiin samantien grillaamisen muodossa. Torstai meni loppu viikonloppua suunnitellessa, arvoimme lauantaisen Blood Bowl-turnauksen peliparit ja ratkoimme keskinäistä paremmuuttamme niin Carcassonnessa, Catanin uudisasukkaissa kuin Bang!:issä. Erityisesti kaksi viimeistä ovat minun makuuni, Catanissa yhdistyy hienosti taktikointi ja todennäköisyydet kun taas Bang! on kevyttä korttien lätkintää western-hengessä.

Perjantaina odottelimme loppuja tovereita saapuviksi illasta joten meillä oli koko päivä aikaa pelailla mitä haluaisimme. Päädyimme Pathfinderiin sillä seikkailu, jonka olin valinnut oli lyhyehkö ja sopivan sekopäinen mökillä pelattavaksi. Skenu on nimeltään We Be Goblins!, jossa pelaajat saavat astua hiisien saappaisiin. Seikkailun saa edellsien linkin takaa ilmaiseksi jos haluaa tutustua ja suosittelen sillä se on aivan mahtava. Golarionin hiidet ovat täysiä sekopäitä ja pelaajista oli hauskaa laittaa aivot narikkaan, olla hiisi ja kimittää omaa hiisi-aksenttiaan vajaan neljän tunnin ajan. Seikkailu itsessään tarjoaa hyvät mahdollisuudet päästä kiinni omaan hiiteyteensä ja vakavampikin pelaaja kyllä nauraa kommelluksille joita hiisille usein sattuu.

Illasta paistelimme hieman pihvejä grillissä kun loputkin Saamattomat rantautuivat paikalle. Alkujärkytyksestä toivuttani aloimme mäkin isännän kanssa esitellä seuraavan päivän Blood Bowl-turnauksen sääntöjä ja muut aloittivat viimeistään nyt joukkueidensa miettimisensä, sillä olihan turnaus mainoa tilaisuus osoittaa olevansa kovin bowlaaja tällä reissulla. Turnaukseen ilmoittautuneet joukkueet olivat kääpiöt, puolituiset, norset, kaaos, kaaos lauma (chaos pact), liskot sekä kahdet epäkuolleet (toiset allekirjoittaneen ohjauksessa). Iltamme sai ylimääräiset ohjelmanumeron kun saunan avain jäi saunaan ja ovi jäi lukkoon. No sauna for some (smelly) gamers. Vara-avain saatiin seuraavana päivänä.


Lauantai ja Sunnuntai

Aamusta opetin loputkin herrat pelaamaan Bangiä ja aloitimme BB-turnauksemme. Itse kohtasin chaos pactin, joukkue joka osoittautui melkoiseksi haasteeksi vaikka pelin alku menikin itseltäni kohtuullisesti. Lopulta turpaan tuli 3-1 jatkoajan jälkeen ja näin tipuin turnauksesta heti ensimmäisen pelin jälkeen. Jatkoon itsensä varmistivat pactin lisäksi puolituiset (voittivat toisen undead joukkueen 1-0), kääpiöt ja liskot. Pelasin norse-joukkuetta vastaan yhden puoliajan pikamatsin joka päättyi luovutukseen kun joukkueeni rusikoi pohjolan pojjaat maanrakoon. Finaaliin tiensä raivasivat puolituiset ja kääpiöt ja ne jotka pelin tuntevat tietävät miten finaalissa sitten kävi. Kääpiöt veivät 2-0 ja näin veivät MökkiCon mestaruuden, onnittelut Juhanille.

Lauantaina ei sitten oikeastaan muuta tapahtunut. Blood bowl vei suurimman osan ajastamme mutta matkaan mahtui myös muutama erä Bangiä ja Catania. Illasta suunnittelin Lamentaation pelaamista mutta totesin oelvani myöhässä asian kanssa ja väsymys alkoi painaa liikaa jotta uskaltaisi lähteä johtamaan peliä.

Sunnuntai oli lopun alkua sillä kyseinen päivä oli viimeinen joten tiedossa olisi siivoamista sun muuta vähemmän hohdokasta. Blood bowlin finaali pelattiin sunnuntaina joka verotti osan väestä, samoin jonkinlainen jumbofinaali kuului ohjelmaan. Jumbofinaali olikin itse finaalia mieluisampaa katsottavaa ja lopulta kaikki jännittivät pöydän ääressä miten pelissä kävisi. Lopullinen tuloslista oli seuraava: kääpiöt, puolituiset, kaaos lauma, liskot, epäkuolleet (minun), kaaos, epäkuolleet (ne toiset) ja norset. Turnaus teki hyvää monella tapaa, sillä itselläni on ollut lähes vuoden tauko tästä klassisesta lautamallisesta blood bowlista (koneella on tullut jonkin verran pelattua). Ehkä tästä saadaan vielä turnaus aikaiseksi.

Viimeiseen päivään kuului myös keskusteluhetki tulevista Saamattomien peleistä, tätä ohjelmaa liidasi Ismo joka halusi löytää optimaalisen peliryhmän Haaskakruunu-kampanjaan. Itselleni tämä "ohjelma" ei juurikaan mitään tarjonnut sillä muuttoni Kauniaisiin opiskelun vuoksi sulki (ilmeisesti) minut heti pois mahdollisista pelaajista. Huutelin väliin kommentteja liittyen liikkumis- ja peliaika ratkaisuihin joista oli jonkin verran apua. Lopulta päädyimme siihen, että "vaikeat tapaukset" (kaukana asuvat, jotka eivät voi sitoutua tiiviiseen pelitahtiin) jäivät tämän kamppiksen ulkopuolelle ja "helpot tapaukset" (asuvat Hämeenkyrössä tai muuten lähellä, voivat pelata useamman kerran viikossa) aloittavat kamppiksen parin viikon sisällä. Itse mainostin hieman Toinen Pimeys-kampanjaa niille jotka eivät pelaa Haaskakruunussa mutta itselle jäi hieman epävarma olo miten kamppiksen käy. Kaksi pelaajaa jäi itseni lisäksi ilman peliä mutta Toinen Pimeys tarvitsisi vähintään neljä pelaajaa. Pitää varmaan ryöstää NiTessineltä pari pelaajaa jotta homma saadaan toimimaan järkevästi.

Saatan kuulostaa katkeralta (ja ehkä hieman olenkin sitä) mutta toivon muille hyvää kampanjaa. Lievä ulkopuolelle heitetty olo tästä jäi mutta onneksi iloa oli luvassa paremman keskustelun muodossa.

Illasta paistelimme mökin isäntä Mikon ja Visan kanssa grilliherkkuja ja keskustelimme roolipelaamisesta. Keskustelu lähti liikkeelle Keski-Maa Roolipelistä ja niistä peleistä mitä silloin pelattiin ja miten roolipelit oli meille tapa tutustua toisiimme. Isäntä Mikon kanssa tutustuminen käytännössä lähti roolipeleistä sillä herra kiinnostui partioleirillä aiheesta ja näin pelaaminen lähti liikkeelle. Samoin muistelimme ja keskustelimme pelinjohtamisesta ylipäätään. Itse olen ihaillut Visan taitoa nuorempana vetää montaa seikkailua yhtä aikaa (Tharbadin Varkaat moduulista Visa veti paria kolmea juonikuviota päällekkäin erittäin juohevasti) kun taas sitten pääsin kehumaan myös Mikon luovuutta silloin kun pelaajat tekevät jotain yllättävää. Tämä liittyi viime kesäiseen Dragon Age-kamppikseemme jossa pelaajat lähtivät viemään juonta täysin toiseen suuntaan ja luulimme olevamme edelleen kartalla mutta pj muuttikin juonta lennosta toiseen ja vasta kamppiksen tultua loppuunsa kertoi miten laitoimme pakan sekaisin. Tästä pääsimme sitten Pathfinderiin ja seikkailupolkuihin miten ne toimivat tai eivät toimi. Koitin varovaisesti rohkaista Visaa johtamaan lisää Keski-Maata (tai mitä tahansa peliä) jotta ei taito pääse aivan ruostumaan. Mikko lupaili jatkoa Dragon Agelle, josta olen totta kai aivan pähkinöinä.

Loppu ilta meninkin siivotessa ja lopulta, yhdeksän jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti kotia. Olimme selvinneet. Me toverukset. Ensi vuonna uudestaan, nyt kun tämän mökkireissun voi sanoa olevan perinne.


Mitä jäi käteen ja mitä seuraavaksi?

Ehdottomasti parasta antia tällä reissulla oli tuo sunnuntain keskustelu Mikon ja Visan kanssa. Harvoin noin hyvässä hengessä pääsee puhumaan noin syvällisesti ja rakentavasti. Me Ollaan Hiisiä!-skenu oli ymös toimivaa settiä, olisi voinut johtaa toisellekkin ryhmälle. Vain yksi roolipelisessio on mielestäni liian vähän neljälle päivälle, jotka on omistettu pelaamiselle, joten tästä pitää parantaa. Ehkä enemmän hommien nakittamista muille, koska tänäkin vuonna olin hieman yksin roolipelien kanssa.

