Viimeisimmästä päivityksestä on vierähtänyt jo hieman yli kuukausi mutta en ole kadonnut mihinkään. Helmikuu meni blogin pitämisen suhteen harakoille, aivan liikaa tekemistä ja liian vähän aiheita kirjoittaa uutta tekstiä. Viime kuussa pelaamisen ohella oli muita velvoitteita, jotka veivät aikaani: Seurakunnan luottamustehtävät pyörähtivät kunnolla käyntiin viime kuussa, koulutusta ja kokouksia. Samoin seurakuntamme nuorten valmistama messu vei aikaani, itse kuuluin ryhmään joka valmisti ja piti saarnan. Yllättävän rankkaa mutta palkitsevaa kun naapuriseurakunnan nuorisotyöntekijä kehuu saarnaa hyväksi, eikä vain tutut. Helmikuun viimeinen viikko meninkin sitten työn merkeissä kun olin johtamassa hiihtolomarippikoulua. Silti aikaa on löytynyt myös pelaamiselle ja muulle harrastustoiminnalle.
Karmiinivaltaistuimen Kirous etenee hyvää tahtia. Ne jotka ovat seuranneet kampanjan kirjanpitoa tietävät, että olemme pelanneet jo kaksi ensimmäistä kirjaa läpi. Kirjoitan molemmista kirjoista arvostelut tänne vielä alkukuun aikana. Kolmas kirja saa starttinsa tällä viikolla, kunhan pelaajat saavat hoidettua itsensä terveiksi. Yhdeksän pelikertaa ja useampia tunteja pelaamista, josta olen hyvillä mielin. Lähes joka viikko on päästy pelaamaan, osalle tahti on liian harva mutta etäisyyksien vuoksi harvemmin pystymme pelaamaan kahdesti viikossa, vielä kun soppaan lyödään mukaan neljän pelaajan opiskelut (kaksi abia, kauppiksen viimeistä luokkaa käyvä ja teekkari) sekä viidennen työt. Itse pystyisin (vielä) pelaamaan hyvin paljon useammin mutta olen kyllä kiitollinen tauoistakin. Pelinjohtaminen on välillä rankkaa, teen paljon työtä pelin eteen pelien ulkopuolella jotta pelaajilla (ja itselläni) olisi hauskaa.
Helmikuussa löysin taas uuden kipinän pelata Blood Bowl Legendary Editionia tietokoneella. Pelin hankin jo marraskuussa ja pitkään pelailinkin mutta tammikuussa putki katkesi. Paria joukkuetta koittanut mutta Norset vakiintuivat mukavaksi joukkueeksi pelata yksinpeliä lävitse. Onneksi koneversio ei ole ollut ainoa iloni, sillä Juhani pisti pystyyn pienen liigan, jotta ei taidot ruostuisi aidon pelin äärellä.
Valitsin tiimikseni örkit, koska en ole niillä paria peliä enempää koskaan pelannut. Kauden rakenne oli helppo: kaikki neljä joukkuetta (Juhani: Norse, Atte: Undead, Ismo: Lizardmen) kohtaisivat kolmesti ja ykkönen saisi valita karsintaparinsa (kolme matsia) ja finaali. Runkosarja meni örkeiltäni ihan kivasti, viisi voittoa, kolme tasuria ja vain yksi tappio. Silti jäin toiseksi, pisteen tai kahden erolla Juhanin Norse-joukkueeseen. Nyt karsinnat menossa ja niin örkkini kuin Juhanin pohjolan pojat ovat varmistaneet paikkansa finaaliin.
Hihkuin riemusta kun Jasca linkitti TÄMÄN blogiinsa. Sain viimeisetkin suomennetut Tulen ja Jään Laulun osat luettua (ja aloitin Valtaistuinpelin jo uudelleen) ja ajattelin, että tässä joutuu odottelemaan vuoden tai pari, että uutta materiaalia saa käsiinsä. Onneksi näin ei ole vaan Dnace of Dragon tulee jo tämän vuoden puolella. Kirja sarja on pitänyt hyvän laatunsa ja Korppien Kestit on Valtaistuinpelin jälkeen ehkä paras osa. Hieman tasaisempaa kyytiä kuin Miekkamyrsky, jossa tapahtui välillä hieman liikaakin (varsinkin kakkosniteessä).
Nyt kun päästiin odottelu tunnelmiin niin jatketaan samalla linjalla. Dragon Age II ilmestyy huommenna ja oma kopio on jo ennakkotilattu. Pelaaja-lehti antoi hyvät arvostelut, joten innolla odotan mitä peli tarjoaa. Alkuasetelma on ainakin jännä ja myös erot ensimmäiseen peliin. Tästäkin lisää tulevaisuudessa. Green Ronin julkaisee Dragon RPG:n seuraavan laatikon toukokuussa. Odotin, että aiemmin ilmoitettu "Dragon Age II ilmestymisen jälkeen" olisi tarkoittanut edes huhtikuuta mutta odotetaan sitten vähän lisää. Paizo julkaisi lyhyet kuvaukset Jade Regent-seikkailupolusta ja voi pojjaat miten siistiltä vaikuttaa. Varasin tämän polun saman tien itselleni (Serpent's Skull ja Carrion Crown meni kahdelle kaverille, jotka haluaa johtaa PF:ää) ja syksyllä tuota herkkua on luvassa. Kyseisessä polussa palataan takaisin Riimuvaltiaista tuttuihin ympyröihin.
Taas sekavahko päivitys mutta tässä kuussa sitten paremmalla fokuksella kirjoitettuja juttuja. Hyvää alkavaa kevättä kaikille tätä lukeville!
maanantai 7. maaliskuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
ENOC ja Operaatio Eisenberg [peliraportti]
Aiemmin kuluneella viikolla laitoin Peliporukka Saamattomien Facebook-sivulle ehdotuksen, että jos Pathfinderia ei jostain syystä päästäisi yhden tai kahden ihmisen kiireiden vuoksi pelaamaan niin pelattaisiin jollakin sakilla jotain peliä korvaavana toimintana. Itsellä on hylly täynnä pelejä mutta pelaajien aika ei riitä useampaan pitkään kamppikseen joten ne ovat lähinnä pölyttyneet hyllyssään. Onneksi peleistä useampi on sen verran tuttu, että voin napata pelin hyllystä ja pelauttaa sitä ilman suurempia valmisteluja. Ja mitenkäs sattuikaan, että heti samalla viikolla Pathfinder-sessio peruuntui yhden pelaajan sairastuttua. Kahden päivän varoitusajalla olisi voinut taikoa jotain muutakin pelattavaksi kuin ENOC:ia mutta halua löytyi tämän kokeiluun pelaajien suunnalta, joten agentti-meininkiä lähdettiin pelailemaan kolmen pelaajan voimin.
Miten se sitten sujui?
Alkuun selostin pelaajilleni (Atte, Juhani ja Pyry, blogiani seuranneet voivat jo tunnistaa nimet) miten ENOC:in maailma erosi omastamme: henkiolentoja, hirviöitä, salaseuroja ja ylilluonnollisia ilmiöitä. ENOC on järjestö joka tutkii näitä ilmiöitä ja suojelee ihmiskuntaa niiltä. Tämä kuvaus riitti maailmasta hyvin pelaajilleni ja sainkin sitten keskittyä pelityylin selostamiseen. Onnekseni pelaajat olivat agenttileffansa nähneet ja pääsivät ainakin ajatustasolla sinuiksi sen kanssa, millaista toimintaa olisi luvassa. Noppaa heitettäisiin kun olisi tarve mutta pitkälle pääsisi jo pelkällä kuvailulla ja kertomalla mitä yrittää. Jäkikäteen katsottuna Atte ja Pyry olivat lähempänä sitä meininkiä, josta puhuin ennen peliä. Juhanilla hieman tulivat vielä Pathfinderin taktikoinnit kartan kanssa alitajunnasta, varsinkin pelin loppupuolella mutta ei mitään peliä kaatavaa, hieman hidastavaa kun luonnoskartasta koitettiin hakea yhteistä säveltä etäisyyksien ja muun suhteen.
Olin tulostanut pelin valmishahmot ajansäästämiseksi ja kirjoittanut roolien erikoiskyvyt erillisille lapuille, josta pelaajat voisivat nopeasti katsoa mitä heidän hahmonsa osaisivat. Juhani valitsi itselleen Metsästäjän, jonka sukupuoli vaihtui mieheksi ja kansallisuus venäläiseksi. Valinta ei yllättänyt juurikaan, uskoin hirviöidenmetsästäjän olevan hänen valintansa aivan alusta asti. Atte, jolla oli eniten taustatietoa pelistä, nappasi Manaajan, Isä Daniel Martinezin, koska diggaili roolin ideaa ja halusi koettaa uskonnollista hahmoa. Pyry pohti useamman roolin välillä mutta lopulta päätyi minut yllättävään vaihtoehtoon, Tutkija Edward Blackiin.
Peli seurasi hyvin pitkälle valmista juonta ilman suurempia yllätyksiä. Operaatio Eisenberg hyvä seikkailu, tarjosi monenlaista puuhaa agenteille. Kolmen agentin ryhmä kärsi hieman taitojen puutteesta (matkassa ei ollut kunnon tietokonespesialistia, eikä meediota joista olisi ollut iloa useammassa kohtaa) mutta toimintaleffojen henkeä seuraten agentit onnistuivat hyvin usein tehtävissä joihin heillä ei ollut koulutusta. En selitä seikkailun juonta kovin tarkasti tässä raportissa koska peli seurasi valmista materiaalia lähes pilkun tarkasti.
