Jadevaltiaan jäljillä
Aloitimme uuden seikkailupolun pelaamisen hyvin nopealla tahdilla, päätettyäni tarjota peliä tietyille pelaajille pidimme palaverin pelistä, jossa kävimme läpi asiat joista kaikkien tulisi olla samalla viivalla. Huomasin, että koko kampanjan vuoksi tälläinen kokous on parempi kuin ohje "lue pelaajanvihko ja tee sopiva hahmo". Pöydän ääressä saatiin sovittua yhteisiä pelisääntöjä, muokkauksia ja ylipäätään saavutettiin sama aaltopituus tulevan kampanjan suhteen. En tiedä miksen aiemmin ole tälläisiä pitänyt mutta tästä eteenpäin nämä tulevat pakolliseksi osaksi seikkailupolun tai minkä tahansa muun juonellisen ja pidemmän kampanjan aloitusta.
Jadevaltiasta voisi kuvata tarinapainoisimmaksi seikkailupoluksi koko Paizon tuotannossa. Tarinan keskiössä eivät ole seikkailijat, pelaajien hahmot vaan heidän lisäkseen valokeilan jakaa neljä eph:ta joihin jokaisella hahmolla on jokin side. Tämä tilanne oikeastaan pakotti panostamaan eph:iden pelaamiseen ylipäätään ja olen saanut pelaajilta kiitosta siitä miten eph:t toimivat ja miten ROOLIpelaaminen näkyy pelatessa. Ilolla on myös katsonut miten pelaajat panostavat selvästi normaalia enemmän tapahtumien kuvailuun ja keskenäiseen vuorovaikutukseen. Välillä mietin ollaanko naapurissa kummissaan kun naapurista kuuluu suoraa huutoa toiselta toiselle ja välillä taas naurun hekotusta.
Ylipäätään koko kampanja on pyörähtänyt käyntiin lupaavasti. Jos halutte lukea pelimme tapahtumista niin Mekanismissa kampanja kulkee nimellä Jadevaltias.
Leipingin Talo
Otsikko kertoo suunnittelemani skenaarion nimen ja teeman. Viime keväinen pelimme sai jatkoa, kun kolme seikkailijaa lähti tutkimaan erään hahmon serkun taloa, jonka tämä oli juuri ostanut. Talossa kuului kummia ääniä ja saattoi sielä jotain asuakkin kun talo on ollut vuosia tyhjillään. Lopulta talosta paljastui käärmejumalan kultti, joka selvästi koitti herättää jotain talon perustuksissa. Kuitenkin kultinjohtajan (?) kuolema kadotit koko temppelikompleksin talon alta, estäen tarkemman tutkimuksen hahmojen kerran jo poistuttua sieltä.
Peli toimi esittelynä yhdelle Saamattomien jäsenelle, joka ei vielä ollut päässyt kokeilemaan mutta myös edelliskevään muistojen herättelyyn. Pelin pohja oli hyvin yksinkertainen: perusidea napattiin Caldwellin Linna-moduulista, kerättiin hieman Cthulhu-viittauksia Yigin muodossa ja pelin edetessä lisäiltiin "Weirdiä" sen mukaan kuin näin tarpeelliseksi. Mustuus, joka loppuvaiheessa ympäröi koko talon, koittaen päästä kosketukseen hahmojen kanssa oli ehkä hienointa ikinä, pelaajat olivat kummissaan.
Leipingin Talo opetti ja näytti allekirjoittaneelle ainakin yhden asian: jotta peli toimisi ja liikkuisi eteenpäin, kaiken ei tarvitse olla valmiina. Käytännössä ennen peliä olin suunnitellut kartan, muutaman teeman sekä viholliset. Kaiken muun keksin pelatessa ja hyvin toimi. Lamentations on sopivan kevyt jotta voi keskittyä kuvailuun ja muuhun kuin stattiblokkien tutkimiseen.
Eli Samin kommentista otin vaarin ja hyvin toimi. Oikeastaan kaikki pelaajat kiittelivät pelistä ja toivoivat lisää.
Lopuksi
Kesän alussa hankin itselleni Arkham Horror-lautapelin täydentämään H.P. Lovecraft novellikokoelmaani (vaikkei noilla juuri muuta yhteistä olekkaan kuin Mythos). Peli on ollut mainio tunnelmapaukku, kolmen pelaajan kanssa peli ei vie edes aivan tolkuttomasti aikaa. Se mikä pelaamisessa on ollut kummallista on se, että ettemme ole hävinneet kertaakaan.. Ehkä Keltainen Kuningas-lisäosa tuo vihdoin tappion meille.
Kaveri hankki äskettäin Diplomacy-lautapelin, joka on aivan loistava. Vaikka kaksinpeliä ei pitkään jaksakkaan, odotan kovasti isomman joukon yhteenottoa ensimmäisen maailmansodan merkeissä.
Tälläisten aiheiden äärellä siis kesäkuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti