"Me vahvistumme"
-Theonin kasvattisuvun tunnuslause
Muutamaa päivää vajaa kaksi kuukautta kului mukavasti Varkaiden Neuvosto-seikkailupolkua kolutessa. Matka päättyi viime lauantaina, kun viimeinen osa, "Kahdesti Kirottu Prinssi", sai sopivan eeppisen loppunsa. Kiitos helpon aikatauluttamisen ja pelaajien aktiivisuuden saimme kamppiksen etenemään sellaisella tahdilla, että yksityiskohdat sekä juoni kokonaisuutena pysyivät hyvin mielessä. Tahdista kertoo se, että ensimmäiset kuusi pelikertaa pelattiin kahden viikon sisällä, jona aikana Riimuvaltian Nousua pelattiin juuri ja juuri kaksi pelikertaa.
Seikkailupolun viides osa, "Kärpästen Äiti" palasi takaisin samoille uomille, jotka luotiin jo toisessa ja kolmannessa kirjassa. Kirjan alku sisältää myös ison poikkeuksen aiempaan polkuun: sankarit poistuvat kaupungista pidemmäksi aikaa. Ajan pituus riippuu pitkälti heistä itsestään. Metsäreissua seuraa tunkeutuminen vihollisen tukikohtaan eli taas vähän talokönyämistä. Ehkä ainoa osa jossa aloin kyllästyä loputtomaan ovien availuun ja arvailuun mitä hyppää päälle. Pj kuitenkin karsi kohtaamisia mitä ehdottomasti kannatin. Pari kivaa ansaa yllättivät mukavasti. Kolmannessa kirjassa mainittu ja taustoitettu henkilö esittäytyy hahmoille kirjan lopussa, mikä nostattaa tunnelman kyllä kattoon. Hyvällä tuurilla myös koko juoni toisesta kirjasta sulkeutuu ja fiilis on mitä palkitsevin. Tätä kirjaa tähditti hienosti se, että Greg A. Vaughan oli ripotellut erilaisia otuksia Pathfinderin aiemmista seikkailupoluista, sekä Bestiaryn kummallisuuksia mukaan. Varsinkin kun ne sopivat mainiosti juoneen ja teemaan.
"Kahdesti Kirottu Prinssi" avautui hienona salapoliisi- sekä diplomaattityönä, onnistuen muokkaamaan pelaajien käsityksiä Hornanrotari-järjestöstä sekä Länsikruunun aatelisista. Kirjan keskiosa aiheutti hieman kummastusta pelaajien keskuudessa mutta tämä helpottui kun tajusin, että poiketen aiemmista kirjoista, "Kahdesti Kirottu Prinssi" on jonkin asteinen hiekkalaatikko. Paljon loppuduunia tehtäväksi ja (lähes) vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Sosiaalinen tekeminen ei lopu kirjan alkuun mutta vihollisen suunnitelmat johtavat siihen, että "random encountereita" sataa tasaiseen tahtiin. Kirjan loppu on mukavan eeppinen. Tarinan ei myöskään tarvitse loppua "Kahdesti Kirottuun Prinssiin" vaan voi jatkua pj:n panostuksella vielä pidemmälle. Loppu on vähintään tyydyttävä.
Seuraavaksi luvassa... ja muita mietteitä
Varkaiden Neuvoston loppuminen päätti hyvät kaksi kuukautta, jona roolipelaaminen oli vahvasti mukana. Riimuvaltian Nousu-kampanja jatkuu edelleen, viimeistä osaa on nyt pelattu neljä pelikertaa ja tavoite olisi saada kampanja loppumaan ennen joululomia. Seuraava Pathfinder kampanja on valittu: Karmiinivaltaistuimen Kirous sai suosiota pelaajien keskuudessa mutta painavin syy oli oma haluni vetää tämä kampanja täsäs kohtaa, kun lähes kaikilla pelaajilla on Riimuvaltian Nousu tuoreessa muistissa. Sain koko seikkailupolun viime jouluna lahjaksi pelaajilta, jotka olivat mukana ensimmäisessä Riimuvaltian Nousu-kamppiksessa joten on vähintään oikeutettua pistää lahja käyttöön. Kingmaker saa jäädä odottamaan toista aikaa, olkoonkin myös hyvä seikkailupolku.