Tarina tarjosi useita hetkiä elokuvamaiseen toimintaan mutta pelaajilla meni hetki sisäistää tämä. Kaksi ensimmäistä tappelua oli pienoista seisoskelua ja ammuskelua mutta kun aloitettiin seikkailun loppusuora niin hieman jo tälläistä elokuvista tuttua meininkiä. Manaaja hypähteli hopeaveitsiensä kanssa viiltäen vihollisten kurkkuja auki korvasta korvaan, yhdeltä raukalta taisi räjähtävän vahingon tuloksena tipahtaa pää harteilta. Ehdottomasti siistein kohta oli syöksy kohti pyrokineetikkoa, joka seuraavassa hetkessä hukutti Manaajan liekkimeren keskelle. Metsästäjä ja Tutkija pysyivät hyvin pitkälle tuliaseiden käytössä mutta muutamia siistejä temppuja nähtiin myös tältä suunnalta. Loppukahassa oli tulla useampaa agenttia kuonoon ja pahasti mutta kohtalo-pisteiden avulla kaikki selvisivät lähes ehjinä kotiin. Tehtävä saatiin suoritettua vaikka jotain isoa räjähti taivaan tuuliin ja artefakti päätyi teille tietämättömille.
Systeemi toimii mukavan yksinkertaisesti. Pelaajat pääsivät hommaan heti kiinni ja ilman pidempää oppituntia saatiin peli liikkumaan nopeasti. Taistelussa pidin luonnoskarttaa, johon viholliset ja agentit oli merkkattu jollain symbolilla ja nuolilla kuvattiin liikettä. Uskoin tästä olevan hyötyä koska kaikki pelaajat olivat tottuneet Pathfinderia pelatessa ruudukko+pelimerkit tapaan. Hieman riisutumpi versio tästä, joka piti hyvin pääpainon kuvailussa. Mittakaavaa en missään vaiheessa antanut kartoille, koska nitä ei seikkailussakaan ollut ja tarkat etäisyydet eivät kuulu tälläiseen peliin. Aseilla oli sen verran hyvät kantamat, että tulkinta vaikeuksia ei ollut juurikaan. Harvoin agentti halusi liikkua kolmen metrin päähän vihollisesta helpomman osuman toivossa.
Kranaatit sitten tuottivatkin hieman enemmän päänvaivaa pelatessa. Tainnutuskranaatin 5 metrin alue oli kohtuu helppo katsoa ("toi saa +2 väistöön kun on vähän siin ja siin että onko se nyt vaikutusalueella vai ei") mutta supertehokas sirpalekranaatti 10 metrin alueella olikin kiperämpi tapaus. Kavereita ei olisi haluttu jättää alueelle mutta kaikki viholliset olisi ollut kiva saada mukaan. Kranaattien tehojen perusteella en ihmettele miksi Asemiehellä on vain yksi sirpalekranaatti vakiona matkassa. Yksi tai kaksi hyvin sijoitettua sirpalekranaattia olisi tehnyt loppukohtaamisesta hyvin lyhyen ja antiklimaattisen, ainakin näin teoreettisella tasolla.
Pelaajilta tuli kiitosta pelistä. Vastasi kuulemma odotuksia ja tarjosi mukavaa vaihtelua fantasialle. Pelin tyyli tuntui sopivan kaikille pelaajille hyvin. Seuraava kysymys olikin, että koska ENOC:ia saataisiin pelata lisää. Saa nähdä koska sellainen hetki tulee mutta myönnettävä on, että nautin itsekkin pelistä sen verran, että jatkoa on luvassa kunhan saan seuraavan Operaation suunniteltua. Onnistunut pelikerta täysin uutta peliä kolmella hyvin erilaiselle pelaajalle.
Miten se sitten sujui?
Alkuun selostin pelaajilleni (Atte, Juhani ja Pyry, blogiani seuranneet voivat jo tunnistaa nimet) miten ENOC:in maailma erosi omastamme: henkiolentoja, hirviöitä, salaseuroja ja ylilluonnollisia ilmiöitä. ENOC on järjestö joka tutkii näitä ilmiöitä ja suojelee ihmiskuntaa niiltä. Tämä kuvaus riitti maailmasta hyvin pelaajilleni ja sainkin sitten keskittyä pelityylin selostamiseen. Onnekseni pelaajat olivat agenttileffansa nähneet ja pääsivät ainakin ajatustasolla sinuiksi sen kanssa, millaista toimintaa olisi luvassa. Noppaa heitettäisiin kun olisi tarve mutta pitkälle pääsisi jo pelkällä kuvailulla ja kertomalla mitä yrittää. Jäkikäteen katsottuna Atte ja Pyry olivat lähempänä sitä meininkiä, josta puhuin ennen peliä. Juhanilla hieman tulivat vielä Pathfinderin taktikoinnit kartan kanssa alitajunnasta, varsinkin pelin loppupuolella mutta ei mitään peliä kaatavaa, hieman hidastavaa kun luonnoskartasta koitettiin hakea yhteistä säveltä etäisyyksien ja muun suhteen.
Olin tulostanut pelin valmishahmot ajansäästämiseksi ja kirjoittanut roolien erikoiskyvyt erillisille lapuille, josta pelaajat voisivat nopeasti katsoa mitä heidän hahmonsa osaisivat. Juhani valitsi itselleen Metsästäjän, jonka sukupuoli vaihtui mieheksi ja kansallisuus venäläiseksi. Valinta ei yllättänyt juurikaan, uskoin hirviöidenmetsästäjän olevan hänen valintansa aivan alusta asti. Atte, jolla oli eniten taustatietoa pelistä, nappasi Manaajan, Isä Daniel Martinezin, koska diggaili roolin ideaa ja halusi koettaa uskonnollista hahmoa. Pyry pohti useamman roolin välillä mutta lopulta päätyi minut yllättävään vaihtoehtoon, Tutkija Edward Blackiin.
Peli seurasi hyvin pitkälle valmista juonta ilman suurempia yllätyksiä. Operaatio Eisenberg hyvä seikkailu, tarjosi monenlaista puuhaa agenteille. Kolmen agentin ryhmä kärsi hieman taitojen puutteesta (matkassa ei ollut kunnon tietokonespesialistia, eikä meediota joista olisi ollut iloa useammassa kohtaa) mutta toimintaleffojen henkeä seuraten agentit onnistuivat hyvin usein tehtävissä joihin heillä ei ollut koulutusta. En selitä seikkailun juonta kovin tarkasti tässä raportissa koska peli seurasi valmista materiaalia lähes pilkun tarkasti.
Tarina tarjosi useita hetkiä elokuvamaiseen toimintaan mutta pelaajilla meni hetki sisäistää tämä. Kaksi ensimmäistä tappelua oli pienoista seisoskelua ja ammuskelua mutta kun aloitettiin seikkailun loppusuora niin hieman jo tälläistä elokuvista tuttua meininkiä. Manaaja hypähteli hopeaveitsiensä kanssa viiltäen vihollisten kurkkuja auki korvasta korvaan, yhdeltä raukalta taisi räjähtävän vahingon tuloksena tipahtaa pää harteilta. Ehdottomasti siistein kohta oli syöksy kohti pyrokineetikkoa, joka seuraavassa hetkessä hukutti Manaajan liekkimeren keskelle. Metsästäjä ja Tutkija pysyivät hyvin pitkälle tuliaseiden käytössä mutta muutamia siistejä temppuja nähtiin myös tältä suunnalta. Loppukahassa oli tulla useampaa agenttia kuonoon ja pahasti mutta kohtalo-pisteiden avulla kaikki selvisivät lähes ehjinä kotiin. Tehtävä saatiin suoritettua vaikka jotain isoa räjähti taivaan tuuliin ja artefakti päätyi teille tietämättömille.
Systeemi toimii mukavan yksinkertaisesti. Pelaajat pääsivät hommaan heti kiinni ja ilman pidempää oppituntia saatiin peli liikkumaan nopeasti. Taistelussa pidin luonnoskarttaa, johon viholliset ja agentit oli merkkattu jollain symbolilla ja nuolilla kuvattiin liikettä. Uskoin tästä olevan hyötyä koska kaikki pelaajat olivat tottuneet Pathfinderia pelatessa ruudukko+pelimerkit tapaan. Hieman riisutumpi versio tästä, joka piti hyvin pääpainon kuvailussa. Mittakaavaa en missään vaiheessa antanut kartoille, koska nitä ei seikkailussakaan ollut ja tarkat etäisyydet eivät kuulu tälläiseen peliin. Aseilla oli sen verran hyvät kantamat, että tulkinta vaikeuksia ei ollut juurikaan. Harvoin agentti halusi liikkua kolmen metrin päähän vihollisesta helpomman osuman toivossa.
Kranaatit sitten tuottivatkin hieman enemmän päänvaivaa pelatessa. Tainnutuskranaatin 5 metrin alue oli kohtuu helppo katsoa ("toi saa +2 väistöön kun on vähän siin ja siin että onko se nyt vaikutusalueella vai ei") mutta supertehokas sirpalekranaatti 10 metrin alueella olikin kiperämpi tapaus. Kavereita ei olisi haluttu jättää alueelle mutta kaikki viholliset olisi ollut kiva saada mukaan. Kranaattien tehojen perusteella en ihmettele miksi Asemiehellä on vain yksi sirpalekranaatti vakiona matkassa. Yksi tai kaksi hyvin sijoitettua sirpalekranaattia olisi tehnyt loppukohtaamisesta hyvin lyhyen ja antiklimaattisen, ainakin näin teoreettisella tasolla.
Pelaajilta tuli kiitosta pelistä. Vastasi kuulemma odotuksia ja tarjosi mukavaa vaihtelua fantasialle. Pelin tyyli tuntui sopivan kaikille pelaajille hyvin. Seuraava kysymys olikin, että koska ENOC:ia saataisiin pelata lisää. Saa nähdä koska sellainen hetki tulee mutta myönnettävä on, että nautin itsekkin pelistä sen verran, että jatkoa on luvassa kunhan saan seuraavan Operaation suunniteltua. Onnistunut pelikerta täysin uutta peliä kolmella hyvin erilaiselle pelaajalle.
tiistai 18. tammikuuta 2011
Green Ronin: Vuosi 2011
Uusi vuosi on ilmoitusten ja lupausten aikaa myös pelifirmoille. Eksyin sattumalta Green Roninin etusivulle tarkoituksena eksyä foorumille mutta tämä uutinen kiinnitti huomioni. Chris Pramaksen kirjoitus firman aikatauluista ja suunnitelmista tälle vuodelle oli mukava yllätys ja totta kai Dragon Agea koskevat kohdat vaativat huomiotani erityisesti.
We are trying to release it shortly after the debut of the Dragon Age 2 computer game, so we can take advantage of the new wave of DA enthusiasm. We'll support that with another adventure collection called The Deep Roads. We're also planning a Quick Start for Free RPG Day to give gamers an easy way to check out what Dragon Age has to offer.Jo veikkailtuun tyyliin Dragon Age RPG:n fanit saavat kaun odotetun ja himotun toisen boxinsa DA 2-konsolipelin ilmestymisen jälkeen. Toisen boksin sisällöstä ei vielä sen sijaan mainita sen tarkemmin mitään. Kovasti toivon, että täyttää odotukset eikä vie peliä eri suuntaan verrattuna aiempaan. Osa uusista stunteista ja taustavaihtoehdoista ovat mielestäni joko peliin sopimattomia tai muuten vain turhia. Miksi kääpiöiden jokainen sääty tarvittaisiin omana taustanaan mukana pelissä? Helpompaa olisi ottaa vain säädyttömät-säädylliset jako, vaikka toisaalta se ei välttämättä kuvaa DA:n kääpiöyhteiskunnan hierarkiaa pelin mukaisesti. (Joka on toisaalta konsoliversion hienoja mutta myös rasittavia juttuja.) Lisää seikkailuja on myös tiedossa, itse en omista edes Blood In Ferelden-kokoelmaa mutta pitänee sekin hankkia toisen boksin ohessa. Quick Start, ihan jees juttu joo.
The biggest news for Dragon Age is that we've decided to re-work our release schedule for the game somewhat. We had originally planned to make the game four boxed sets that each covered 5 levels of play. We are keenly aware, however, that the arrival of Set 2 has taken too long so we've decided to accelerate the pace. Set 3 will now provide the rules for levels 11-20, so all the core material can get out to you faster. Even better, we are trying to get Set 3 out this year.Okei, nyt päättivät yllättää oikein kunnolla. Neljän erillisen boksin sijaan näemmekin vain kolme boksia, joista viimeinen sisältää saman verran tasoja kuin kaksi ensimmäistä.. Hieman pelon ja ihastuksen sekaisin tuntein jään odottamaan millainen kolmas boksi tulee olemaan. Toisaalta pidän siitä, että Green Roninilla on huomattu, että julkaisuaikataulu ensimmäisen ja toisen välillä oli liian pitkä ja tähän ongelmaan otetaan kiinni. Kuitenkin pelkään, että kolmas boksi hosutaan kasaan jotta "se nyt saadaan ulos, ettei tarvitse pelaajien odotella". Enkä silti usko, että julkaistavien boksien määrän vähentäminen vaikuttaisi julkaisu nopeuteen koska sama määrä materiaalia on kuitenkin tehtävä kuin kahta boksia varten. Kunnioitettava tavoite kuitenkin julkaista kolmas boksi vielä tämän vuoden puolella. Toivottavasti aikataulu vain pitää.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Uuden kampanjan pyörteissä [KVK]
Viime vuoden puolella mainitsin, että tarkoitus on aloittaa uusi Pathfinder-kampanja ja vuoden viimeisinä päivinä se sitten pyörähti käyntiin. Paizon julkaisemaa Curse of the Crimson Throne-kampanjaa on pelattu nyt viisi pelikertaa ja kampanja pyörii peliporukassa suoralla käännöksellä, Karmiinivaltaistuimen Kirous (KVK). Pelaajia on pöydän ääressä oma henkilökohtainen ennätykseni, viisi Peliporukka Saamattomien jäsentä aloitti kampanjan ja kuudennen piti tulla mukaan mutta jäi pois aikatauluksen vuoksi. Pelikertoja pitäisi saada vähintään yksi viikossa, koska haluaisin saada kampanjan loppuun ennen kuin kaksi pelaajista lähtee armeijaan ensi kesänä.
Kampajassa on siis viisi pelaajaa ja ehkä lyhyt kuvaus hahmoista voisi olla paikallaan. Atte (Laiskanlinnan Vallihauta) sai hahmoideansa jo aikoja sitten, johtuen siitä että sai pelaajanvihkon käsiinsä ensimmäisenä. Ideana oli väärinymmärretty lääkäri, joka parantaa kotikutoisilla keinoilla. Tästä idea kehittyi lopulta Ocham Puoskari, joka sai kenkää paikallisesta velhojen Akatemiasta ja tästä murtuneena on hieman enemmän sekaisin kuin lääkärin tulisi olla. Sääntöpohjana toimii velho, tarkemmin nekromanttikko. Juhani (ensimmäisen Riimuvaltias-kampiksen sekä Varkaiden Neuvoston pelaaja) taas halusi pelata barbaaria, joka pj:n näkökulmasta sopii loistavasti tähän kampanjaan. Shoanti-kansa on ajettu pois kotiseuduiltaan vuosisatoja sitten sivistyksen tieltä ja tästä kulttuuripohjasta lähtöisin oleva Adolamin Vartija on päätynyt Korvosan kaupunkiin tutustumaan kaupunkilaisiin.
Pyry (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) sai idean bardista, joka suosisi kaksintaistelua eli klassista säilän heiluttelua. Tietäen mitä kampanja sisältäisi annoin erittäin ison suostumukseni tälläiselle hahmolle. Faenor, nuoruudestaan huolimatta on kokenut jo huumeiden väärinkäyttöä ja niistä irti pääsemisen ja on nyt matkalla kohti huumeetonta elämää (viinaa kuluu silti). Ismo (Varkaiden Neuvoston pelaaja) halusi päästä kokeilemaan pappi-hahmon pelaamista ja näin "oikean" parantajan paikka oli täytetty. Yllättäen Ismo valitsi kuitenkin hahmon roduksi kääpiön, joka loi hyvää vaihtelua muuten ihmispainotteiseen ryhmään. Ragnar Raudanrikkoja on kääpiökaupungista karkoitettu kauppias, joka löysi Abadarin uskon uudessa kodissaan. Lain ja järjestyksen valvoja muuten aika vapaamielisessä ryhmässä. Visa (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) pyöritteli montaa hahmoideaa muttei ollut päästä mihinkään tulokseen kunnes sodanoraakkeli Mevanthalyn Dagethos Tugathalion vei voiton muista ideoista (nimi on tuttavallisemmin Thalyn). Thalynillä on historiaa taistelusta ja suojelusta ja onkin viimeiset 20 vuotta asunut Korvosassa haltiasuurlähettilään henkivartijana. Ryhmän ainoa naishahmo.
Tälläisellä ryhmällä ollaan siis liikenteessä ja peliä pelailtu. Myöhemmin kirjoittelen arviota seikkailusta sen edetessä mutta tämä olkoon jonkinlainen avaus kamppikselle täällä blogipuolella.
Kampanjan tapahtumista voi lukea Paizon keskustelufoorumilta löytyvästä keskustelusta: Blue_Hill's CotCT Campaign. Spoilereita on totta kai tämänkin seikkailupolun tiimoilta luvassa, että jos aiot tätä polkua joskus pelaajana koluta niin älä pilaa iloasi lukemalla linkin takaisia turinointeja.