Tarkkasilmäiset huomasivat jo aiemmin, että olen muuttamassa Kauniaisiin opiskelemaan Diakonia Ammattikorkeakouluun. Tarkoitus olisi valmistua sosionomiksi (ja saada pätevyys myös kirkkolliseen duuniin) kolmessa ja puolessa vuodessa. Melkoinen muutos edessä kun tuttu pieni kotikunta vaihtuu ja tilalle tulee pääkaupunkiseutu kaikkine puolineen. Pelaamiseen tämä tuo totta kai muutoksia mutta olen jo ollut yhteydessä pääkaupunkiseudun Pathfidner Society aktiiveihin ja tilaa kuulemma löytyy. Muutakin peliseuraa tulen syksyn aikana etsimään, saa heitellä ehdotuksia.

Tähän päättyy raportti MökkiConista, kiitoksia siitä mukana olleille.

[Karmiinivaltaistuimen Kirous] Läpileikkaus kampanjasta

Parin kuukauden hiljaisuuden jälkeen on taas kirjoiteltavaa kun viime torstaina saimme taas yhden Paizon seikkailupolun pelattua loppuun. Yhteensä 31 pelikertaa, kuusi kuukautta ja kymmenen päivää siinä kesti. Pelikertojen pituudet vaihteleivat reippaasta kolmesta tunnista hirviömäisiin yli seitsemän tuntisiin kertoihin. Yleisin pituus pelikerralle oli neljän ja viiden tunnin välimaastossa mitä itse suosin pelatessa. Korvosan kaupunki tuli pelastettua mutta muuttuiko sankarien elo yhtään paremmaksi? Yllättäen voin sanoa, että eipä tainnut. Kampanjalla oli ehkä mielenkiintoisin lopetus tähän astisista peleistäni. Varoitan jo tässä kohtaa, että tämä merkintä sisältää spoilereita seikkailupolusta Curse of the Crimson Throne, joten älä pilaa iloasi lukemalla pidemmälle jos aiot kamppista joskus pelata.

Kun tammikuussa kirjoittelin KVK:sta totesin, että  pöydän ääressä on enemmän pelaajia kuin koskaan aiemmin johtamassani pelissä, yhteensä siis viisi. Tiesin isomman porukan muuttavan pelityyliä paristakin syystä. Ensinnäkin pelikertoja ei olisi kovin usein verrattuna esimerkiksi Varkaiden Neuvostoon. Toiseksi pelissä tempo voi olla hitaampi kun viisi pelaajaa miettii mitä tehdään ja kolmanneksi pelaajien erimielisyydet pelin ulkopuolella voivat hieman syödä peli-intoa jos niitä tulee usein (kokemuksesta osasin sanoa, että tämä vaihe tulee jossain välissä). Kuitenkaan mistään näistä ei ollut suurta harmia pelatessa ja itse pidin viiden hengen ryhmälle johtamisesta enemmän kuin kolmen kokoiselle ryhmälle. Olkoonkin, että varsinkin korkeilla tasoilla taistelut veivät aikaa mutta sain pelauttaa taistelut juuri niin vaikeina kuin halusin pelkäämättä, että koko ryhmä menehtyy. Erittäin toimivan kokoinen ryhmä ainakin minusta. Kaikki pelaajat eivät ole kuitenkaan kanssani samaa mieltä vaan pitävät kolmen pelaajan ryhmää ihanteellisena. Haluan päästä kokemaan vielä välimuodon, eli neljällä pelaajalla ennen kuin annan lopullisen lausonnon parhaimman kokoisesta ryhmästä.

Korvosan Sankarit

Seuraavaksi hieman tarkempi katsaus kampanjan sankareihin. Kommentit hahmoista on esitetty pelinjohtajan näkökulmasta, eivät ole siis universaaleja totuuksia.
 
Adolamin "Vartija" Haukanlento, ryhmän Iso Lihas eli shoanti barbaari tutustumassa Korvosan kaupunkiin. Ryhmän ykkösnyrkki taistelussa ja myös muuri toveriensa ja vihollisten välissä, otti suojelijan roolin kuten luonteeseensa sopi. Pelaaja koki Adolaminin roolin hieman yksipuoliseksi, kun taistelussa rooli oli vain lyödä lujaa ja kestää vihollisen iskut kun taas muut hahmot kikkailivat jotain muuta tämän ohella. Pj:n näkökulmasta Adolamin oli mielenkiintoinen hahmo. Yhtä aikaa hyvä-motiivilla toimiva hahmo mutta kävi välillä harmailla alueilla tekojensa ja sanojensa kanssa. Luottamus Ochamiin katosi eräässä vaiheessa kampanjaa ja lääkärin puolikkaalla olikin työtä saada luottamus takaisin.
 
Faenor, ryhmän kasvot ja pahnan pohjimmainen. Sai kampanjan aikana kaksintaistelijan koulutuksen paikalliselta miekkasankarilta ja peri itselleenn myös mystisen toisen identiteetin, jota myös Blackjackiksi kutsutaan. Faenor kasvoi entisestä narkkarista Korvosan suojelijaksi ja päätyi lopulta (kauhukseen) naimisiin veden maailmantason prinsessan kanssa palkkioksi voitettuaan etsintäkuulutetun tulen hengen. Faenor (tai Faenorin pelaaja, miten haluaa asiaa tulkita) potki usein ryhmää eteenpäin ja kohti toimintaa jos tilanne jäi pyörimään paikalleen. Pj:n näkökulmasta siis oikein mukavaa toimintaa. Löysi toverillisen siteen Ochamiin, ainakin välillä. Kantoi mukanaan ryhmän tärkeintä liittolaista, eli korttipakkaa, koko kamppiksen ajan.
 

Ocham, ryhmän velhous ja mysteerisyys. Lääkärinä toimiva Ocham oppi paljon ihmisten toiminnasta ja loitsukin näin käsittelivät ihmisten rampauttamista (nekromantiaa). Myös ryhmän outo lintu, kun Ocham avasi suunsa tärkeässä paikkaa oli mielenkiintoista kuulla millaista settiä oli tiedossa. Pelaaja teki kohtuullisen hyvää työtä henkisesti epätasapainoisen roolipelaamisessa. Ocham sai lopussa palvelijakseen d'ziriakin, termiitin toiselta maailmantasolta ja mahdollisesti korjautti jo toisessa kirjassa tuhoutuneen lääkärinvastaanottonsa.


Mevanthalyn Tugathalion, ryhmän henkinen tuki ja xeno-tiimin jäsen. Thalyn oli monessa mukana ja varsinkin suunnittelussa toi mukaan uusia ideoita. Ideoi ratkaisun Korvosan ruokapulaan lähes yksin. Thalyn oli ensimmäinen kuolon uhri kampanjassa, salamurhaajat pääsivät yllättämään. Joutui myös hetkellisesti Helvettiin mutta toverit pelastivat hänet sankarillisesti. Hänen lopullinen kohtalonsa kuitenkin jäi vielä avoimeksi, sillä ennustus lupasi hänelle tehtävän haltiakansan hyväksi joka voi kuitenkin koitua hänen kohtalokseen. Pelaajan itsensä mielestä hän ei löytänyt Thalyniin kunnon sidettä koko kampiksen aikana ja verrattuna Faenoriin tai Ochamiin hahmo oli luonteeltaan "tylsä". Pj:nä olen hieman eri mieltä, koska Thalyn toi tiettyä rauhallisuutta ryhmään ja pelasti muut pariin kertaan kamppiksen aikana.


Ragnar Raudanrikkoja, ryhmän oma temppeliritari olematta temppeliritari ja xeno-tiimin toinen jäsen. Ragnar joutui tasapainoilemaan lainkuuliaisuutensa ja ryhmän lievän kaoottisuuden välillä mutta selvisi hienosti. Oli ryhmän toinen kuolonuhri mutta kivun jumalan papitar pelasti taas päivän ja toi kaatuneen sankarin takaisin. Ragnar toi Thalynin tapaan rauhallisuutta ja laskelmallisuutta ryhmään. Hän koki kuitenkin suurimman menetyksen kaikista, hän tuli surmanneeksi oman poikansa eräässä taistelussa, hänen kantamansa artefaktimiekka kun ei tehnyt eroa vihollisten välillä. Epäselväksi jäi vielä miten Ragnar toimi poikansa kanssa, haudattiinko hänet vai yrittikö Ragnar saada ainoan perheenjäsenensä takaisin?


Lopuksi

Tarkotukseni olisi kirjoittaa arvostelun tapaiset kaikista kampanjan kirjoista, jotta saan prosessoitua kampanjaa jotenkin. Fiilikset eeppisen lopputaiston jälkeen olivat hyvät ja edelleen on mainiot fiilikset kamppiksesta. Aikataulutus oli välillä vaikeaa ja lievä kiireen tuntu oli matkassa, kun halusin saada kamppiksen päätökseen ennen Adolaminin pelaajan armeijaan lähtöä. Jota kuta voi kiinnostaa kumpi vetämistäni seikkailupoluista, Riimuvaltian Nousu vai Karmiinivaltaistuimen Kirous, on parempi. Tässä kohtaa en voi sanoa vielä mitään mutta ehkä analysoinnin jälkeen. Seuraavaan kertaan, toivottavasti ei kestä tällä kertaa kahta kuukautta.

