perjantai 31. joulukuuta 2010

2010-listaus

Kaikenlaista on tullut koettua vuonna 2010 ja joitain juttuja on ihan asiallista jakaa blogissakin. Ensimmäinen kokonainen välivuosi lukion jälkeen on sujunut pelaillessa ja muuten oleillessa ja uusia kokemuksia ja ideoita on tullut metsästettyä koko vuoden ajan.  Listaukset ovat jostain syystä yleisiä joten listaan sekalaisia asioita vuodesta 2010, jotka kolahtivat tai eivät jostain syystä kolahtaneet.

-Vuoden PC-peli:  Dragon Age: Origins vie tämän paikan kirkkaasti. Ensimmäinen pelini, jonka pelasin lävitse kohtuullisessa ajassa. Tykkäsin kovasti siitä miten peli on rakennettu ja sen roolipelimäisestä fiiliksestä. DA: Awakening ei ollut läheskään yhtä hyvällä tunnelmalla varutetut ja siksi se onkin edelleen kesken. (Tiedän, DA:Origins ei ilmestynyt 2010 vaan 2009. Itse hankin pelin kuitenkin vasta 2010.) Hyvänä kakkosena Blood Bowlin Legendary Edition, joka toi (lähes) kaikki joukkueet pelattavaksi ja toi vanhaan peliin lautapelistä tuttuja mekaniikoita kuten muuttuvan sään.

-Vuoden fantasiakirja: "Yllättäen" Valtaistuinpeli ja koko Tulen ja Jään Laulu-sarja. Palautti toivoni fantasiansuhteen ja inspiroi useaan otteeseen. Aikuista lukemista ja viihdyttävää sellaista. Helposti parasta fantasiaa jota olen koskaan lukenut.

-Vuoden muu kirja: A.J Jacobsin "Raamatullinen Vuosi". Viime joulun kirjasatoa jonka luin kevään aikana. Mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten mies koittaa noudattaa vuoden verran kaikkia Raamatun käskyjä. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaa Testamenttia (juutalaisesti) ja loput neljä Uutta Testamenttia (kristitty). Jako on karkea mutta kirjailijan itsensä käyttämä. Suosittelen lukemaan jos mielenkiinto heräsi.

-Vuoden roolipelikampanja: Dragon Age RPG-kampanja, joka pelattiin alkukesästä. Ajatuksistani voi lukea ensimmäisistä merkinnöistäni mutta jätti kyllä melkoisen vaikutuksen siitä, millainen kotikutoinen kampanja voi olla. Olen sen verran traumatisoitunut aivan ensimmäisistä kotikampanjoistani, että tämä oli hyvää hoitoa sille. Ehkä uudenvuodenlupaus voisi olla, että vedän ensi vuoden aikana yhden kotikutoisen kampanjan.

-Vuoden lautapeli: Tälle paikalle on useita ehdokkaita. Löysin tänä vuonna niin Menolipun, Epäillyt kuin Brändi Dogin. Myös Carcassonne sai sen verran pelikertoja, että voisi oikeasti väittää pelanneensa sitä. Tukeni menee tällä kertaa suomalaiselle pelille, eli Epäillyille. Jokainen pelikerta on haastava ja peli tarjoaa sopivissa määrin aivojumppaa. Rakastan arvoituksia ja pähkinöitä joten tämä sopii vielä senkin suhteen itselleni hyvin, muut ovat enemmän taktikointipelejä (mikä ei tietenkään ole huono juttu).

-Vuoden elokuva: En katso juurikaan elokuvia, en televisiosta enkä teattereissa joten tämän valinta perustuu tasan siihen mitä veljen hyllystä löytyy. En muista edes ilman tarkistusta mitkä ovat ilmestyneet tänä vuonna.. Uusin Sherlock Holmes oli viihdyttävä, katsoin sen kaksi kertaa dvd:ltä mitä voi pitää jo saavutuksena.