Kampajassa on siis viisi pelaajaa ja ehkä lyhyt kuvaus hahmoista voisi olla paikallaan. Atte (Laiskanlinnan Vallihauta) sai hahmoideansa jo aikoja sitten, johtuen siitä että sai pelaajanvihkon käsiinsä ensimmäisenä. Ideana oli väärinymmärretty lääkäri, joka parantaa kotikutoisilla keinoilla. Tästä idea kehittyi lopulta Ocham Puoskari, joka sai kenkää paikallisesta velhojen Akatemiasta ja tästä murtuneena on hieman enemmän sekaisin kuin lääkärin tulisi olla. Sääntöpohjana toimii velho, tarkemmin nekromanttikko. Juhani (ensimmäisen Riimuvaltias-kampiksen sekä Varkaiden Neuvoston pelaaja) taas halusi pelata barbaaria, joka pj:n näkökulmasta sopii loistavasti tähän kampanjaan. Shoanti-kansa on ajettu pois kotiseuduiltaan vuosisatoja sitten sivistyksen tieltä ja tästä kulttuuripohjasta lähtöisin oleva Adolamin Vartija on päätynyt Korvosan kaupunkiin tutustumaan kaupunkilaisiin.
Pyry (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) sai idean bardista, joka suosisi kaksintaistelua eli klassista säilän heiluttelua. Tietäen mitä kampanja sisältäisi annoin erittäin ison suostumukseni tälläiselle hahmolle. Faenor, nuoruudestaan huolimatta on kokenut jo huumeiden väärinkäyttöä ja niistä irti pääsemisen ja on nyt matkalla kohti huumeetonta elämää (viinaa kuluu silti). Ismo (Varkaiden Neuvoston pelaaja) halusi päästä kokeilemaan pappi-hahmon pelaamista ja näin "oikean" parantajan paikka oli täytetty. Yllättäen Ismo valitsi kuitenkin hahmon roduksi kääpiön, joka loi hyvää vaihtelua muuten ihmispainotteiseen ryhmään. Ragnar Raudanrikkoja on kääpiökaupungista karkoitettu kauppias, joka löysi Abadarin uskon uudessa kodissaan. Lain ja järjestyksen valvoja muuten aika vapaamielisessä ryhmässä. Visa (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) pyöritteli montaa hahmoideaa muttei ollut päästä mihinkään tulokseen kunnes sodanoraakkeli Mevanthalyn Dagethos Tugathalion vei voiton muista ideoista (nimi on tuttavallisemmin Thalyn). Thalynillä on historiaa taistelusta ja suojelusta ja onkin viimeiset 20 vuotta asunut Korvosassa haltiasuurlähettilään henkivartijana. Ryhmän ainoa naishahmo.
Tälläisellä ryhmällä ollaan siis liikenteessä ja peliä pelailtu. Myöhemmin kirjoittelen arviota seikkailusta sen edetessä mutta tämä olkoon jonkinlainen avaus kamppikselle täällä blogipuolella.
Kampanjan tapahtumista voi lukea Paizon keskustelufoorumilta löytyvästä keskustelusta: Blue_Hill's CotCT Campaign. Spoilereita on totta kai tämänkin seikkailupolun tiimoilta luvassa, että jos aiot tätä polkua joskus pelaajana koluta niin älä pilaa iloasi lukemalla linkin takaisia turinointeja.
perjantai 31. joulukuuta 2010
2010-listaus
Kaikenlaista on tullut koettua vuonna 2010 ja joitain juttuja on ihan asiallista jakaa blogissakin. Ensimmäinen kokonainen välivuosi lukion jälkeen on sujunut pelaillessa ja muuten oleillessa ja uusia kokemuksia ja ideoita on tullut metsästettyä koko vuoden ajan. Listaukset ovat jostain syystä yleisiä joten listaan sekalaisia asioita vuodesta 2010, jotka kolahtivat tai eivät jostain syystä kolahtaneet.
-Vuoden PC-peli: Dragon Age: Origins vie tämän paikan kirkkaasti. Ensimmäinen pelini, jonka pelasin lävitse kohtuullisessa ajassa. Tykkäsin kovasti siitä miten peli on rakennettu ja sen roolipelimäisestä fiiliksestä. DA: Awakening ei ollut läheskään yhtä hyvällä tunnelmalla varutetut ja siksi se onkin edelleen kesken. (Tiedän, DA:Origins ei ilmestynyt 2010 vaan 2009. Itse hankin pelin kuitenkin vasta 2010.) Hyvänä kakkosena Blood Bowlin Legendary Edition, joka toi(lähes) kaikki joukkueet pelattavaksi ja toi vanhaan peliin lautapelistä tuttuja mekaniikoita kuten muuttuvan sään.
-Vuoden fantasiakirja: "Yllättäen" Valtaistuinpeli ja koko Tulen ja Jään Laulu-sarja. Palautti toivoni fantasiansuhteen ja inspiroi useaan otteeseen. Aikuista lukemista ja viihdyttävää sellaista. Helposti parasta fantasiaa jota olen koskaan lukenut.
-Vuoden muu kirja: A.J Jacobsin "Raamatullinen Vuosi". Viime joulun kirjasatoa jonka luin kevään aikana. Mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten mies koittaa noudattaa vuoden verran kaikkia Raamatun käskyjä. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaa Testamenttia (juutalaisesti) ja loput neljä Uutta Testamenttia (kristitty). Jako on karkea mutta kirjailijan itsensä käyttämä. Suosittelen lukemaan jos mielenkiinto heräsi.
-Vuoden roolipelikampanja: Dragon Age RPG-kampanja, joka pelattiin alkukesästä. Ajatuksistani voi lukea ensimmäisistä merkinnöistäni mutta jätti kyllä melkoisen vaikutuksen siitä, millainen kotikutoinen kampanja voi olla. Olen sen verran traumatisoitunut aivan ensimmäisistä kotikampanjoistani, että tämä oli hyvää hoitoa sille. Ehkä uudenvuodenlupaus voisi olla, että vedän ensi vuoden aikana yhden kotikutoisen kampanjan.
-Vuoden lautapeli: Tälle paikalle on useita ehdokkaita. Löysin tänä vuonna niin Menolipun, Epäillyt kuin Brändi Dogin. Myös Carcassonne sai sen verran pelikertoja, että voisi oikeasti väittää pelanneensa sitä. Tukeni menee tällä kertaa suomalaiselle pelille, eli Epäillyille. Jokainen pelikerta on haastava ja peli tarjoaa sopivissa määrin aivojumppaa. Rakastan arvoituksia ja pähkinöitä joten tämä sopii vielä senkin suhteen itselleni hyvin, muut ovat enemmän taktikointipelejä (mikä ei tietenkään ole huono juttu).
-Vuoden elokuva: En katso juurikaan elokuvia, en televisiosta enkä teattereissa joten tämän valinta perustuu tasan siihen mitä veljen hyllystä löytyy. En muista edes ilman tarkistusta mitkä ovat ilmestyneet tänä vuonna.. Uusin Sherlock Holmes oli viihdyttävä, katsoin sen kaksi kertaa dvd:ltä mitä voi pitää jo saavutuksena.
-Vuoden levyjulkaisu: Tämä taitaa mennä Stam1nan "Viimeinen Atlantis"-levylle. Yllätävät sanoitukset ja levyn teema olivat mieleeni, ehdottomasti paras Stam1nan levy tähän mennessä.
-Vuoden pettymys: Dragon Age RPG:n 2. boxin ilmestymättömyys, odotin kovasti tätä jo ilemstyväksi tälle vuodelle. Ei ilmestynyt.
Muita hienoja juttuja vuodelta ehdottomasti Ropecon, Pathfinderin pelaaminen sekä kahden PF-kampanjan loppuun saaminen pelinjohtajan roolissa. Uusien kampanjoiden suunnittelu, Pelilauta.fi, musisointi, MökkiCon10, LotFP, muiden blogien seuraaminen. NiTessinen RotRL-kampanjan seuraaminen, Paizon keskustelufoorumi, Knights of the Old Republic (pc), Chez Geek.
Lyhyesti, hyvä vuosi takana ja toivotaan uudesta yhtä viihdyttävää. Blogissa voin luvata kehittää ja johtaa kotikutoisen kampanjan uuden vuoden aikana, kuten yllä vähän vihjailin.
-Vuoden PC-peli: Dragon Age: Origins vie tämän paikan kirkkaasti. Ensimmäinen pelini, jonka pelasin lävitse kohtuullisessa ajassa. Tykkäsin kovasti siitä miten peli on rakennettu ja sen roolipelimäisestä fiiliksestä. DA: Awakening ei ollut läheskään yhtä hyvällä tunnelmalla varutetut ja siksi se onkin edelleen kesken. (Tiedän, DA:Origins ei ilmestynyt 2010 vaan 2009. Itse hankin pelin kuitenkin vasta 2010.) Hyvänä kakkosena Blood Bowlin Legendary Edition, joka toi
-Vuoden fantasiakirja: "Yllättäen" Valtaistuinpeli ja koko Tulen ja Jään Laulu-sarja. Palautti toivoni fantasiansuhteen ja inspiroi useaan otteeseen. Aikuista lukemista ja viihdyttävää sellaista. Helposti parasta fantasiaa jota olen koskaan lukenut.
-Vuoden muu kirja: A.J Jacobsin "Raamatullinen Vuosi". Viime joulun kirjasatoa jonka luin kevään aikana. Mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten mies koittaa noudattaa vuoden verran kaikkia Raamatun käskyjä. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaa Testamenttia (juutalaisesti) ja loput neljä Uutta Testamenttia (kristitty). Jako on karkea mutta kirjailijan itsensä käyttämä. Suosittelen lukemaan jos mielenkiinto heräsi.