Old-school meininkiä Pathfinder heerostelun rinnalla

Alkuvuosi on mennyt pitkälti Pathfinderin äärellä, kampanja verottaa oman aikansa muulta roolipelaamiselta ja aktiviteeteiltä (kuten blogiin kirjoittamiselta). Onneksi kampanjaan kulutetut hetket maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti. Kampanjan ollessa tauolla on hyvä tarttua erilaiseen roolipeliin ja laittaa d20-systeemiin tottuneet pelaajat uudenlaisen haasteen eteen. Edellinen kerta oli tammikuussa kun vedin ENOC:ia yhden session ja maaliskuun lopussa tuli taas tilaisuus yhden vakipelaajan lomaillessa. Tällä kertaa pöydälle päätyi Lamentations of the Flame Princess.Pelin hankin jo viime kesänä mutta pelauttaminen on vain jäänyt Pahfinderin jalkoihin.

Ensinnäkin on sanottava, että en ole koskaan pelannut mitään AD&D:n toista edikkaa vanhempaa peliä ja olen aloittanut pelaamisen 2000-luvun puolella. Kerp oli ensimmäinen roolipelini ja näin ollen itselläni ei tule mitään "vanhojen aikojen fiilistely"-kokemusta Lamentationista. Sen sijaan se edustaa sellaista pelaamistapaa mihin en ole vieläkään päässyt oikein sisälle, vaikka pelautin kaksi sessiota Lamentationia ja seurasin tarkasti Raggin ohjeita siitä miten peliä tulisi johtaa. Molemmat sessiot olivat hyviä ja hauskaa oli mutta en vain sulata pelin tiettyä armottomuutta. Pidän sitä jonkinlaisena esteenä pidemmälle kamppikselle, kun ei voi luottaa siihen että hahmojen motivaatiot riittävät pitämään kamppiksen pyörimässä kun ryhmä saattaa yllättäen vaihtua kokonaan.

Miten se sitten sujui?

Alkuun selitin tiettyjä perusoletuksia pelistä, varsinkin verrattuna Pathfinderiin johon pelaajani ovat tottuneet. Lähinnä siis se, että hahmo saattaa kupsahtaa hyvinkin helposti ja yleensä siksi, että pelaaja itse valitsi tehdä jotain tyhmää/oli varomaton. Seikkailijat ovat valmiita ottamaan riskejä ja ainakin jollain tasolla ovat hyväksyneet sen, että rikkastuminen vaatii riskinottoa. Tämän ohella myös mekaanisia juttuja: velhoilla ja papeilla ei ole isoa läjää loitsuja loitsittavaksi, vain soturit kehittyvät taistelemisessa sekä miten taidot toimivat. Yllättäen pelaajat olivat nopeasti kartalla siitä mitä tuli odottaa ja hahmotkin saatiin tehtyä neljälle pelaajalle noin tunnissa: yksi haltia, yksi soturi, yksi pappi ja yksi puolituinen.

Olin suunnitellut hieman lihaa pelin ympärille, lyhyt historia oppitunti siitä millainen tilanne on Heremian valtakunnan pohjoisessa provinsissa jota Pohjolaksi nimitetään. Köyhyys ajanut epätoivoisiin tekoihin kuten maantierosvoiksi tai muuttamaan muualle mutta vain kaikista epätoivoisimmat (tai tyhmimmät) ryhtyvät seikkailijoiksi, jotka metsästävät aarteita vanhojen legendojen perässä. Heremian Pohjola on pienoinen sekametelisoppa, johon on lyöty aineksia niin Tulen ja Jään Laulusta, Praedorista, Roudan Maasta kuin Mazes&Minotaurs-pelistä, viimeisestä lähinnä mörköjä. Kehitin seikkailun mieheen, joka kerskuu varmalla rikastumisella jos vain viitsisi hakea aarteen tietämästään piilosta ja keksin paikalle kaksi erilaista historiaa ja tapahtumia, jotka pelaajat voivat selvittää halutessaan. Luolastosta tuli aiak tavallinen mutta mielestäni sain siihen hieman Weird-henkeä. Luin myös pelin mukana tulleen valmisseikkailun Tower of the Stargazer, jotta olisi kaksi seikkailua kaupattavaksi ensimmäisellä pelikerralla.

Tarina lähti liikkeelle kauppakaravaanista, jonka matkassa pelaajat olivat tulleet jo hyvän matkaa. Iltanuotiolla vanha mies tarinoi tornista, joka oli ollut jo autio pitkän aikaa mutta kyllä siellä velho joskus oli asunut. Tätä tornia nelikko lähti tutkimaan ostettuaan hieman ruokaa karavaanilta. Torni näytti vaarallisuutensa heti kättelyssä kun haltia kupsahti myrkkyansaan. Onneksi paikalle eksyi toinen haltia ja pian tutkinta jatkui. Vaarallisuuksista selvittiin (liikkuvia sisäelimiä ja mato joka tunkeutui haltian päähän) kunnes puolituinen jäi peilin sisään vangiksi ja menetti hengen muiden rikkoessa peilin yrittäessään pelastaa toverinsa. Pian löytyikin tornin entinen isäntä ja tämä vaati heitä vapauttamaan hänet, tarjosi jopa palkkiota. Seikkailijat suostuivat ja saatuaan palkkionsa velho käski heitä poistumaan ja pian seikkailijat seisoivatkin tumput suorina tiellä miettien mitä tehdä. He päättivät marssia läheiseen kylään miettimään mitä tekisivät seuraavaksi.

Ensimmäinen pelikerta päätttyi tähän. Tower of Stargazer on paljon julmempi kuin seikkailut joihin olen tottunut mutta toisaalta hyvä esimerkki siitä mikä on pelin henki. Toinen pelikerta olikin hieman vähemmän vaarallinen vaikka muutamia tiukkoja tilanteita laitoinkin pelaajille eteen:

Seikkailijat ovat kylän ainoassa majatalossa, Kotiliedessä, jossa he kuulevat erään miehen retostelevan piilotetulla aarteella joka vain odottaa noutajaansa. Juottamalla miehen humalaan seikkailijat saavat tietää paikan sijainnin ja lupaavat hakea aarteen jos saavat siitä osansa. Edellisen pelikerran haltia päätti jättää leikin kesken ja ryhmään liittyi lujatekoinen kääpiö sekä uusi puolituinen. Vanhalta kivikehältä löytyi suuaukko vanhaan rosvojen luolaan jossa aarten piti olla. Luolasssa oli merkkejä jostain isommasta tapahtumasta, kuolleita rosvoja ja rikkoutuneita huonekaluja. Lumihämähäkki pääsi yllättämään ryhmän mutta siitä selvittiin säikähdyksellä. Uteliaisuus oli koitua puolituisen kohtaloksi kun tämä näpräsi jääpatsaalta silmän irti ja kaksi patsas kävikin tämän jälkeen heidän kimppuunsa. Kuitenkin johdattamalla patsaas tuleen seikkailijat selvisivät säikähdyksellä. Pienen tauon jälkeen he löysivät rosvojen aarteita mutta myös kuopan joka johti syvemmälle maan sisään. Harkinnan jälkeen he päättivät jatkaa eteenpäin. Kuopasta löytyi jäinen käytävä ja lisää tutkittavaa. Jäinen luolasto oli selkeästi yläkertaa vanhempaa perua ja pian löytyikin jotain mikä hieman huolestutti seikkailijoita: jäisiä sarkofageja joissa ei kuitenkaan ollut ketään mutta jäässä näkyi ison sarvipäisen otuksen muoto. Siniset kivet ja nestemäinen jää olivat alkuun seikkailijoiden ainoat löydät mutta pian löytyi myös asukkaita, punertavia otuksia joilla oli suu täynnä teräviä hampaita ja isot sarvat puskemiseen. Nämä olennot olivat kuitenkin kohtuullisen vaarattomia ja pian seikkailijat jättivät luolaston taakseen ja palasivat kylään.

Mitä jäi käteen..
 
Kaksi hyvin erilaista sessiota uutta peliä. Jälkimmäinen oli enemmän pelaajien mieleen, vaikkei ensimmäisessäkään mitään vikaa ollut. Itsekkin pidin enemmän toisesta pelikerrasta. Ensinnäkin se oli oman käden luomus ja toimi vallan hyvin tuollaisena neljä tuntisena pelinä. Toiseksi skenussa ei ollut yhtäkään "onnistu tai kuole"-tilannetta (tai olisi voinut olla mutta pelaajat eivät niihin törmänneet) joista en pelinjohtajana pidä. Tower of Stargazer oli kiva paikka mutta liian kuolemanloukkumainen omaan makuuni vaikka olikin seikkailupaikkana mielenkiintoinen ja pelaajiltani jäivätkin parhaimmat palat kokematta. Seikkailut tulevat vielä jatkumaan eli voiton puolelle jäätiin.

Vieläkään en tiedä miten peliin itse suhtautuisin. Yksinkertaisuus sääntöjen puolella ja tyylin tietty karuus herättelevät Pathfnderiin tottunutta pelinjohtajaa mutta sisällä silti jokin sotii Lamentationin henkeä vastaan. Mitä saavutan sillä, että ansa tappaa hahmon kerrasta? Mitä hyötyä tai iloa siitä on pelin kannalta? Ensimmäisellä pelikerralla puolituisen pelaaja istui toimettomana viimeiset hetket kun hahmo heitti lusikan nurkkaan ja pääsi pelaamaan vasta aivan pelikerran lopussa uutta hahmoaan. Alkuperäisestä ryhmästä kuoli kaksi jäsentä mutta en itse ainakaan saanut siitä mitään sellaista irti mikä olisi pelikokemustani parantanut. Pelaajilta en tajunnut kysyä miltä heistä tuntui hahmojen hyvin armottomat poismenot, joten en pääse tässä mihinkään lopputulokseen. Itse puollan vahvasti sellaista pelaamista, että kaikella tulisi olla jotain merkitystä ja korkeat hahmokuolleisuus ei mielestäni palvele mitään tarkotusta. Kertokaa joku mitä en näe?