-Vuoden levyjulkaisu: Tämä taitaa mennä Stam1nan "Viimeinen Atlantis"-levylle. Yllätävät sanoitukset ja levyn teema olivat mieleeni, ehdottomasti paras Stam1nan levy tähän mennessä.

-Vuoden pettymys: Dragon Age RPG:n 2. boxin ilmestymättömyys, odotin kovasti tätä jo ilemstyväksi tälle vuodelle. Ei ilmestynyt.

Muita hienoja juttuja vuodelta ehdottomasti Ropecon, Pathfinderin pelaaminen sekä kahden PF-kampanjan loppuun saaminen pelinjohtajan roolissa. Uusien kampanjoiden suunnittelu, Pelilauta.fi, musisointi, MökkiCon10, LotFP, muiden blogien seuraaminen. NiTessinen RotRL-kampanjan seuraaminen, Paizon keskustelufoorumi, Knights of the Old Republic (pc), Chez Geek.

Lyhyesti, hyvä vuosi takana ja toivotaan uudesta yhtä viihdyttävää. Blogissa voin luvata kehittää ja johtaa kotikutoisen kampanjan uuden vuoden aikana, kuten yllä vähän vihjailin.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Viimeiset sanat Riimuvaltiaista, osa 1

Tulin sittenkin siihen tulokseen, että muutama sananen olisi sanottavana vielä Riimuvaltian Noususta. Osittain siksi, että NiTessinen viimeisin merkintä aiheesta oli mainio ja haluan koota omia ajatuksiani kirjoista pelaajilleni luettavaksi ja samalla myös muille aiheesta kiinnostuneille. Pohjana tälle merkinnälle toimii muutama Facebookissa viime talvena kirjoitettu lause pelaajieni riemuksi. Lähinnä asioita joista itse pidin tai mistä en pitänyt. Tästä eteenpäin koitan pysyä poissa Riimuvaltian kimpusta, koska tämä alkaa olla jo liian toistuva teema merkinnöissäni.

Nii ja tämä merkintä sisältää aiemmasta poiketen spoilereita liittyen kampanjaan, joten älä pilaa iloasi jatkamalla eteenpäin tätä merkintää, jos aiot kokea tämän kampanjan pelaajana tulevaisuudessa.

Polttouhrit

Se mikä herätti mielenkiinnon Paizon tuotteisiin oli tämän seikkailupolun ensimmäinen osa. Polttouhrit on kokonaisuutena toimiva avaus seikkailupolulle tai hyvä itsenäinen seikkailu aloitteleville hahmoille. Tapahtumien näyttämönä toimii Hiekkasärkän pikkukylä, joka tarjoaa monenlaista toimintaa itse kirjoitetun juonen ohella. Hyvin kirjoitettu esittely ja vihjeet miten kylästä saadaan elävä auttavat aloittelevaakin pelinjohtajaa tässä. Itse olin ollut useamman vuoden tauolla roolipelaamisesta kun aloin tätä johtamaan ja johtaminen sujui helposti kiitos James Jacobsin hyvän työn.

Kirjan juoni on selkeä ja tapahtumia on paljon, osa isompia ja osa pienempiä. Itse en kahdella peliryhmällä saanut vedettyä "Hirviö komerossa"-osuutta, joka on kirjan selkein kauhuaines ja hetki jolloin pelaajat ymmärtävät etteivät hiide ole niin huvittavan hulluja vaan vaarallisen hulluja. Kohtaus on lyhyt eikä kovin vaarallinen mutta kivan oloinen tunnelmapaukku. En saanut kummallakaan peliryhmällä sovitettua tätä kohtausta järkevästi joten jäi vetämättä. Varsinkin jälkimmäisellä ryhmällä tämä harmitti, koska he suhtautuivat kirjan päävihollisiin kovin kevyesti.