-Vuoden roolipelikampanja: Dragon Age RPG-kampanja, joka pelattiin alkukesästä. Ajatuksistani voi lukea ensimmäisistä merkinnöistäni mutta jätti kyllä melkoisen vaikutuksen siitä, millainen kotikutoinen kampanja voi olla. Olen sen verran traumatisoitunut aivan ensimmäisistä kotikampanjoistani, että tämä oli hyvää hoitoa sille. Ehkä uudenvuodenlupaus voisi olla, että vedän ensi vuoden aikana yhden kotikutoisen kampanjan.
-Vuoden lautapeli: Tälle paikalle on useita ehdokkaita. Löysin tänä vuonna niin Menolipun, Epäillyt kuin Brändi Dogin. Myös Carcassonne sai sen verran pelikertoja, että voisi oikeasti väittää pelanneensa sitä. Tukeni menee tällä kertaa suomalaiselle pelille, eli Epäillyille. Jokainen pelikerta on haastava ja peli tarjoaa sopivissa määrin aivojumppaa. Rakastan arvoituksia ja pähkinöitä joten tämä sopii vielä senkin suhteen itselleni hyvin, muut ovat enemmän taktikointipelejä (mikä ei tietenkään ole huono juttu).
-Vuoden elokuva: En katso juurikaan elokuvia, en televisiosta enkä teattereissa joten tämän valinta perustuu tasan siihen mitä veljen hyllystä löytyy. En muista edes ilman tarkistusta mitkä ovat ilmestyneet tänä vuonna.. Uusin Sherlock Holmes oli viihdyttävä, katsoin sen kaksi kertaa dvd:ltä mitä voi pitää jo saavutuksena.
-Vuoden levyjulkaisu: Tämä taitaa mennä Stam1nan "Viimeinen Atlantis"-levylle. Yllätävät sanoitukset ja levyn teema olivat mieleeni, ehdottomasti paras Stam1nan levy tähän mennessä.
-Vuoden pettymys: Dragon Age RPG:n 2. boxin ilmestymättömyys, odotin kovasti tätä jo ilemstyväksi tälle vuodelle. Ei ilmestynyt.
Muita hienoja juttuja vuodelta ehdottomasti Ropecon, Pathfinderin pelaaminen sekä kahden PF-kampanjan loppuun saaminen pelinjohtajan roolissa. Uusien kampanjoiden suunnittelu, Pelilauta.fi, musisointi, MökkiCon10, LotFP, muiden blogien seuraaminen. NiTessinen RotRL-kampanjan seuraaminen, Paizon keskustelufoorumi, Knights of the Old Republic (pc), Chez Geek.
Lyhyesti, hyvä vuosi takana ja toivotaan uudesta yhtä viihdyttävää. Blogissa voin luvata kehittää ja johtaa kotikutoisen kampanjan uuden vuoden aikana, kuten yllä vähän vihjailin.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Viimeiset sanat Riimuvaltiaista, osa 1
Tulin sittenkin siihen tulokseen, että muutama sananen olisi sanottavana vielä Riimuvaltian Noususta. Osittain siksi, että NiTessinen viimeisin merkintä aiheesta oli mainio ja haluan koota omia ajatuksiani kirjoista pelaajilleni luettavaksi ja samalla myös muille aiheesta kiinnostuneille. Pohjana tälle merkinnälle toimii muutama Facebookissa viime talvena kirjoitettu lause pelaajieni riemuksi. Lähinnä asioita joista itse pidin tai mistä en pitänyt. Tästä eteenpäin koitan pysyä poissa Riimuvaltian kimpusta, koska tämä alkaa olla jo liian toistuva teema merkinnöissäni.
Nii ja tämä merkintä sisältää aiemmasta poiketen spoilereita liittyen kampanjaan, joten älä pilaa iloasi jatkamalla eteenpäin tätä merkintää, jos aiot kokea tämän kampanjan pelaajana tulevaisuudessa.
Polttouhrit
Se mikä herätti mielenkiinnon Paizon tuotteisiin oli tämän seikkailupolun ensimmäinen osa. Polttouhrit on kokonaisuutena toimiva avaus seikkailupolulle tai hyvä itsenäinen seikkailu aloitteleville hahmoille. Tapahtumien näyttämönä toimii Hiekkasärkän pikkukylä, joka tarjoaa monenlaista toimintaa itse kirjoitetun juonen ohella. Hyvin kirjoitettu esittely ja vihjeet miten kylästä saadaan elävä auttavat aloittelevaakin pelinjohtajaa tässä. Itse olin ollut useamman vuoden tauolla roolipelaamisesta kun aloin tätä johtamaan ja johtaminen sujui helposti kiitos James Jacobsin hyvän työn.
Kirjan juoni on selkeä ja tapahtumia on paljon, osa isompia ja osa pienempiä. Itse en kahdella peliryhmällä saanut vedettyä "Hirviö komerossa"-osuutta, joka on kirjan selkein kauhuaines ja hetki jolloin pelaajat ymmärtävät etteivät hiide ole niin huvittavan hulluja vaan vaarallisen hulluja. Kohtaus on lyhyt eikä kovin vaarallinen mutta kivan oloinen tunnelmapaukku. En saanut kummallakaan peliryhmällä sovitettua tätä kohtausta järkevästi joten jäi vetämättä. Varsinkin jälkimmäisellä ryhmällä tämä harmitti, koska he suhtautuivat kirjan päävihollisiin kovin kevyesti.
Hiisien hyökkäys Hiekkasärkkään kirjan alussa toimii hyvin ja pelaajat saavat sankaroida ja tuntea itsensä koviksi luiksi. Ryhmilläni tämä alkukohtaaminen meni kovin eri tavoin: ensimmäisessä ryhmässä keskityttiin roolipelaamiseen ihan alusta asti (varas juoksi pakoon, pappi lähti etsimään ylipappia ja soturi aloitti siviilien suojelemisen) kun taas toinen ryhmäni juoksi suoraa taisteluun huudellen, että "ei nämä hiidet vaarallisia ole". Kuitenkin kohtaamisesta selvittiin molemmissa tapauksissa kunnialla.
Sekä kylän lasipaja ja ikiaikaiset katakombit kylän alla ovat hienoja seikkailupaikkoja, josita molemmat ryhmäni pitivät. Lasipaja on näistä kahdesta suosikkini osittain siksi, että sula lasi ja sekopäiset hiidet ovat hieno kombinaatio, jolla pelotella sankareita. Katakombit taas toimivat pohjustuksena tulevalle, vaikka hirveästi ei paljastuksia pääse syntymään kun suurin osa asukeista ei joko tuota ymmärrettävää puhetta tai on niin sekaisin että hahmot mieluummin pistävät otuksen hengiltä. Jälkimmäisin ratkaisu oli hyvin yleinen toisella ryhmälläni, jopa liioitteluun asti...
Lopulta alkaa juonen huippukohdan tavoittelu kun sankarit suuntaavat hiisiheimon tukikohtaan paikallisen mannunvartijan kanssa. Loppu on eeppistä linnoitus- ja luolastotutkimusta, jota piristävät muutamat kivat eph:t sekä tunnelma joka alueelle on saatu. Kylää uhkaavan neitokaisen voittaminen ja hiisien hajalleen ajaminen on jännittävä kokemus, koska valinnoillaan pelaajat voivat tehdä hommasta helpompaa tai vaikeampaa itselleen, mikä on hienoa vaihtelua perinteiseen luolakönyämiseen jossa kaikkea liikkuvaa kannattaa vetäistä käkättimeen, ihan vain varmuuden vuoksi.
Polttouhrit oli pitkään suosikkini tämän seikkailupolun kirjoista mutta toisella vetokerralla menetti asemansa. Kuitenkin parhaita seikkailuja joita olen vetänyt ja nautin koko ajasta tämän kirjan kanssa. Taitaa olla ainoa kirja joka ei aiheutta minkäänlaista turhautumista vetäessä.
Nylkypuukkomurhat
Nylkypuukkomurhat on se kirja, jolle Polttouhrit menetti paikkansa suosikki osana. Murhamysteeriä ja kauhua olen pitänyt vaikeana lajina johtaessa peliä. Kuitenkin tämä valmisseikkailu sai laadullaan allekirjoittaneen innostumaan kauhusta ja mysteereistä peleissä, että jos pelissä ei esiinny niitä olen hieman pettynyt. Tapahtumapaikkana pysyy edelleen Hiekkasärkkä mutta kirjan lopussa päästään jo Magnimariin, joka on Varisian toiseksi suurin kaupunki. Varsinkin seikkailun alku on erinomaista työtä mutta Magnimar-osuus on se, jota jouduin muuttamaan toisella ryhmällä jotta seikkailun tunnelma pysyisi yhtä hyvänä.
Alun murhamysteerin tutkimus on mukavaa roolipelailua johtolankoineen ja vihjeineen. Pelaajilla on mahdollisuudet tutustua hiekkasärkkäläisiin ja pelinjohtaja voi myhäillä partaansa kun pelaajat esittävät erilaisia päätelmiä syyllisestä. Kuitenkin kaiken takana oleva henkilö (joka on tuttu jo edellisestä osasta) on hieman eri kaliiberia kun voisi alkuun uskoa. Kirjan suosikkikohtiani on matka maatilalle ja maaseudulle, jossa maatilat ovat tyhjentyneet ja öisin pelloilla liikkuu variksenpelättejä. Maissipelto, täysikuu ja ghuulit/kaamiot eivät pettäneet kummallakaan ryhmällä vaan pelikerta sisälsi todellista selviytymistä ja kauhunhetkiä kun epäkuolleita virtasi kohti sankarien suojarakennusta heidän ollessa yksin liikenteessä.