Se mikä uudessa kampanjassa eniten aiheuttaa päänvaivaa on se, että pelaajia on näillä näkymin kuusi eli koko Peliporukka Saamattomien tämän hetkinen vahvuus. Ryhmä on iso seikkailupolulle normaalisti tarkoitettuun mutta se on myös isompi mihin pelaajat tai itse olen tottunut. Suurin osa pelaajista pelaa ensimmäistä kertaa yhdessä pidempää kampanjaa, joten pelaajien toimivuus keskenään on myös testin alla. Tiettyjä kulmia olen niin pelaajana kuin pj:nä pyrkinyt pyöristämään pelaajistani mutta tulokset näkyvät vasta itse pelitilanteessa. En silti aio vaipua epätoivoon, sillä tunnen pelaajani ja hekin toisensa muista kuviosta kuten Blood Bowlista, joten mahdollisuuksia on vaikka mihin. Muutama mainio hahmoviritelma on eteeni tuotu ja jos muut ovat samalla aaltopituudella niin ainakin hahmot toimivat seikkailupolussa hyvin.
Roolipelirintamalla on muuten hieman hiljaisempaa. Star Wars: Saga-painosta olen lueskellut pienen tauon jälkeen ja hinkua olisi pelata tai johtaa myös sci-fiä, vaihteluksi fantasialle. Tai vähemmän korkeaa fantasiaa, vastapainona Pathfinderin melkoisen korkealle fantasialle. Kuitenkin tuleva Karmiinivaltaistuimen Kirous rajoittaa aikatauluja jonkin verran. Haluan vakiopelipäivän ja mahdollisuuksien mukaan myös -pelipaikan joten en vielä uskalla etsiä pelaajia Saamattomista. Kuitenkin Pathfinder on heille se ykköspeli tällä hetkellä. Samassa asemassa Star Warsin kanssa ovat myös Heimot, Dragon Age RPG ja LotFP. "Kevätkausi" näyttää myös pääosin Pathfinderilta, koska kahdella pelaajalla on tällöin yo-kirjoitukset sekä haut kouluihin joten toiselle kamppikselle ei ehkä löydy aikaa kirjoitusten ja pääsykokeiden ohella.
Winter is coming..
Roolipelaamisen, pelaamisen suunnittelun ja loikomisen ohella olen ahminut lisää Tulen ja Jään Laulu-sarjaa.Kolmas osa, "Miekkamyrsky 1" on tällä hetkellä hieman yli puolen välin luettuna ja vastaavan niminen kakkososa pitäisi pistää varaukseen Tampereen pääkirjastosta. George R.R Martin on kyllä tehnyt hyvää työtä kirjojensa kanssa, sillä kun kirjaan tarttuu sen kanssa menee helposti useampia tunteja. "Valtaistuinpeli" oli paras lukemani fantasiakirja mutta seuraavat osat eivät ole olleet ainakaan huonompia. Myöskin kirjat ovat mainiota innoituksen lähteitä roolipeleihin, "Miekkamyrskystä" sain mainion kampanja idean Dragon Age RPG:hen, sekä nimiä tuleviin kampanjoihin.
Muutama rivi Tulen ja Jään Laulun hahmoista:
-Tyrion Lannister: "Peikko" on suosikkihahmoni koko sarjassa. Valtaistuinpelissä Tyrion hämmensi hyvin paljon, osittain pidin hänestä mutta osittain taas en. Kuninkaiden Koitos muutti suhtautumiseni kokonaan, Tyrion on mielenkiintoinen kaveri jonka nimi otsikkona pakottaa aina jatkamaan lukemista. Lannister muttei silti Lannister.