Hiisien hyökkäys Hiekkasärkkään kirjan alussa toimii hyvin ja pelaajat saavat sankaroida ja tuntea itsensä koviksi luiksi. Ryhmilläni tämä alkukohtaaminen meni kovin eri tavoin: ensimmäisessä ryhmässä keskityttiin roolipelaamiseen ihan alusta asti (varas juoksi pakoon, pappi lähti etsimään ylipappia ja soturi aloitti siviilien suojelemisen) kun taas toinen ryhmäni juoksi suoraa taisteluun huudellen, että "ei nämä hiidet vaarallisia ole". Kuitenkin kohtaamisesta selvittiin molemmissa tapauksissa kunnialla.

Sekä kylän lasipaja ja ikiaikaiset katakombit kylän alla ovat hienoja seikkailupaikkoja, josita molemmat ryhmäni pitivät. Lasipaja on näistä kahdesta suosikkini osittain siksi, että sula lasi ja sekopäiset hiidet ovat hieno kombinaatio, jolla pelotella sankareita. Katakombit taas toimivat pohjustuksena tulevalle, vaikka hirveästi ei paljastuksia pääse syntymään kun suurin osa asukeista ei joko tuota ymmärrettävää puhetta tai on niin sekaisin että hahmot mieluummin pistävät otuksen hengiltä. Jälkimmäisin ratkaisu oli hyvin yleinen toisella ryhmälläni, jopa liioitteluun asti...

Lopulta alkaa juonen huippukohdan tavoittelu kun sankarit suuntaavat hiisiheimon tukikohtaan paikallisen mannunvartijan kanssa. Loppu on eeppistä linnoitus- ja luolastotutkimusta, jota piristävät muutamat kivat eph:t sekä tunnelma joka alueelle on saatu. Kylää uhkaavan neitokaisen voittaminen ja hiisien hajalleen ajaminen on jännittävä kokemus, koska valinnoillaan pelaajat voivat tehdä hommasta helpompaa tai vaikeampaa itselleen, mikä on hienoa vaihtelua perinteiseen luolakönyämiseen jossa kaikkea liikkuvaa kannattaa vetäistä käkättimeen, ihan vain varmuuden vuoksi.

Polttouhrit oli pitkään suosikkini tämän seikkailupolun kirjoista mutta toisella vetokerralla menetti asemansa. Kuitenkin parhaita seikkailuja joita olen vetänyt ja nautin koko ajasta tämän kirjan kanssa. Taitaa olla ainoa kirja joka ei aiheutta minkäänlaista turhautumista vetäessä.


Nylkypuukkomurhat

Nylkypuukkomurhat on se kirja, jolle Polttouhrit menetti paikkansa suosikki osana. Murhamysteeriä ja kauhua olen pitänyt vaikeana lajina johtaessa peliä. Kuitenkin tämä valmisseikkailu sai laadullaan allekirjoittaneen innostumaan kauhusta ja mysteereistä peleissä, että jos pelissä ei esiinny niitä olen hieman pettynyt. Tapahtumapaikkana pysyy edelleen Hiekkasärkkä mutta kirjan lopussa päästään jo Magnimariin, joka on Varisian toiseksi suurin kaupunki. Varsinkin seikkailun alku on erinomaista työtä mutta Magnimar-osuus on se, jota jouduin muuttamaan toisella ryhmällä jotta seikkailun tunnelma pysyisi yhtä hyvänä.

Alun murhamysteerin tutkimus on mukavaa roolipelailua johtolankoineen ja vihjeineen. Pelaajilla on mahdollisuudet tutustua hiekkasärkkäläisiin ja pelinjohtaja voi myhäillä partaansa kun pelaajat esittävät erilaisia päätelmiä syyllisestä. Kuitenkin kaiken takana oleva henkilö (joka on tuttu jo edellisestä osasta) on hieman eri kaliiberia kun voisi alkuun uskoa. Kirjan suosikkikohtiani on matka maatilalle ja maaseudulle, jossa maatilat ovat tyhjentyneet ja öisin pelloilla liikkuu variksenpelättejä. Maissipelto, täysikuu ja ghuulit/kaamiot eivät pettäneet kummallakaan ryhmällä vaan pelikerta sisälsi todellista selviytymistä ja kauhunhetkiä kun epäkuolleita virtasi kohti sankarien suojarakennusta heidän ollessa yksin liikenteessä.