Vihjeet johdattavat sankarit paikalliseen kummitustaloon ja he saavatkin tutustua sen synkkään historiaan. Kummitustalo on myös erinomainen tunnelmapaketti, jossa esitellään mekaniikkaa kummittelulle, jota ei voi voittaa miekoin. Kummittelua on paljon ja ensimmäinen ryhmäni olikin aiekeissa jättää leikin kesken talon vaarallisuuden vuoksi mutta jatkoi kuitenkin loppuun asti. Kummittelusta vei hieman terää se, että en tiennyt miten eri henkilöihin vaikuttavat kummittelut olisi pitänyt johtaa joten kaikki tiesivät mitä yksi sankareista kokee. Toisella ryhmällä tein jokaisesta kummittelusta lapun jonka ojensin universaalisesti kuvaillen hahmolle ja tämä toimi sen mukaan. Toimi hienosti vaikka alkuun epäilin tätä. Pelaajat saivat kokemansa perusteella koota talon tarinan ja oman kokemuksen kuvailu toi tunnelmaa peliin. Kummitustalosta jäi siis hyvät fiilikset loppujen lopuksi.
Kummitustalo johdattaa sankarit Magnimariin, jossa myös tapahtuu mysteerisiä murhia. Hahmot pääsevät mysteerisen Seitsemän Veljeskunnan jäljille ja pian heidän oikean johtajattarensa jäljille. Ilman muunnoksia Magnimarissa juostaan muutaman tapahtumapaikan väliä ja taistellaan jokaisessa jotta saadaan lisää tietoa mihin pitäisi mennä. Toisella ryhmälläni tein niin, että pohjustin Magnimaria jo ensimmäisessä kirjassa laittamalla hahmot käymään kaupungissa kylän asialla ja esittelin kaupunkia ja sen asukkaita aimo läjällisen. Seuraavalla visiitillä taas kaupunki onkin jo tuttu ja pelaajat voivat tehdä omia ratkaisuja aiemman tiedon pohjalta. Esimerkiksi esittelin yhden vihollisen liittolaisena ja ystävänä ensimmäisessä kirjassa ja tämä rooli pysyi aivan vime metreille saakka yllä, kunnes raaka totuus eli petturuus tuli ilmi. Mysteeri- ja kauhutunnelma pysyi hyvin yllä kun aiemmin auttavainen henkilö paljastuikin salamurhaajakultin päämieheksi.
Kirjan viimeinen kohtaaminen (the big bad end gal) tappaa hahmoja niin talossa kuin puutarhassa ja onkin ihme, että uskalsin vetää tämän kohdan molemmilla ryhmilläni kuin se on kirjoitettu. Ensimmäinen ryhmä onnistui voittamaan vihollisen ilman kuolonuhreja mutta toinen ryhmä menetti yhden jäsenen ja Hiekkasärkän sheriffin joka oli heidän apunaan. Kuitenkin tiukat ja haastavat tilanteet ovat mieleeni, koska se tuo pelaajien luovuuden esille ja muistuttaa heitä, että sankareille voi käydä huonosti.
Seikkailupolun kaksi ensimmäistä osaa sijoittuvat samalle alueelle joten kolmannessa on aika vaihtaa maisemaa kohti itää, jossa odottaa Koukkuvuori jätteineen ja muine hirmuineen. Seuraavassa osassa sitten Koukkuvuoren Verilöylystä ja Kivijättiläisten Linnoituksesta aatoksia.
Nii ja tämä merkintä sisältää aiemmasta poiketen spoilereita liittyen kampanjaan, joten älä pilaa iloasi jatkamalla eteenpäin tätä merkintää, jos aiot kokea tämän kampanjan pelaajana tulevaisuudessa.
Polttouhrit
Se mikä herätti mielenkiinnon Paizon tuotteisiin oli tämän seikkailupolun ensimmäinen osa. Polttouhrit on kokonaisuutena toimiva avaus seikkailupolulle tai hyvä itsenäinen seikkailu aloitteleville hahmoille. Tapahtumien näyttämönä toimii Hiekkasärkän pikkukylä, joka tarjoaa monenlaista toimintaa itse kirjoitetun juonen ohella. Hyvin kirjoitettu esittely ja vihjeet miten kylästä saadaan elävä auttavat aloittelevaakin pelinjohtajaa tässä. Itse olin ollut useamman vuoden tauolla roolipelaamisesta kun aloin tätä johtamaan ja johtaminen sujui helposti kiitos James Jacobsin hyvän työn.
Kirjan juoni on selkeä ja tapahtumia on paljon, osa isompia ja osa pienempiä. Itse en kahdella peliryhmällä saanut vedettyä "Hirviö komerossa"-osuutta, joka on kirjan selkein kauhuaines ja hetki jolloin pelaajat ymmärtävät etteivät hiide ole niin huvittavan hulluja vaan vaarallisen hulluja. Kohtaus on lyhyt eikä kovin vaarallinen mutta kivan oloinen tunnelmapaukku. En saanut kummallakaan peliryhmällä sovitettua tätä kohtausta järkevästi joten jäi vetämättä. Varsinkin jälkimmäisellä ryhmällä tämä harmitti, koska he suhtautuivat kirjan päävihollisiin kovin kevyesti.
Hiisien hyökkäys Hiekkasärkkään kirjan alussa toimii hyvin ja pelaajat saavat sankaroida ja tuntea itsensä koviksi luiksi. Ryhmilläni tämä alkukohtaaminen meni kovin eri tavoin: ensimmäisessä ryhmässä keskityttiin roolipelaamiseen ihan alusta asti (varas juoksi pakoon, pappi lähti etsimään ylipappia ja soturi aloitti siviilien suojelemisen) kun taas toinen ryhmäni juoksi suoraa taisteluun huudellen, että "ei nämä hiidet vaarallisia ole". Kuitenkin kohtaamisesta selvittiin molemmissa tapauksissa kunnialla.
Sekä kylän lasipaja ja ikiaikaiset katakombit kylän alla ovat hienoja seikkailupaikkoja, josita molemmat ryhmäni pitivät. Lasipaja on näistä kahdesta suosikkini osittain siksi, että sula lasi ja sekopäiset hiidet ovat hieno kombinaatio, jolla pelotella sankareita. Katakombit taas toimivat pohjustuksena tulevalle, vaikka hirveästi ei paljastuksia pääse syntymään kun suurin osa asukeista ei joko tuota ymmärrettävää puhetta tai on niin sekaisin että hahmot mieluummin pistävät otuksen hengiltä. Jälkimmäisin ratkaisu oli hyvin yleinen toisella ryhmälläni, jopa liioitteluun asti...
Lopulta alkaa juonen huippukohdan tavoittelu kun sankarit suuntaavat hiisiheimon tukikohtaan paikallisen mannunvartijan kanssa. Loppu on eeppistä linnoitus- ja luolastotutkimusta, jota piristävät muutamat kivat eph:t sekä tunnelma joka alueelle on saatu. Kylää uhkaavan neitokaisen voittaminen ja hiisien hajalleen ajaminen on jännittävä kokemus, koska valinnoillaan pelaajat voivat tehdä hommasta helpompaa tai vaikeampaa itselleen, mikä on hienoa vaihtelua perinteiseen luolakönyämiseen jossa kaikkea liikkuvaa kannattaa vetäistä käkättimeen, ihan vain varmuuden vuoksi.
Polttouhrit oli pitkään suosikkini tämän seikkailupolun kirjoista mutta toisella vetokerralla menetti asemansa. Kuitenkin parhaita seikkailuja joita olen vetänyt ja nautin koko ajasta tämän kirjan kanssa. Taitaa olla ainoa kirja joka ei aiheutta minkäänlaista turhautumista vetäessä.
Nylkypuukkomurhat
Nylkypuukkomurhat on se kirja, jolle Polttouhrit menetti paikkansa suosikki osana. Murhamysteeriä ja kauhua olen pitänyt vaikeana lajina johtaessa peliä. Kuitenkin tämä valmisseikkailu sai laadullaan allekirjoittaneen innostumaan kauhusta ja mysteereistä peleissä, että jos pelissä ei esiinny niitä olen hieman pettynyt. Tapahtumapaikkana pysyy edelleen Hiekkasärkkä mutta kirjan lopussa päästään jo Magnimariin, joka on Varisian toiseksi suurin kaupunki. Varsinkin seikkailun alku on erinomaista työtä mutta Magnimar-osuus on se, jota jouduin muuttamaan toisella ryhmällä jotta seikkailun tunnelma pysyisi yhtä hyvänä.
Alun murhamysteerin tutkimus on mukavaa roolipelailua johtolankoineen ja vihjeineen. Pelaajilla on mahdollisuudet tutustua hiekkasärkkäläisiin ja pelinjohtaja voi myhäillä partaansa kun pelaajat esittävät erilaisia päätelmiä syyllisestä. Kuitenkin kaiken takana oleva henkilö (joka on tuttu jo edellisestä osasta) on hieman eri kaliiberia kun voisi alkuun uskoa. Kirjan suosikkikohtiani on matka maatilalle ja maaseudulle, jossa maatilat ovat tyhjentyneet ja öisin pelloilla liikkuu variksenpelättejä. Maissipelto, täysikuu ja ghuulit/kaamiot eivät pettäneet kummallakaan ryhmällä vaan pelikerta sisälsi todellista selviytymistä ja kauhunhetkiä kun epäkuolleita virtasi kohti sankarien suojarakennusta heidän ollessa yksin liikenteessä.