Kuitenkin Lamentation oli hyvää vaihtelua Pathfinderin heerostelulle. Hahmot eivät ole kovin taitavia missään mutta juuri sen verran kovia että voivat kutsua itseään seikkailijoiksi. Tämä tietty kädettömyys tietenkin lisää fiilistä silloin kun onnistutaan jossain, luoden tälläistä "hitto ko ollaan kovia jätkiä"-fiilistä. Itse diggailin erityisesti raakaa stattien heittämistä sekä fiittien ja taitopisteiden puuttumista. Pathfinderissa ne kun ovat oma minipelinsä, joka mahdollistaa kaikenlaisen optimoinnin ja munchkaamisen. Eroja on paljon ja niitä on turha alkaa enempää listaamaan. Erilaisia pelejä erilaisiin hetkiin pelattavaksi.

Miten siisti peli on Dragon Age II? [arvostelu]

Kuun alussa EA ja Bioware saivat ulos jo pitkään hehkutellun Dragon Age II-pelinsä ja pakkohan se oli hankkia samantien ja aloittaa pelaaminen. Fiilikset olivat etukäteen hieman kaksijakoiset, oli siistiä saada jatkoa Originsille josta pidin kovasti mutta saavuttaisiko toinen osa ensimmäisen fiilistä ja olisiko tämä vain toisinto yhden sankarin kasvusta ryysyistä suuruuteen? Vielä kun traileri esitteli sarvipäisiä Qunareja niin innostuksen seassa oli myös pientä jännittyneisyyttä pelin onnistumisesta. Onneksi voin rehellisesti todeta, että pelot olivat turhia ja Dragon Age II, huolimatta pienistä vioistaan on erinomainen hankinta.

Koitan pitää arvosteluni puhtaana isoista juonipaljastuksista. Origins-pelistä tulee myös mahdollisia spoilereita ja kyseisen pelin tuntemisesta on iloa tätä lukiessa.


Dragon Age II lähtee mielenkiintoisesta asetelmasta, tarina ei tapahdu reaaliajassa vaan jo ensimmäisessä videodialogissa tarinankertoja, Varric-kääpiö, viittailee miten asiat ovat nyt päin persettä ja kuulustelija haluaa kuulla Varricilta missä Champion, eli päähenkilö mahtaa luurata. Lopulta Varric aloittaa tarinan aivan alusta, miten Hawkesta tuli Champion. Paljon mielenkiintoisempi aloitus kuin Originsissa, olin myyty jo tässä kohtaa. Tarina tekee varsinkin alkupuolella muutamia viittauksia Originsin tapahtumiin, sillä onhan sankarimme kotoisin Fereldenistä mutta lähtee maanpakoon Kirkwallin kaupunkiin enonsa hoiviin perheensä kanssa. Kaupunki toimiikin sitten näyttämönä tarinalle, sieltä ei poistuta lähimetsiä ja -luolia kauemmaksi. Hawke aloittaa uuden elämän Kirkwallissa ja sotkeutuu (pelaajan valintojen mukaisesti totta kai) kaupungin asioihin.

Iso juoni on mainio ja ennen kaikkea hyvin salattu. Originsissa tajusi parin tunnin pelaamisen jälkeen miten loppu peli tulee menemään mutta tässä juoni tekee melkoisia mutkia ja käänteitä riittää aivan loppumetreille asti. Parasta on kuitenkin se, että ns. pikkuquestit ei kaikki ole tarjolla vain ajankuluksi vaan osa tuo uusia käänteitä juoneen, osa jopa hyvin isoja käänteitä jotka laittaa pohtimaan että jos lopputuloksen olisi voinut arvata ei olisi edes aloittanut. Totta kai Hawken kaverien tehtävät ovat mukana ja tällä kertaa näistäkin osa liittyy suoraa juoneen hyvinkin kriittisesti. Kaverien arvostukset voivat avata uusia mahdollisuuksia mutta sen saaminen on vaikeampaa, koska Originsin lahjat on lempattu suolle (mikä on hyvä juttu) ja tilalle on tulleet spesifimmät esineet jotka voi vaikuttaa arvostukseen. Näin ei aina käy, koska eräskin miekkailija kieltäytyi lahjamiekasta koska ei arvostanut Hawkea riittävästi. Juoni siis on mielestäni paljon parempi kuin Originsissa ja langanpäät kyllä kasataan loppussa, että ei jää ihmettelemään mikäs jonkin käänteen merkitys oli.

Peli on hyvin kaunis katsella, niin hahmoihin kuin maisemiin on panostettu mukavasti. Taisi olla Pelaaja-lehden arvostelu, jossa Kirkwallin värimaailmaa pidettiin tylsänä ja yksitoikkoisena. Aivan näin asia ei kuitenkaan ole, kaupungin eri osat ovat hyvinkin eri värisiä mikä luo mukavan kontrastin jo muutenkin jakautuneeseen kaupunkiin. Se mikä itseä eniten pelissä risoi alkuun oli se miten tehtävissä pyöritettiin täysin samoja karttoja tehtävästä toiseen. Kaupungin varastoihin taisi olla jopa kaksi pohjaa, luonnonluoliin yksi. Näiden päälle sitten maanalaisen kaupungin kartta, joka juostiin aina päästä päähän mutta välillä aloituspäätä vaihdettiin. Varasto ja luolakartoissa on välillä rajoitettu etenemistä (ts. ovia ei saa auki) mutta nämä alueet näkyvät silti kartassa. Tämä on oikeastaan ainoa miinus minkä pelistä ensimmäisellä läpipeluulla löysin. Taistelut ovat näyttäviä, hieman konsolipelimäisempää loikkimista ja juoksentelua mutta ei niin pahaa, että olisi häirinnyt pelaamista.

Pelikokemuksena Dragon Age II oli parasta pitkään aikaan. Peli juurrutti koneen äärelle pitkiksi ajoiksi ja aina oli janoa jatkaa vieläkin pidemmälle. Pelasin tämän lävitse kuudessä päivässä, n. 32 tuntia pelaamista on vähemmän kuin mitä peli pitää sisällään (joidenkin lähteiden mukaan n. 40 tuntia) mutta monta tuntia enemmän kuin käytin Originsin pelaamiseen. Muutokset ovat joillakin pelin osa-alueilla olleet merkittäviä ( esim. taistelujen näyttävyys) mutta perusajatukseltaan peli on silti selvästi Originsin jatkaja. Eräälle kaverilel totesinkin kun Dragon Agesta puhuimme, että Awakening kannattaa hypätä ylitse suoraa kakkoseen, vaikka Awakening-peliin tehdään muutamia viittauksia. Erityismaininta pitää antaa juuri näille viittauksille Originsiin. Pelin alussa saa valita mikä on uuden pelin historia, kolme valmista vaihtoehtoa sille mitä Originsissa tapahtui tai voit ladata oman Origins-hahmosi seikkailut taustalle. Pelissä tulee aina välillä viittauksia "Fereldenin Sankariin" tai "Wardeniin" mikä nosti omaa fiilistä pelissä. Myöskin Originsista tuttujen hahmojen vierailut Dragon Age II:sessa ovat suurta hupia.

Kouluarvosanoilla Dragon Age II on joko 9.5 tai 10-, miten pahana juttuna pitää kierrätettyjä karttoja. Muuta vikaa en tästä alkuvuoden timantista löytänyt tällä läpipeluulla. Yllätti odotukseni komeasti ja tämän vuodet muut pelit saavat kyllä tehdä raskaan päivätyön jos haluavat tämän päihittää.


 
Niin ja sarvipäiset Qunarit eivät olleet sellainen maailmanloppu kuin pelkäsin. I'm fine with them.

The Gorgeous Blogger

Sain tämän haasteen Monttu-blogin Jascalta ja nyt vastaan siihen. Kiitokset Jascalle mieltä lämmittävistä sanoista blogistani, hyvä jos nämä raapustukset kiinnostavat. Totta kai on todettava, että Jascan blogista olen löytänyt monta hienoa juttua, joten kiitoksia lähtee siihen suutaan paljon täältä suunnalta. Sitten itse asiaan.

1. Milloin aloitit blogisi?
Viime syksynä, näyttäisi olevan heinäkuun lopulta ensimmäinen merkintä ja loput sitten elokuulta.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Sekalaisesti kaikkea pelaamiseen liittyvää mutta lähinnä roolipelikampanjoita ja niiden herättämiä ajatuksia. Pari arvostelua löytyy, samoin reissuselostuksia muutama. Aiheet ovat hyvin konkreettisia, mitään kovin korkealentoista pohdintaa ei ole (ainakaan viellä) näppiksestä lähtenyt.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Tähän on paha vastata blogin pitäjänä, koska ei tiedä mikä vetää ihmisiä lukemaan juttuja. Ei mitään isoja erikoisuuksia löydy mutta koitan pitää jutut yksinkertaisina ja tiiviinä enkä viljele erikoissanastoa teksteissäni. Paha kysymys..