Vihjeet johdattavat sankarit paikalliseen kummitustaloon ja he saavatkin tutustua sen synkkään historiaan. Kummitustalo on myös erinomainen tunnelmapaketti, jossa esitellään mekaniikkaa kummittelulle, jota ei voi voittaa miekoin. Kummittelua on paljon ja ensimmäinen ryhmäni olikin aiekeissa jättää leikin kesken talon vaarallisuuden vuoksi mutta jatkoi kuitenkin loppuun asti. Kummittelusta vei hieman terää se, että en tiennyt miten eri henkilöihin vaikuttavat kummittelut olisi pitänyt johtaa joten kaikki tiesivät mitä yksi sankareista kokee. Toisella ryhmällä tein jokaisesta kummittelusta lapun jonka ojensin universaalisesti kuvaillen hahmolle ja tämä toimi sen mukaan. Toimi hienosti vaikka alkuun epäilin tätä. Pelaajat saivat kokemansa perusteella koota talon tarinan ja oman kokemuksen kuvailu toi tunnelmaa peliin. Kummitustalosta jäi siis hyvät fiilikset loppujen lopuksi.

Kummitustalo johdattaa sankarit Magnimariin, jossa myös tapahtuu mysteerisiä murhia. Hahmot pääsevät mysteerisen Seitsemän Veljeskunnan jäljille ja pian heidän oikean johtajattarensa jäljille. Ilman muunnoksia Magnimarissa juostaan muutaman tapahtumapaikan väliä ja taistellaan jokaisessa jotta saadaan lisää tietoa mihin pitäisi mennä. Toisella ryhmälläni tein niin, että pohjustin Magnimaria jo ensimmäisessä kirjassa laittamalla hahmot käymään kaupungissa kylän asialla ja esittelin kaupunkia ja sen asukkaita aimo läjällisen. Seuraavalla visiitillä taas kaupunki onkin jo tuttu ja pelaajat voivat tehdä omia ratkaisuja aiemman tiedon pohjalta. Esimerkiksi esittelin yhden vihollisen liittolaisena ja ystävänä ensimmäisessä kirjassa ja tämä rooli pysyi aivan vime metreille saakka yllä, kunnes raaka totuus eli petturuus tuli ilmi. Mysteeri- ja kauhutunnelma pysyi hyvin yllä kun aiemmin auttavainen henkilö paljastuikin salamurhaajakultin päämieheksi.

Kirjan viimeinen kohtaaminen (the big bad end gal) tappaa hahmoja niin talossa kuin puutarhassa ja onkin ihme, että uskalsin vetää tämän kohdan molemmilla ryhmilläni kuin se on kirjoitettu. Ensimmäinen ryhmä onnistui voittamaan vihollisen ilman kuolonuhreja mutta toinen ryhmä menetti yhden jäsenen ja Hiekkasärkän sheriffin joka oli heidän apunaan. Kuitenkin tiukat ja haastavat tilanteet ovat mieleeni, koska se tuo pelaajien luovuuden esille ja muistuttaa heitä, että sankareille voi käydä huonosti.