Vihjeet johdattavat sankarit paikalliseen kummitustaloon ja he saavatkin tutustua sen synkkään historiaan. Kummitustalo on myös erinomainen tunnelmapaketti, jossa esitellään mekaniikkaa kummittelulle, jota ei voi voittaa miekoin. Kummittelua on paljon ja ensimmäinen ryhmäni olikin aiekeissa jättää leikin kesken talon vaarallisuuden vuoksi mutta jatkoi kuitenkin loppuun asti. Kummittelusta vei hieman terää se, että en tiennyt miten eri henkilöihin vaikuttavat kummittelut olisi pitänyt johtaa joten kaikki tiesivät mitä yksi sankareista kokee. Toisella ryhmällä tein jokaisesta kummittelusta lapun jonka ojensin universaalisesti kuvaillen hahmolle ja tämä toimi sen mukaan. Toimi hienosti vaikka alkuun epäilin tätä. Pelaajat saivat kokemansa perusteella koota talon tarinan ja oman kokemuksen kuvailu toi tunnelmaa peliin. Kummitustalosta jäi siis hyvät fiilikset loppujen lopuksi.
Kummitustalo johdattaa sankarit Magnimariin, jossa myös tapahtuu mysteerisiä murhia. Hahmot pääsevät mysteerisen Seitsemän Veljeskunnan jäljille ja pian heidän oikean johtajattarensa jäljille. Ilman muunnoksia Magnimarissa juostaan muutaman tapahtumapaikan väliä ja taistellaan jokaisessa jotta saadaan lisää tietoa mihin pitäisi mennä. Toisella ryhmälläni tein niin, että pohjustin Magnimaria jo ensimmäisessä kirjassa laittamalla hahmot käymään kaupungissa kylän asialla ja esittelin kaupunkia ja sen asukkaita aimo läjällisen. Seuraavalla visiitillä taas kaupunki onkin jo tuttu ja pelaajat voivat tehdä omia ratkaisuja aiemman tiedon pohjalta. Esimerkiksi esittelin yhden vihollisen liittolaisena ja ystävänä ensimmäisessä kirjassa ja tämä rooli pysyi aivan vime metreille saakka yllä, kunnes raaka totuus eli petturuus tuli ilmi. Mysteeri- ja kauhutunnelma pysyi hyvin yllä kun aiemmin auttavainen henkilö paljastuikin salamurhaajakultin päämieheksi.
Kirjan viimeinen kohtaaminen (the big bad end gal) tappaa hahmoja niin talossa kuin puutarhassa ja onkin ihme, että uskalsin vetää tämän kohdan molemmilla ryhmilläni kuin se on kirjoitettu. Ensimmäinen ryhmä onnistui voittamaan vihollisen ilman kuolonuhreja mutta toinen ryhmä menetti yhden jäsenen ja Hiekkasärkän sheriffin joka oli heidän apunaan. Kuitenkin tiukat ja haastavat tilanteet ovat mieleeni, koska se tuo pelaajien luovuuden esille ja muistuttaa heitä, että sankareille voi käydä huonosti.
Seikkailupolun kaksi ensimmäistä osaa sijoittuvat samalle alueelle joten kolmannessa on aika vaihtaa maisemaa kohti itää, jossa odottaa Koukkuvuori jätteineen ja muine hirmuineen. Seuraavassa osassa sitten Koukkuvuoren Verilöylystä ja Kivijättiläisten Linnoituksesta aatoksia.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Riimuvaltian Nousun päätös
Viime perjantaina pelasimme noin 14 kuukautta kestäneen Riimuvaltian Nousu-kampanjamme viimeisen pelikerran. 414 päivää ja noin kolmisenkymmentä pelikertaa ja kuusi kirjaa. Kolme sankaria kampanjan alusta loppuun. Fiilikset olivat kyllä katossa kun viimeinen kirja ja samalla kampanja sai päätöksensä. Kampanjan pelauttaminen toisen kerran oli hyvä idea vaikka myönnettävä onkin, että jossain kohtaa ajattelin "kumpa olisin vetänyt jonkun muun, vaihtelun vuoksi". Iso kiitos tottakai kuuluu pelaajille, jotka tekivät toisesta kampanjastani uniikin omilla valinnoillaan.
En ala arvostelemaan kirjoja omasta näkökulmastani, koska NiTessinen ajatukset ovat suurimmilta osin samoja kuin omani. Hänelle kuuluu iso kiitos, kuten myös Navdille, heidän kampanjamerkintönsä auttoivat toisen ryhmän kanssa monesti. NiTessine vielä konvertoi kampanjan loppupahiksen Pathfinder-muotoon joka helpotti suuresti. Oma kampanjani kulki aikalailla käsi kädessä NiTessinen kampanjan kanssa, joten heidän edistymistä tuli seurattua tarkasti. Mieleni teki heittää heidän hahmonsa sekoittamaan soppaa omaan kampanjaani mutta jätin tämän kortin käyttämättä, paras vaihe tälle oli jo mennyt kun Koukkuvuoren Verilöyly jäi taakse. Hauska anekdootti liittyen näihin kahteen kampanjaan on se, että molemmat pelattiin Tampereella 2009-2010, pelipaikkojen ollessa noin 10 kilometrin sisällä toisistaan.
Kuten joskus kirjoitin, itse en ole seikkailupolku-pelaaja, olkoonkin että Varkaiden Neuvoston pelaaminen muutti hieman asennettani. Riimuvaltian Nousu on pelinjohtajalle helppo johdettava, alussa Hiekkasärkän kylä on tehty eläväksi kirjoittajan toimesta ja tarina toimii hyvin. Hiekkasärkkää käytetään myöhemmin uudestaan motivaattorina, mikä toimii hyvin. Myöhemmin taas kun tapahtuu suuri paljastus vihollisesta, pitäisi pelaajilla olla halua pysäyttää tulevat tapahtumat. Kuitenkin tein itse virheen tässä kohtaa. Yritykseni saada heidät miettimään aluetta uhkaavaa pahaa ja sitä kuka sen pysäyttäisi meni puihin pahasti. Toisin kuin ensimmäisellä ryhmälläni, olin tiputellut vihjeitä pitkin kampanjaa tästä pahuudesta mutta kun pahuus ensimmäistä kertaa puhui heille, pelaajat ohittivat sen olan kohautuksella, ainakin verrattuna ensimmäiseen ryhmään joka otti asian siltä istumalta tehtäväkseen. Vasta paljon myöhemmin pääsin korjaamaan virheeni kun pelaajilta oli pallo täysin hukassa. Kuitenkin tämä virhe ei mielestäni johdu tarinan heikkoudesta tai kirjoittajasta vaan pelinjohtajasta joka koitti herätellä pelaajia salamyhkäisillä vihjeillä ja loruilla. Selvästi tämä lähestymistapa ei toiminut tällä ryhmällä joten opittavaa on vielä tämänkin kampajan vetämisestä. Toisaalta tietystä rutinoimisesta kertoo se, että vedin kaksi pelikertaa ilman materiaaliani.
Pelaajien tuntemisesta päästäänkin tämän kampanjan pelaajiin ja heidän hahmoihinsa. Pelaajat olivat tuttuja mutta yhdelle heistä en koskaan ollut vetänyt peliä ja kahdelle muulle (veljekset) olin johtanut ala-asteella viimeksi. Oli hauska päästä näkemään millaista heidän yhteistyönsä olisi ja millaiseksi peli muuttuisi ajanmyötä. Pelimekaniikka ei ollut kovin tuttu kenellekkään, 3.5 sekä AD&D:n toinen laitos olivat tutumpia. Alkukampaja sisälsikin sääntöjen tarkistamista enemmän kuin ensimmäisellä ryhmällä koska tiettyä "powerpelaamista" oli havaittavissa (tai porsaanreikien etsintää, kummin vain).
Mikko (kolmikon vanhin, itseäni yli kymmenen vuotta vanhempi) pelasi puoliörkki palkkasoturia, jolla ei juuri ollut sukulaisia kampanjan päänäyttämöllä. Pelityyliltään ehkä enemmän sivusta seuraaja mutta varsinkin alkukampanjasta esitti ehkä toimivimmat ideat muulle ryhmälle. Oppi säännöt kampanjan loppuun mennessä, joten tietty tavoite saavutettiin. Visa (veljeksistä vanhempi, itseäni kaksi vuotta vanhempi) pelasi parannuksen ja anteeksiannon jumalattaren palvelijaa. Visan roolinsa oli tietty johtajuus, jonka muut luovuttivat hänelle. Hänen hahmonsa hoiti usein puhumisen ja hoiti myös päiväkirjaa pj:n pyynnöstä. Sortuva ylisuunnitteluun kummallisissa kohdissa, joka aiheutti hieman ongelmia nuoremman veljen kanssa. Pyry (ryhmän nuorin ja edellisen pelaajan nuorempi veli, itseäni vuoden nuorempi) pelasi klassista sankarisamoojaa joka pitää viinasta/tms. Toimelias pelaaja, joka ajoi ryhmää eteenpäin kun en antanut selkeää suuntaa. Mielenkiintoisena huomiona se, että Pyry oli pelaajista se joka myös turhautui jos muut eivät tienneet mitä tehdä tai jos sorruttiin ylisuunnitteluun. Ehkä hieman toiminta- kuin draamapelaaja, turha seisoskelu aiheutti hermostumista. Hahmot toimivat hyvin keskenään vaikka pelaajilla välillä olikin hieman kitkaa vaikkei mitään peliä kaatavaa (onneksi) vastaan tullutkaan. Koitin koko kampanjan ajan hioa pelaajista pois näitä peliä ukoisesti haittaavia särmiä, onnistuen kohtuullisesti. Ehkä ainoa mikä jäi edelleen ennalleen on pelin ulkopuolisen paskan jauhanta johon pelaajani olivat hyvin helposti sortuvia (itse sorruin taas satuilemaan siitä mitä aiempi ryhmä teki jossain kohdassa, joten en ole sen parempi).