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin kirjoittaa omasta harrastuksestani joka on lähellä sydäntäni ja ehkä jakaa jotain helmiä sen äärellä muille. Siinä tiiviisti.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Oppia kirjoittamaan ilman turhaa toistoa ja ilman kiertelyä. Sanoa asiat selkeämmin ja ehkä saada myös jotain analyyttisempaa tekstiä aikaiseksi esimerkiksi omasta pelitavasta/tms. Koen sen vaikeaksi juuri mahdollisen toiston vuoksi. Oikeinkirjoitusta voisi kanssa harkita.

Haastan ensimmäisenä Navdin (Blowing Smoke) vastaamaan tähän. Hänen bloginsa on ollut hyvää luettavaa siitä asti kun sen löysin (joskus viime vuoden alkupuolella), kaikki merkinnät tulee leuttua läpi. Sam!n Mythopoeia on myös jännää luettavaa vaikken olekkaan kaikkia merkintöjä vielä tutkinut. Haaste lähtee myös Rosgakorin (Laiskanlinnan Vallihauta), Sopen (Sopertelua) ja NiTessinen (Worlds in a Handful of Dice) blogeille.

Hiljainen Helmikuu (eli mitä helmikuussa tapahtui)

Viimeisimmästä päivityksestä on vierähtänyt jo hieman yli kuukausi mutta en ole kadonnut mihinkään. Helmikuu meni blogin pitämisen suhteen harakoille, aivan liikaa tekemistä ja liian vähän aiheita kirjoittaa uutta tekstiä. Viime kuussa pelaamisen ohella oli muita velvoitteita, jotka veivät aikaani: Seurakunnan luottamustehtävät pyörähtivät kunnolla käyntiin viime kuussa, koulutusta ja kokouksia. Samoin seurakuntamme nuorten valmistama messu vei aikaani, itse kuuluin ryhmään joka valmisti ja piti saarnan. Yllättävän rankkaa mutta palkitsevaa kun naapuriseurakunnan nuorisotyöntekijä kehuu saarnaa hyväksi, eikä vain tutut. Helmikuun viimeinen viikko meninkin sitten työn merkeissä kun olin johtamassa hiihtolomarippikoulua. Silti aikaa on löytynyt myös pelaamiselle ja muulle harrastustoiminnalle.

Karmiinivaltaistuimen Kirous etenee hyvää tahtia. Ne jotka ovat seuranneet kampanjan kirjanpitoa   tietävät, että olemme pelanneet jo kaksi ensimmäistä kirjaa läpi. Kirjoitan molemmista kirjoista arvostelut tänne vielä alkukuun aikana. Kolmas kirja saa starttinsa tällä viikolla, kunhan pelaajat saavat hoidettua itsensä terveiksi. Yhdeksän pelikertaa ja useampia tunteja pelaamista, josta olen hyvillä mielin. Lähes joka viikko on päästy pelaamaan, osalle tahti on liian harva mutta etäisyyksien vuoksi harvemmin pystymme pelaamaan kahdesti viikossa, vielä kun soppaan lyödään  mukaan neljän pelaajan opiskelut (kaksi abia, kauppiksen viimeistä luokkaa käyvä ja teekkari) sekä viidennen työt. Itse pystyisin (vielä) pelaamaan hyvin paljon useammin mutta olen kyllä kiitollinen tauoistakin. Pelinjohtaminen on välillä rankkaa, teen paljon työtä pelin eteen pelien ulkopuolella jotta pelaajilla (ja itselläni) olisi hauskaa.

Helmikuussa löysin taas uuden kipinän pelata Blood Bowl Legendary Editionia tietokoneella. Pelin hankin jo marraskuussa ja pitkään pelailinkin mutta tammikuussa putki katkesi. Paria joukkuetta koittanut mutta Norset vakiintuivat mukavaksi joukkueeksi pelata yksinpeliä lävitse. Onneksi koneversio ei ole ollut ainoa iloni, sillä Juhani pisti pystyyn pienen liigan, jotta ei taidot ruostuisi aidon pelin äärellä.

Valitsin tiimikseni örkit, koska en ole niillä paria peliä enempää koskaan pelannut. Kauden rakenne oli helppo: kaikki neljä joukkuetta (Juhani: Norse, Atte: Undead, Ismo: Lizardmen) kohtaisivat kolmesti ja ykkönen saisi valita karsintaparinsa (kolme matsia) ja finaali. Runkosarja meni örkeiltäni ihan kivasti, viisi voittoa, kolme tasuria ja vain yksi tappio. Silti jäin toiseksi, pisteen tai kahden erolla Juhanin Norse-joukkueeseen. Nyt karsinnat menossa ja niin örkkini kuin Juhanin pohjolan pojat ovat varmistaneet paikkansa finaaliin.

Hihkuin riemusta kun Jasca linkitti TÄMÄN blogiinsa. Sain viimeisetkin suomennetut Tulen ja Jään Laulun osat luettua (ja aloitin Valtaistuinpelin jo uudelleen) ja ajattelin, että tässä joutuu odottelemaan vuoden tai pari, että uutta materiaalia saa käsiinsä. Onneksi näin ei ole vaan Dnace of Dragon tulee jo tämän vuoden puolella. Kirja sarja on pitänyt hyvän laatunsa ja Korppien Kestit on Valtaistuinpelin jälkeen ehkä paras osa. Hieman tasaisempaa kyytiä kuin Miekkamyrsky, jossa tapahtui välillä hieman liikaakin (varsinkin kakkosniteessä).

Nyt kun päästiin odottelu tunnelmiin niin jatketaan samalla linjalla. Dragon Age II ilmestyy huommenna ja oma kopio on jo ennakkotilattu. Pelaaja-lehti antoi hyvät arvostelut, joten innolla odotan mitä peli tarjoaa. Alkuasetelma on ainakin jännä ja myös erot ensimmäiseen peliin. Tästäkin lisää tulevaisuudessa. Green Ronin julkaisee Dragon RPG:n seuraavan laatikon toukokuussa. Odotin, että aiemmin ilmoitettu "Dragon Age II ilmestymisen jälkeen" olisi tarkoittanut edes huhtikuuta mutta odotetaan sitten vähän lisää. Paizo julkaisi lyhyet kuvaukset Jade Regent-seikkailupolusta ja voi pojjaat miten siistiltä vaikuttaa. Varasin tämän polun saman tien itselleni (Serpent's Skull ja Carrion Crown meni kahdelle kaverille, jotka haluaa johtaa PF:ää) ja syksyllä tuota herkkua on luvassa. Kyseisessä polussa palataan takaisin Riimuvaltiaista tuttuihin ympyröihin.

Taas sekavahko päivitys mutta tässä kuussa sitten paremmalla fokuksella kirjoitettuja juttuja. Hyvää alkavaa kevättä kaikille tätä lukeville!

ENOC ja Operaatio Eisenberg [peliraportti]

Aiemmin kuluneella viikolla laitoin Peliporukka Saamattomien Facebook-sivulle ehdotuksen, että jos Pathfinderia ei jostain syystä päästäisi yhden tai kahden ihmisen kiireiden vuoksi pelaamaan niin pelattaisiin jollakin sakilla jotain peliä korvaavana toimintana. Itsellä on hylly täynnä pelejä mutta pelaajien aika ei riitä useampaan pitkään kamppikseen joten ne ovat lähinnä pölyttyneet hyllyssään. Onneksi peleistä useampi on sen verran tuttu, että voin napata pelin hyllystä ja pelauttaa sitä ilman suurempia valmisteluja. Ja mitenkäs sattuikaan, että heti samalla viikolla Pathfinder-sessio peruuntui yhden pelaajan sairastuttua. Kahden päivän varoitusajalla olisi voinut taikoa jotain muutakin pelattavaksi kuin ENOC:ia mutta halua löytyi tämän kokeiluun pelaajien suunnalta, joten agentti-meininkiä lähdettiin pelailemaan kolmen pelaajan voimin.

Miten se sitten sujui?

Alkuun selostin pelaajilleni (Atte, Juhani ja Pyry, blogiani seuranneet voivat jo tunnistaa nimet) miten ENOC:in maailma erosi omastamme: henkiolentoja, hirviöitä, salaseuroja ja ylilluonnollisia ilmiöitä. ENOC on järjestö joka tutkii näitä ilmiöitä ja suojelee ihmiskuntaa niiltä. Tämä kuvaus riitti maailmasta hyvin pelaajilleni ja sainkin sitten keskittyä pelityylin selostamiseen. Onnekseni pelaajat olivat agenttileffansa nähneet ja pääsivät ainakin ajatustasolla sinuiksi sen kanssa, millaista toimintaa olisi luvassa. Noppaa heitettäisiin kun olisi tarve mutta pitkälle pääsisi jo pelkällä kuvailulla ja kertomalla mitä yrittää. Jäkikäteen katsottuna Atte ja Pyry olivat lähempänä sitä meininkiä, josta puhuin ennen peliä. Juhanilla hieman tulivat vielä Pathfinderin taktikoinnit kartan kanssa alitajunnasta, varsinkin pelin loppupuolella mutta ei mitään peliä kaatavaa, hieman hidastavaa kun luonnoskartasta koitettiin hakea yhteistä säveltä etäisyyksien ja muun suhteen.

Olin tulostanut pelin valmishahmot ajansäästämiseksi ja kirjoittanut roolien erikoiskyvyt erillisille lapuille, josta pelaajat voisivat nopeasti katsoa mitä heidän hahmonsa osaisivat. Juhani valitsi itselleen Metsästäjän, jonka sukupuoli vaihtui mieheksi ja kansallisuus venäläiseksi. Valinta ei yllättänyt juurikaan, uskoin hirviöidenmetsästäjän olevan hänen valintansa aivan alusta asti. Atte, jolla oli eniten taustatietoa pelistä, nappasi Manaajan, Isä Daniel Martinezin, koska diggaili roolin ideaa ja halusi koettaa uskonnollista hahmoa. Pyry pohti useamman roolin välillä mutta lopulta päätyi minut yllättävään vaihtoehtoon, Tutkija Edward Blackiin.

Peli seurasi hyvin pitkälle valmista juonta ilman suurempia yllätyksiä. Operaatio Eisenberg hyvä seikkailu, tarjosi monenlaista puuhaa agenteille. Kolmen agentin ryhmä kärsi hieman taitojen puutteesta (matkassa ei ollut kunnon tietokonespesialistia, eikä meediota joista olisi ollut iloa useammassa kohtaa) mutta toimintaleffojen henkeä seuraten agentit onnistuivat hyvin usein tehtävissä joihin heillä ei ollut koulutusta. En selitä seikkailun juonta kovin tarkasti tässä raportissa koska peli seurasi valmista materiaalia lähes pilkun tarkasti.


Tarina tarjosi useita hetkiä elokuvamaiseen toimintaan mutta pelaajilla meni hetki sisäistää tämä. Kaksi ensimmäistä tappelua oli pienoista seisoskelua ja ammuskelua mutta kun aloitettiin seikkailun loppusuora niin hieman jo tälläistä elokuvista tuttua meininkiä. Manaaja hypähteli hopeaveitsiensä kanssa viiltäen vihollisten kurkkuja auki korvasta korvaan, yhdeltä raukalta taisi räjähtävän vahingon tuloksena tipahtaa pää harteilta. Ehdottomasti siistein kohta oli syöksy kohti pyrokineetikkoa, joka seuraavassa hetkessä hukutti Manaajan liekkimeren keskelle. Metsästäjä ja Tutkija pysyivät hyvin pitkälle tuliaseiden käytössä mutta muutamia siistejä temppuja nähtiin myös tältä suunnalta. Loppukahassa oli tulla useampaa agenttia kuonoon ja pahasti mutta kohtalo-pisteiden avulla kaikki selvisivät lähes ehjinä kotiin. Tehtävä saatiin suoritettua vaikka jotain isoa räjähti taivaan tuuliin ja artefakti päätyi teille tietämättömille.


Systeemi toimii mukavan yksinkertaisesti. Pelaajat pääsivät hommaan heti kiinni ja ilman pidempää oppituntia saatiin peli liikkumaan nopeasti. Taistelussa pidin luonnoskarttaa, johon viholliset ja agentit oli merkkattu jollain symbolilla ja nuolilla kuvattiin liikettä. Uskoin tästä olevan hyötyä koska kaikki pelaajat olivat tottuneet Pathfinderia pelatessa ruudukko+pelimerkit tapaan. Hieman riisutumpi versio tästä, joka piti hyvin pääpainon kuvailussa. Mittakaavaa en missään vaiheessa antanut kartoille, koska nitä ei seikkailussakaan ollut ja tarkat etäisyydet eivät kuulu tälläiseen peliin. Aseilla oli sen verran hyvät kantamat, että tulkinta vaikeuksia ei ollut juurikaan. Harvoin agentti halusi liikkua kolmen metrin päähän vihollisesta helpomman osuman toivossa.


Kranaatit sitten tuottivatkin hieman enemmän päänvaivaa pelatessa. Tainnutuskranaatin 5 metrin alue oli kohtuu helppo katsoa ("toi saa +2 väistöön kun on vähän siin ja siin että onko se nyt vaikutusalueella vai ei") mutta supertehokas sirpalekranaatti 10 metrin alueella olikin kiperämpi tapaus. Kavereita ei olisi haluttu jättää alueelle mutta kaikki viholliset olisi ollut kiva saada mukaan. Kranaattien tehojen perusteella en ihmettele miksi Asemiehellä on vain yksi sirpalekranaatti vakiona matkassa. Yksi tai kaksi hyvin sijoitettua sirpalekranaattia olisi tehnyt loppukohtaamisesta hyvin lyhyen ja antiklimaattisen, ainakin näin teoreettisella tasolla.


Pelaajilta tuli kiitosta pelistä. Vastasi kuulemma odotuksia ja tarjosi mukavaa vaihtelua fantasialle. Pelin tyyli tuntui sopivan kaikille pelaajille hyvin. Seuraava kysymys olikin, että koska ENOC:ia saataisiin pelata lisää. Saa nähdä koska sellainen hetki tulee mutta myönnettävä on, että nautin itsekkin pelistä sen verran, että jatkoa on luvassa kunhan saan seuraavan Operaation suunniteltua. Onnistunut pelikerta täysin uutta peliä kolmella hyvin erilaiselle pelaajalle.

Green Ronin: Vuosi 2011

Uusi vuosi on ilmoitusten ja lupausten aikaa myös pelifirmoille. Eksyin sattumalta Green Roninin etusivulle tarkoituksena eksyä foorumille mutta tämä uutinen kiinnitti huomioni. Chris Pramaksen kirjoitus firman aikatauluista ja suunnitelmista tälle vuodelle oli mukava yllätys ja totta kai Dragon Agea koskevat kohdat vaativat huomiotani erityisesti.

We are trying to release it shortly after the debut of the Dragon Age 2 computer game, so we can take advantage of the new wave of DA enthusiasm. We'll support that with another adventure collection called The Deep Roads. We're also planning a Quick Start for Free RPG Day to give gamers an easy way to check out what Dragon Age has to offer.

Jo veikkailtuun tyyliin Dragon Age RPG:n fanit saavat kaun odotetun ja himotun toisen boxinsa DA 2-konsolipelin ilmestymisen jälkeen. Toisen boksin sisällöstä ei vielä sen sijaan mainita sen tarkemmin mitään. Kovasti toivon, että täyttää odotukset eikä vie peliä eri suuntaan verrattuna aiempaan. Osa uusista stunteista ja taustavaihtoehdoista ovat mielestäni joko peliin sopimattomia tai muuten vain turhia. Miksi kääpiöiden jokainen sääty tarvittaisiin omana taustanaan mukana pelissä? Helpompaa olisi ottaa vain säädyttömät-säädylliset jako, vaikka toisaalta se ei välttämättä kuvaa DA:n kääpiöyhteiskunnan hierarkiaa pelin mukaisesti. (Joka on toisaalta konsoliversion hienoja mutta myös rasittavia juttuja.) Lisää seikkailuja on myös tiedossa, itse en omista edes Blood In Ferelden-kokoelmaa mutta pitänee sekin hankkia toisen boksin ohessa. Quick Start, ihan jees juttu joo.

The biggest news for Dragon Age is that we've decided to re-work our release schedule for the game somewhat. We had originally planned to make the game four boxed sets that each covered 5 levels of play. We are keenly aware, however, that the arrival of Set 2 has taken too long so we've decided to accelerate the pace. Set 3 will now provide the rules for levels 11-20, so all the core material can get out to you faster. Even better, we are trying to get Set 3 out this year.

Okei, nyt päättivät yllättää oikein kunnolla. Neljän erillisen boksin sijaan näemmekin vain kolme boksia, joista viimeinen sisältää saman verran tasoja kuin kaksi ensimmäistä.. Hieman pelon ja ihastuksen sekaisin tuntein jään odottamaan millainen kolmas boksi tulee olemaan. Toisaalta pidän siitä, että Green Roninilla on huomattu, että julkaisuaikataulu ensimmäisen ja toisen välillä oli liian pitkä ja tähän ongelmaan otetaan kiinni. Kuitenkin pelkään, että kolmas boksi hosutaan kasaan jotta "se nyt saadaan ulos, ettei tarvitse pelaajien odotella". Enkä silti usko, että julkaistavien boksien määrän vähentäminen vaikuttaisi julkaisu nopeuteen koska sama määrä materiaalia on kuitenkin tehtävä kuin kahta boksia varten.  Kunnioitettava tavoite kuitenkin julkaista kolmas boksi vielä tämän vuoden puolella.  Toivottavasti aikataulu vain pitää.

  

Uuden kampanjan pyörteissä [KVK]

Viime vuoden puolella mainitsin, että tarkoitus on aloittaa uusi Pathfinder-kampanja ja vuoden viimeisinä päivinä se sitten pyörähti käyntiin. Paizon julkaisemaa Curse of the Crimson Throne-kampanjaa on pelattu nyt viisi pelikertaa ja kampanja pyörii peliporukassa suoralla käännöksellä, Karmiinivaltaistuimen Kirous (KVK). Pelaajia on pöydän ääressä oma henkilökohtainen ennätykseni, viisi Peliporukka Saamattomien jäsentä aloitti kampanjan ja kuudennen piti tulla mukaan mutta jäi pois aikatauluksen vuoksi. Pelikertoja pitäisi saada vähintään yksi viikossa, koska haluaisin saada kampanjan loppuun ennen kuin kaksi pelaajista lähtee armeijaan ensi kesänä.