Seikkailupolun kaksi ensimmäistä osaa sijoittuvat samalle alueelle joten kolmannessa on aika vaihtaa maisemaa kohti itää, jossa odottaa Koukkuvuori jätteineen ja muine hirmuineen. Seuraavassa osassa sitten Koukkuvuoren Verilöylystä ja Kivijättiläisten Linnoituksesta aatoksia.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Riimuvaltian Nousun päätös

Viime perjantaina pelasimme noin 14 kuukautta kestäneen Riimuvaltian Nousu-kampanjamme viimeisen pelikerran. 414 päivää ja noin kolmisenkymmentä pelikertaa ja kuusi kirjaa. Kolme sankaria kampanjan alusta loppuun. Fiilikset olivat kyllä katossa kun viimeinen kirja ja samalla kampanja sai päätöksensä. Kampanjan pelauttaminen toisen kerran oli hyvä idea vaikka myönnettävä onkin, että jossain kohtaa ajattelin "kumpa olisin vetänyt jonkun muun, vaihtelun vuoksi". Iso kiitos tottakai kuuluu pelaajille, jotka tekivät toisesta kampanjastani uniikin omilla valinnoillaan.


En ala arvostelemaan kirjoja omasta näkökulmastani, koska NiTessinen ajatukset ovat suurimmilta osin samoja kuin omani. Hänelle kuuluu iso kiitos, kuten myös Navdille, heidän kampanjamerkintönsä auttoivat toisen ryhmän kanssa monesti. NiTessine vielä konvertoi kampanjan loppupahiksen Pathfinder-muotoon joka helpotti suuresti. Oma kampanjani kulki aikalailla käsi kädessä NiTessinen kampanjan kanssa, joten heidän edistymistä tuli seurattua tarkasti. Mieleni teki heittää heidän hahmonsa sekoittamaan soppaa omaan kampanjaani mutta jätin tämän kortin käyttämättä, paras vaihe tälle oli jo mennyt kun Koukkuvuoren Verilöyly jäi taakse. Hauska anekdootti liittyen näihin kahteen kampanjaan on se, että molemmat pelattiin Tampereella 2009-2010, pelipaikkojen ollessa noin 10 kilometrin sisällä toisistaan.

Kuten joskus kirjoitin, itse en ole seikkailupolku-pelaaja, olkoonkin että Varkaiden Neuvoston pelaaminen muutti hieman asennettani. Riimuvaltian Nousu on pelinjohtajalle helppo johdettava, alussa Hiekkasärkän kylä on tehty eläväksi kirjoittajan toimesta ja tarina toimii hyvin. Hiekkasärkkää käytetään myöhemmin uudestaan motivaattorina, mikä toimii hyvin. Myöhemmin taas kun tapahtuu suuri paljastus vihollisesta, pitäisi pelaajilla olla halua pysäyttää tulevat tapahtumat. Kuitenkin tein itse virheen tässä kohtaa. Yritykseni saada heidät miettimään aluetta uhkaavaa pahaa ja sitä kuka sen pysäyttäisi meni puihin pahasti. Toisin kuin ensimmäisellä ryhmälläni, olin tiputellut vihjeitä pitkin kampanjaa tästä pahuudesta mutta kun pahuus ensimmäistä kertaa puhui heille, pelaajat ohittivat sen olan kohautuksella, ainakin verrattuna ensimmäiseen ryhmään joka otti asian siltä istumalta tehtäväkseen. Vasta paljon myöhemmin pääsin korjaamaan virheeni kun pelaajilta oli pallo täysin hukassa. Kuitenkin tämä virhe ei mielestäni johdu tarinan heikkoudesta tai kirjoittajasta vaan pelinjohtajasta joka koitti herätellä pelaajia salamyhkäisillä vihjeillä ja loruilla. Selvästi tämä lähestymistapa ei toiminut tällä ryhmällä joten opittavaa on vielä tämänkin kampajan vetämisestä. Toisaalta tietystä rutinoimisesta kertoo se, että vedin kaksi pelikertaa ilman materiaaliani.