Kokonaisuutena erittäin hyvin mennyt kampanja. Toimintaa, huumoria ja draamaa sopivassa suhteessa yhdistettynä erittäin toimivaan tarinaan ja kolmeen aktiiviseen pelaajaan. Mitä muuta pelinjohtaja voi pyytää? Jos pelaajani lukevat tätä niin kiitoksia paljon monista tunneista joita Riimuvaltian Nousun kanssa vietimme.
Lopuksi
Hyvä kampanja takana ja uusi siintää edessä. Karmiinivaltaistuimen Kiroukseen on tehty nyt neljä hahmoa ja kaksi on vielä valmistumassa. Yhdellä hahmoista on valmis taustatarina ja muutamaa ollaan hiottu kuntoon tämän viikon aikana. Tavoite olisi aloittaa joululomilla ja pelata lomalla useampikin kerta. Kuusi pelaajaa tuo haasteensa mutta olen valmis. Preppaustyötä olen tehnyt jo viime kuusta asti, suomennoksia ja proppeja joista toivottavasti on iloa itse pelissä. Nyt koitan päättää aloitanko kampanjalle ketjun Paizon foorumille, Mekanismiin vai teenko tytärblogin kirjanpitoa varten.
En ala arvostelemaan kirjoja omasta näkökulmastani, koska NiTessinen ajatukset ovat suurimmilta osin samoja kuin omani. Hänelle kuuluu iso kiitos, kuten myös Navdille, heidän kampanjamerkintönsä auttoivat toisen ryhmän kanssa monesti. NiTessine vielä konvertoi kampanjan loppupahiksen Pathfinder-muotoon joka helpotti suuresti. Oma kampanjani kulki aikalailla käsi kädessä NiTessinen kampanjan kanssa, joten heidän edistymistä tuli seurattua tarkasti. Mieleni teki heittää heidän hahmonsa sekoittamaan soppaa omaan kampanjaani mutta jätin tämän kortin käyttämättä, paras vaihe tälle oli jo mennyt kun Koukkuvuoren Verilöyly jäi taakse. Hauska anekdootti liittyen näihin kahteen kampanjaan on se, että molemmat pelattiin Tampereella 2009-2010, pelipaikkojen ollessa noin 10 kilometrin sisällä toisistaan.
Kuten joskus kirjoitin, itse en ole seikkailupolku-pelaaja, olkoonkin että Varkaiden Neuvoston pelaaminen muutti hieman asennettani. Riimuvaltian Nousu on pelinjohtajalle helppo johdettava, alussa Hiekkasärkän kylä on tehty eläväksi kirjoittajan toimesta ja tarina toimii hyvin. Hiekkasärkkää käytetään myöhemmin uudestaan motivaattorina, mikä toimii hyvin. Myöhemmin taas kun tapahtuu suuri paljastus vihollisesta, pitäisi pelaajilla olla halua pysäyttää tulevat tapahtumat. Kuitenkin tein itse virheen tässä kohtaa. Yritykseni saada heidät miettimään aluetta uhkaavaa pahaa ja sitä kuka sen pysäyttäisi meni puihin pahasti. Toisin kuin ensimmäisellä ryhmälläni, olin tiputellut vihjeitä pitkin kampanjaa tästä pahuudesta mutta kun pahuus ensimmäistä kertaa puhui heille, pelaajat ohittivat sen olan kohautuksella, ainakin verrattuna ensimmäiseen ryhmään joka otti asian siltä istumalta tehtäväkseen. Vasta paljon myöhemmin pääsin korjaamaan virheeni kun pelaajilta oli pallo täysin hukassa. Kuitenkin tämä virhe ei mielestäni johdu tarinan heikkoudesta tai kirjoittajasta vaan pelinjohtajasta joka koitti herätellä pelaajia salamyhkäisillä vihjeillä ja loruilla. Selvästi tämä lähestymistapa ei toiminut tällä ryhmällä joten opittavaa on vielä tämänkin kampajan vetämisestä. Toisaalta tietystä rutinoimisesta kertoo se, että vedin kaksi pelikertaa ilman materiaaliani.
Pelaajien tuntemisesta päästäänkin tämän kampanjan pelaajiin ja heidän hahmoihinsa. Pelaajat olivat tuttuja mutta yhdelle heistä en koskaan ollut vetänyt peliä ja kahdelle muulle (veljekset) olin johtanut ala-asteella viimeksi. Oli hauska päästä näkemään millaista heidän yhteistyönsä olisi ja millaiseksi peli muuttuisi ajanmyötä. Pelimekaniikka ei ollut kovin tuttu kenellekkään, 3.5 sekä AD&D:n toinen laitos olivat tutumpia. Alkukampaja sisälsikin sääntöjen tarkistamista enemmän kuin ensimmäisellä ryhmällä koska tiettyä "powerpelaamista" oli havaittavissa (tai porsaanreikien etsintää, kummin vain).
Mikko (kolmikon vanhin, itseäni yli kymmenen vuotta vanhempi) pelasi puoliörkki palkkasoturia, jolla ei juuri ollut sukulaisia kampanjan päänäyttämöllä. Pelityyliltään ehkä enemmän sivusta seuraaja mutta varsinkin alkukampanjasta esitti ehkä toimivimmat ideat muulle ryhmälle. Oppi säännöt kampanjan loppuun mennessä, joten tietty tavoite saavutettiin. Visa (veljeksistä vanhempi, itseäni kaksi vuotta vanhempi) pelasi parannuksen ja anteeksiannon jumalattaren palvelijaa. Visan roolinsa oli tietty johtajuus, jonka muut luovuttivat hänelle. Hänen hahmonsa hoiti usein puhumisen ja hoiti myös päiväkirjaa pj:n pyynnöstä. Sortuva ylisuunnitteluun kummallisissa kohdissa, joka aiheutti hieman ongelmia nuoremman veljen kanssa. Pyry (ryhmän nuorin ja edellisen pelaajan nuorempi veli, itseäni vuoden nuorempi) pelasi klassista sankarisamoojaa joka pitää viinasta/tms. Toimelias pelaaja, joka ajoi ryhmää eteenpäin kun en antanut selkeää suuntaa. Mielenkiintoisena huomiona se, että Pyry oli pelaajista se joka myös turhautui jos muut eivät tienneet mitä tehdä tai jos sorruttiin ylisuunnitteluun. Ehkä hieman toiminta- kuin draamapelaaja, turha seisoskelu aiheutti hermostumista. Hahmot toimivat hyvin keskenään vaikka pelaajilla välillä olikin hieman kitkaa vaikkei mitään peliä kaatavaa (onneksi) vastaan tullutkaan. Koitin koko kampanjan ajan hioa pelaajista pois näitä peliä ukoisesti haittaavia särmiä, onnistuen kohtuullisesti. Ehkä ainoa mikä jäi edelleen ennalleen on pelin ulkopuolisen paskan jauhanta johon pelaajani olivat hyvin helposti sortuvia (itse sorruin taas satuilemaan siitä mitä aiempi ryhmä teki jossain kohdassa, joten en ole sen parempi).
Kokonaisuutena erittäin hyvin mennyt kampanja. Toimintaa, huumoria ja draamaa sopivassa suhteessa yhdistettynä erittäin toimivaan tarinaan ja kolmeen aktiiviseen pelaajaan. Mitä muuta pelinjohtaja voi pyytää? Jos pelaajani lukevat tätä niin kiitoksia paljon monista tunneista joita Riimuvaltian Nousun kanssa vietimme.
Lopuksi
Hyvä kampanja takana ja uusi siintää edessä. Karmiinivaltaistuimen Kiroukseen on tehty nyt neljä hahmoa ja kaksi on vielä valmistumassa. Yhdellä hahmoista on valmis taustatarina ja muutamaa ollaan hiottu kuntoon tämän viikon aikana. Tavoite olisi aloittaa joululomilla ja pelata lomalla useampikin kerta. Kuusi pelaajaa tuo haasteensa mutta olen valmis. Preppaustyötä olen tehnyt jo viime kuusta asti, suomennoksia ja proppeja joista toivottavasti on iloa itse pelissä. Nyt koitan päättää aloitanko kampanjalle ketjun Paizon foorumille, Mekanismiin vai teenko tytärblogin kirjanpitoa varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)