Kampajassa on siis viisi pelaajaa ja ehkä lyhyt kuvaus hahmoista voisi olla paikallaan. Atte (Laiskanlinnan Vallihauta) sai hahmoideansa jo aikoja sitten, johtuen siitä että sai pelaajanvihkon käsiinsä ensimmäisenä. Ideana oli väärinymmärretty lääkäri, joka parantaa kotikutoisilla keinoilla. Tästä idea kehittyi lopulta Ocham Puoskari, joka sai kenkää paikallisesta velhojen Akatemiasta ja tästä murtuneena on hieman enemmän sekaisin kuin lääkärin tulisi olla. Sääntöpohjana toimii velho, tarkemmin nekromanttikko. Juhani (ensimmäisen Riimuvaltias-kampiksen sekä Varkaiden Neuvoston pelaaja) taas halusi pelata barbaaria, joka pj:n näkökulmasta sopii loistavasti tähän kampanjaan. Shoanti-kansa on ajettu pois kotiseuduiltaan vuosisatoja sitten sivistyksen tieltä ja tästä kulttuuripohjasta lähtöisin oleva Adolamin Vartija on päätynyt Korvosan kaupunkiin tutustumaan kaupunkilaisiin.

Pyry (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) sai idean bardista, joka suosisi kaksintaistelua eli klassista säilän heiluttelua. Tietäen mitä kampanja sisältäisi annoin erittäin ison suostumukseni tälläiselle hahmolle. Faenor, nuoruudestaan huolimatta on kokenut jo huumeiden väärinkäyttöä ja niistä irti pääsemisen ja on nyt matkalla kohti huumeetonta elämää (viinaa kuluu silti). Ismo (Varkaiden Neuvoston pelaaja) halusi päästä kokeilemaan pappi-hahmon pelaamista ja näin "oikean" parantajan paikka oli täytetty. Yllättäen Ismo valitsi kuitenkin hahmon roduksi kääpiön, joka loi hyvää vaihtelua muuten ihmispainotteiseen ryhmään. Ragnar Raudanrikkoja on kääpiökaupungista karkoitettu kauppias, joka löysi Abadarin uskon uudessa kodissaan. Lain ja järjestyksen valvoja muuten aika vapaamielisessä ryhmässä. Visa (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) pyöritteli montaa hahmoideaa muttei ollut päästä mihinkään tulokseen kunnes sodanoraakkeli Mevanthalyn Dagethos Tugathalion vei voiton muista ideoista (nimi on tuttavallisemmin Thalyn). Thalynillä on historiaa taistelusta ja suojelusta ja onkin viimeiset 20 vuotta asunut Korvosassa haltiasuurlähettilään henkivartijana. Ryhmän ainoa naishahmo.

Tälläisellä ryhmällä ollaan siis liikenteessä ja peliä pelailtu. Myöhemmin kirjoittelen arviota seikkailusta sen edetessä mutta tämä olkoon jonkinlainen avaus kamppikselle täällä blogipuolella.

Kampanjan tapahtumista voi lukea Paizon keskustelufoorumilta löytyvästä keskustelusta: Blue_Hill's CotCT Campaign. Spoilereita on totta kai tämänkin seikkailupolun tiimoilta luvassa, että jos aiot tätä polkua joskus pelaajana koluta niin älä pilaa iloasi lukemalla linkin takaisia turinointeja.

2010-listaus

Kaikenlaista on tullut koettua vuonna 2010 ja joitain juttuja on ihan asiallista jakaa blogissakin. Ensimmäinen kokonainen välivuosi lukion jälkeen on sujunut pelaillessa ja muuten oleillessa ja uusia kokemuksia ja ideoita on tullut metsästettyä koko vuoden ajan.  Listaukset ovat jostain syystä yleisiä joten listaan sekalaisia asioita vuodesta 2010, jotka kolahtivat tai eivät jostain syystä kolahtaneet.

-Vuoden PC-peli:  Dragon Age: Origins vie tämän paikan kirkkaasti. Ensimmäinen pelini, jonka pelasin lävitse kohtuullisessa ajassa. Tykkäsin kovasti siitä miten peli on rakennettu ja sen roolipelimäisestä fiiliksestä. DA: Awakening ei ollut läheskään yhtä hyvällä tunnelmalla varutetut ja siksi se onkin edelleen kesken. (Tiedän, DA:Origins ei ilmestynyt 2010 vaan 2009. Itse hankin pelin kuitenkin vasta 2010.) Hyvänä kakkosena Blood Bowlin Legendary Edition, joka toi (lähes) kaikki joukkueet pelattavaksi ja toi vanhaan peliin lautapelistä tuttuja mekaniikoita kuten muuttuvan sään.

-Vuoden fantasiakirja: "Yllättäen" Valtaistuinpeli ja koko Tulen ja Jään Laulu-sarja. Palautti toivoni fantasiansuhteen ja inspiroi useaan otteeseen. Aikuista lukemista ja viihdyttävää sellaista. Helposti parasta fantasiaa jota olen koskaan lukenut.

-Vuoden muu kirja: A.J Jacobsin "Raamatullinen Vuosi". Viime joulun kirjasatoa jonka luin kevään aikana. Mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten mies koittaa noudattaa vuoden verran kaikkia Raamatun käskyjä. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaa Testamenttia (juutalaisesti) ja loput neljä Uutta Testamenttia (kristitty). Jako on karkea mutta kirjailijan itsensä käyttämä. Suosittelen lukemaan jos mielenkiinto heräsi.

-Vuoden roolipelikampanja: Dragon Age RPG-kampanja, joka pelattiin alkukesästä. Ajatuksistani voi lukea ensimmäisistä merkinnöistäni mutta jätti kyllä melkoisen vaikutuksen siitä, millainen kotikutoinen kampanja voi olla. Olen sen verran traumatisoitunut aivan ensimmäisistä kotikampanjoistani, että tämä oli hyvää hoitoa sille. Ehkä uudenvuodenlupaus voisi olla, että vedän ensi vuoden aikana yhden kotikutoisen kampanjan.

-Vuoden lautapeli: Tälle paikalle on useita ehdokkaita. Löysin tänä vuonna niin Menolipun, Epäillyt kuin Brändi Dogin. Myös Carcassonne sai sen verran pelikertoja, että voisi oikeasti väittää pelanneensa sitä. Tukeni menee tällä kertaa suomalaiselle pelille, eli Epäillyille. Jokainen pelikerta on haastava ja peli tarjoaa sopivissa määrin aivojumppaa. Rakastan arvoituksia ja pähkinöitä joten tämä sopii vielä senkin suhteen itselleni hyvin, muut ovat enemmän taktikointipelejä (mikä ei tietenkään ole huono juttu).

-Vuoden elokuva: En katso juurikaan elokuvia, en televisiosta enkä teattereissa joten tämän valinta perustuu tasan siihen mitä veljen hyllystä löytyy. En muista edes ilman tarkistusta mitkä ovat ilmestyneet tänä vuonna.. Uusin Sherlock Holmes oli viihdyttävä, katsoin sen kaksi kertaa dvd:ltä mitä voi pitää jo saavutuksena.

-Vuoden levyjulkaisu: Tämä taitaa mennä Stam1nan "Viimeinen Atlantis"-levylle. Yllätävät sanoitukset ja levyn teema olivat mieleeni, ehdottomasti paras Stam1nan levy tähän mennessä.

-Vuoden pettymys: Dragon Age RPG:n 2. boxin ilmestymättömyys, odotin kovasti tätä jo ilemstyväksi tälle vuodelle. Ei ilmestynyt.

Muita hienoja juttuja vuodelta ehdottomasti Ropecon, Pathfinderin pelaaminen sekä kahden PF-kampanjan loppuun saaminen pelinjohtajan roolissa. Uusien kampanjoiden suunnittelu, Pelilauta.fi, musisointi, MökkiCon10, LotFP, muiden blogien seuraaminen. NiTessinen RotRL-kampanjan seuraaminen, Paizon keskustelufoorumi, Knights of the Old Republic (pc), Chez Geek.

Lyhyesti, hyvä vuosi takana ja toivotaan uudesta yhtä viihdyttävää. Blogissa voin luvata kehittää ja johtaa kotikutoisen kampanjan uuden vuoden aikana, kuten yllä vähän vihjailin.

Viimeiset sanat Riimuvaltiaista, osa 1

Tulin sittenkin siihen tulokseen, että muutama sananen olisi sanottavana vielä Riimuvaltian Noususta. Osittain siksi, että NiTessinen viimeisin merkintä aiheesta oli mainio ja haluan koota omia ajatuksiani kirjoista pelaajilleni luettavaksi ja samalla myös muille aiheesta kiinnostuneille. Pohjana tälle merkinnälle toimii muutama Facebookissa viime talvena kirjoitettu lause pelaajieni riemuksi. Lähinnä asioita joista itse pidin tai mistä en pitänyt. Tästä eteenpäin koitan pysyä poissa Riimuvaltian kimpusta, koska tämä alkaa olla jo liian toistuva teema merkinnöissäni.

Nii ja tämä merkintä sisältää aiemmasta poiketen spoilereita liittyen kampanjaan, joten älä pilaa iloasi jatkamalla eteenpäin tätä merkintää, jos aiot kokea tämän kampanjan pelaajana tulevaisuudessa.