Pelaajien tuntemisesta päästäänkin tämän kampanjan pelaajiin ja heidän hahmoihinsa. Pelaajat olivat tuttuja mutta yhdelle heistä en koskaan ollut vetänyt peliä ja kahdelle muulle (veljekset) olin johtanut ala-asteella viimeksi. Oli hauska päästä näkemään millaista heidän yhteistyönsä olisi ja millaiseksi peli muuttuisi ajanmyötä. Pelimekaniikka ei ollut kovin tuttu kenellekkään, 3.5 sekä AD&D:n toinen laitos olivat tutumpia. Alkukampaja sisälsikin sääntöjen tarkistamista enemmän kuin ensimmäisellä ryhmällä koska tiettyä "powerpelaamista" oli havaittavissa (tai porsaanreikien etsintää, kummin vain).

Mikko (kolmikon vanhin, itseäni yli kymmenen vuotta vanhempi) pelasi puoliörkki palkkasoturia, jolla ei juuri ollut sukulaisia kampanjan päänäyttämöllä. Pelityyliltään ehkä enemmän sivusta seuraaja mutta varsinkin alkukampanjasta esitti ehkä toimivimmat ideat muulle ryhmälle. Oppi säännöt kampanjan loppuun mennessä, joten tietty tavoite saavutettiin. Visa (veljeksistä vanhempi, itseäni kaksi vuotta vanhempi) pelasi parannuksen ja anteeksiannon jumalattaren palvelijaa. Visan roolinsa oli tietty johtajuus, jonka muut luovuttivat hänelle. Hänen hahmonsa hoiti usein puhumisen ja hoiti myös päiväkirjaa pj:n pyynnöstä. Sortuva ylisuunnitteluun kummallisissa kohdissa, joka aiheutti hieman ongelmia nuoremman veljen kanssa. Pyry (ryhmän nuorin ja edellisen pelaajan nuorempi veli, itseäni vuoden nuorempi) pelasi klassista sankarisamoojaa joka pitää viinasta/tms. Toimelias pelaaja, joka ajoi ryhmää eteenpäin kun en antanut selkeää suuntaa. Mielenkiintoisena huomiona se, että Pyry oli pelaajista se joka myös turhautui jos muut eivät tienneet mitä tehdä tai jos sorruttiin ylisuunnitteluun. Ehkä hieman toiminta- kuin draamapelaaja, turha seisoskelu aiheutti hermostumista. Hahmot toimivat hyvin keskenään vaikka pelaajilla välillä olikin hieman kitkaa vaikkei mitään peliä kaatavaa (onneksi) vastaan tullutkaan. Koitin koko kampanjan ajan hioa pelaajista pois näitä peliä ukoisesti haittaavia särmiä, onnistuen kohtuullisesti. Ehkä ainoa mikä jäi edelleen ennalleen on pelin ulkopuolisen paskan jauhanta johon pelaajani olivat hyvin helposti sortuvia (itse sorruin taas satuilemaan siitä mitä aiempi ryhmä teki jossain kohdassa, joten en ole sen parempi).

Kokonaisuutena erittäin hyvin mennyt kampanja. Toimintaa, huumoria ja draamaa sopivassa suhteessa yhdistettynä erittäin toimivaan tarinaan ja kolmeen aktiiviseen pelaajaan. Mitä muuta pelinjohtaja voi pyytää? Jos pelaajani lukevat tätä niin kiitoksia paljon monista tunneista joita Riimuvaltian Nousun kanssa vietimme.

Lopuksi

Hyvä kampanja takana ja uusi siintää edessä. Karmiinivaltaistuimen Kiroukseen on tehty nyt neljä hahmoa ja kaksi on vielä valmistumassa. Yhdellä hahmoista on valmis taustatarina ja muutamaa ollaan hiottu kuntoon tämän viikon aikana. Tavoite olisi aloittaa joululomilla ja pelata lomalla useampikin kerta. Kuusi pelaajaa tuo haasteensa mutta olen valmis. Preppaustyötä olen tehnyt jo viime kuusta asti, suomennoksia ja proppeja joista toivottavasti on iloa itse pelissä. Nyt koitan päättää aloitanko kampanjalle ketjun Paizon foorumille, Mekanismiin vai teenko tytärblogin kirjanpitoa varten.