Polttouhrit

Se mikä herätti mielenkiinnon Paizon tuotteisiin oli tämän seikkailupolun ensimmäinen osa. Polttouhrit on kokonaisuutena toimiva avaus seikkailupolulle tai hyvä itsenäinen seikkailu aloitteleville hahmoille. Tapahtumien näyttämönä toimii Hiekkasärkän pikkukylä, joka tarjoaa monenlaista toimintaa itse kirjoitetun juonen ohella. Hyvin kirjoitettu esittely ja vihjeet miten kylästä saadaan elävä auttavat aloittelevaakin pelinjohtajaa tässä. Itse olin ollut useamman vuoden tauolla roolipelaamisesta kun aloin tätä johtamaan ja johtaminen sujui helposti kiitos James Jacobsin hyvän työn.

Kirjan juoni on selkeä ja tapahtumia on paljon, osa isompia ja osa pienempiä. Itse en kahdella peliryhmällä saanut vedettyä "Hirviö komerossa"-osuutta, joka on kirjan selkein kauhuaines ja hetki jolloin pelaajat ymmärtävät etteivät hiide ole niin huvittavan hulluja vaan vaarallisen hulluja. Kohtaus on lyhyt eikä kovin vaarallinen mutta kivan oloinen tunnelmapaukku. En saanut kummallakaan peliryhmällä sovitettua tätä kohtausta järkevästi joten jäi vetämättä. Varsinkin jälkimmäisellä ryhmällä tämä harmitti, koska he suhtautuivat kirjan päävihollisiin kovin kevyesti.

Hiisien hyökkäys Hiekkasärkkään kirjan alussa toimii hyvin ja pelaajat saavat sankaroida ja tuntea itsensä koviksi luiksi. Ryhmilläni tämä alkukohtaaminen meni kovin eri tavoin: ensimmäisessä ryhmässä keskityttiin roolipelaamiseen ihan alusta asti (varas juoksi pakoon, pappi lähti etsimään ylipappia ja soturi aloitti siviilien suojelemisen) kun taas toinen ryhmäni juoksi suoraa taisteluun huudellen, että "ei nämä hiidet vaarallisia ole". Kuitenkin kohtaamisesta selvittiin molemmissa tapauksissa kunnialla.

Sekä kylän lasipaja ja ikiaikaiset katakombit kylän alla ovat hienoja seikkailupaikkoja, josita molemmat ryhmäni pitivät. Lasipaja on näistä kahdesta suosikkini osittain siksi, että sula lasi ja sekopäiset hiidet ovat hieno kombinaatio, jolla pelotella sankareita. Katakombit taas toimivat pohjustuksena tulevalle, vaikka hirveästi ei paljastuksia pääse syntymään kun suurin osa asukeista ei joko tuota ymmärrettävää puhetta tai on niin sekaisin että hahmot mieluummin pistävät otuksen hengiltä. Jälkimmäisin ratkaisu oli hyvin yleinen toisella ryhmälläni, jopa liioitteluun asti...

Lopulta alkaa juonen huippukohdan tavoittelu kun sankarit suuntaavat hiisiheimon tukikohtaan paikallisen mannunvartijan kanssa. Loppu on eeppistä linnoitus- ja luolastotutkimusta, jota piristävät muutamat kivat eph:t sekä tunnelma joka alueelle on saatu. Kylää uhkaavan neitokaisen voittaminen ja hiisien hajalleen ajaminen on jännittävä kokemus, koska valinnoillaan pelaajat voivat tehdä hommasta helpompaa tai vaikeampaa itselleen, mikä on hienoa vaihtelua perinteiseen luolakönyämiseen jossa kaikkea liikkuvaa kannattaa vetäistä käkättimeen, ihan vain varmuuden vuoksi.

Polttouhrit oli pitkään suosikkini tämän seikkailupolun kirjoista mutta toisella vetokerralla menetti asemansa. Kuitenkin parhaita seikkailuja joita olen vetänyt ja nautin koko ajasta tämän kirjan kanssa. Taitaa olla ainoa kirja joka ei aiheutta minkäänlaista turhautumista vetäessä.


Nylkypuukkomurhat

Nylkypuukkomurhat on se kirja, jolle Polttouhrit menetti paikkansa suosikki osana. Murhamysteeriä ja kauhua olen pitänyt vaikeana lajina johtaessa peliä. Kuitenkin tämä valmisseikkailu sai laadullaan allekirjoittaneen innostumaan kauhusta ja mysteereistä peleissä, että jos pelissä ei esiinny niitä olen hieman pettynyt. Tapahtumapaikkana pysyy edelleen Hiekkasärkkä mutta kirjan lopussa päästään jo Magnimariin, joka on Varisian toiseksi suurin kaupunki. Varsinkin seikkailun alku on erinomaista työtä mutta Magnimar-osuus on se, jota jouduin muuttamaan toisella ryhmällä jotta seikkailun tunnelma pysyisi yhtä hyvänä.

Alun murhamysteerin tutkimus on mukavaa roolipelailua johtolankoineen ja vihjeineen. Pelaajilla on mahdollisuudet tutustua hiekkasärkkäläisiin ja pelinjohtaja voi myhäillä partaansa kun pelaajat esittävät erilaisia päätelmiä syyllisestä. Kuitenkin kaiken takana oleva henkilö (joka on tuttu jo edellisestä osasta) on hieman eri kaliiberia kun voisi alkuun uskoa. Kirjan suosikkikohtiani on matka maatilalle ja maaseudulle, jossa maatilat ovat tyhjentyneet ja öisin pelloilla liikkuu variksenpelättejä. Maissipelto, täysikuu ja ghuulit/kaamiot eivät pettäneet kummallakaan ryhmällä vaan pelikerta sisälsi todellista selviytymistä ja kauhunhetkiä kun epäkuolleita virtasi kohti sankarien suojarakennusta heidän ollessa yksin liikenteessä.

Vihjeet johdattavat sankarit paikalliseen kummitustaloon ja he saavatkin tutustua sen synkkään historiaan. Kummitustalo on myös erinomainen tunnelmapaketti, jossa esitellään mekaniikkaa kummittelulle, jota ei voi voittaa miekoin. Kummittelua on paljon ja ensimmäinen ryhmäni olikin aiekeissa jättää leikin kesken talon vaarallisuuden vuoksi mutta jatkoi kuitenkin loppuun asti. Kummittelusta vei hieman terää se, että en tiennyt miten eri henkilöihin vaikuttavat kummittelut olisi pitänyt johtaa joten kaikki tiesivät mitä yksi sankareista kokee. Toisella ryhmällä tein jokaisesta kummittelusta lapun jonka ojensin universaalisesti kuvaillen hahmolle ja tämä toimi sen mukaan. Toimi hienosti vaikka alkuun epäilin tätä. Pelaajat saivat kokemansa perusteella koota talon tarinan ja oman kokemuksen kuvailu toi tunnelmaa peliin. Kummitustalosta jäi siis hyvät fiilikset loppujen lopuksi.

Kummitustalo johdattaa sankarit Magnimariin, jossa myös tapahtuu mysteerisiä murhia. Hahmot pääsevät mysteerisen Seitsemän Veljeskunnan jäljille ja pian heidän oikean johtajattarensa jäljille. Ilman muunnoksia Magnimarissa juostaan muutaman tapahtumapaikan väliä ja taistellaan jokaisessa jotta saadaan lisää tietoa mihin pitäisi mennä. Toisella ryhmälläni tein niin, että pohjustin Magnimaria jo ensimmäisessä kirjassa laittamalla hahmot käymään kaupungissa kylän asialla ja esittelin kaupunkia ja sen asukkaita aimo läjällisen. Seuraavalla visiitillä taas kaupunki onkin jo tuttu ja pelaajat voivat tehdä omia ratkaisuja aiemman tiedon pohjalta. Esimerkiksi esittelin yhden vihollisen liittolaisena ja ystävänä ensimmäisessä kirjassa ja tämä rooli pysyi aivan vime metreille saakka yllä, kunnes raaka totuus eli petturuus tuli ilmi. Mysteeri- ja kauhutunnelma pysyi hyvin yllä kun aiemmin auttavainen henkilö paljastuikin salamurhaajakultin päämieheksi.

Kirjan viimeinen kohtaaminen (the big bad end gal) tappaa hahmoja niin talossa kuin puutarhassa ja onkin ihme, että uskalsin vetää tämän kohdan molemmilla ryhmilläni kuin se on kirjoitettu. Ensimmäinen ryhmä onnistui voittamaan vihollisen ilman kuolonuhreja mutta toinen ryhmä menetti yhden jäsenen ja Hiekkasärkän sheriffin joka oli heidän apunaan. Kuitenkin tiukat ja haastavat tilanteet ovat mieleeni, koska se tuo pelaajien luovuuden esille ja muistuttaa heitä, että sankareille voi käydä huonosti.

Seikkailupolun kaksi ensimmäistä osaa sijoittuvat samalle alueelle joten kolmannessa on aika vaihtaa maisemaa kohti itää, jossa odottaa Koukkuvuori jätteineen ja muine hirmuineen. Seuraavassa osassa sitten Koukkuvuoren Verilöylystä ja Kivijättiläisten Linnoituksesta aatoksia.