-Sansa ja Arya Stark: Starkin tytöt.. Ensimmäisen kirjan jälkeen Arya oli näistä se mielenkiintoisempi tapaus mutta kahdessa seuraavassa Sansan pisteet ovat myös nousseet ylöspäin. Varsinkin Sansan ja Hurtan kohtaukset ovat olleet mieleeni.
-Robb Stark: Martinilla on mielenkiintoinen tapa kuvata Robbin kasvua mieheksi tämän äidin Catelyn Starkin kautta. Ratkaisu on sikälikin mielenkiintoinen, että muilla Starkin lapsista on omia lukuja paitsi vanhimmalla ja nuorimmalla Rickonilla. Jään odottamaan mitä tällä rintamalla tapahtuu.
-Jon Nietos: Suosikkihahmojani Tyrionin ohella. Muuri ja Mustat Veljet ovat mielenkiintoista luettavaa. Jonilta odotan myös tulevaisuudessa jotain erityistä..
Tälläistä tällä kertaa. Vähän pidempi päivitys harvanlaisen päivittelyn vastapainoksi.
ps. Allekirjoittanut pääsi viikonlopun seurakuntavaaleissa lävitse (38 ääntä) eli edustaa seuraavat neljä vuotta kotiseurakuntansa valtuustossa. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan.
Se on kyllä hieno tikki, jos PJ saa pelaajilta skenaarion/kampanjan joululahjaksi. Se on hieno tapa osoittaa, että peli-intoa löytyy ja että PJ on hoitanut hommansa niin hyvin, että väki tahtoo lisää. Teko kertoo myös peliporukan yhtenäisyydestä ja halusta pelata lisää juuri tällä porukalla. Olen itse miettinyt vähän samaa, mutta luopunut sitten ajatuksesta, koska en haluaisi painostaa kaveria jatkamaan pelinjohtajana. Ehkä minun pitäisi kysäistä, että tahtooko PJ moista lahjaa...?
VastaaPoistaJoka tapauksessa, se varsinainen asia. Tuo seurakuntavaltuustopaikka nimittäin tuntuu aika yllättävältä. Mikäs sinne innosti hakeutumaan?
Valtuustoon päätin hakeutua kun muutama kaveri vakuutteli, että meidän seurakunta tarvitsee nuoria päättäjiä ja olisin sopiva tuomaan nuortaääntä valtuustoon. Pari kaveria oli myös ehdolla ja kuitenkin vaikuttaminen kiinnostaa niin ajattelin, että miksipäs ei. Seurakunnan jutuissa olen ollut mukana riparin jälkeen aktiivisesti, joten tämä tuntui aika luonnolliselta jutulta.
VastaaPoistaEhkä sun kannattaa hienovaraisesti kysäistä pj:ltänne miltä tuntuis jatkaa jossain vaiheessa pj:nä ja riippuen vastauksesta hankkia jotain sopivaa..?
Meidän peliporukat on sen verran hajanaisia, ettei olla paljon lahjoja vaihdettu. Eipä olla kyllä yli puoleen vuoteen pelailtukaan.
VastaaPoistaMinä en ole lukenut Tulen ja Jään laulusta kuin Valtaistuinpelin ja Korppien kestit suomeksi, mutta se on mielestäni harvoja "uudemmista" fantasiakirjoista, joissa suomennoksen laatu yltää alkuperäiskielen tasolle. Tulen ja Jään lauluhan oli Dragon Agessa yksi innoituksen lähteistä (ja musta se näkyi aika selkeästi - samanlaisia teemoja haettiin, joskaan ihan inspiraatiolähteen tasolle ei päästykään), joten ei ihme, jos Dragon Ageen löytyy sopivaa settiä.
Tekisi niin kovasti mieli vihjailla vaikka mitä sinulle, kun olet noin mehukkaassa kohtaa sarjaa, mutta täytyy kai malttaa mieli, ettei spoilaannu tarina. :) Miekkamyrsky on joka tapauksessa mielestäni kirjasarjan paras osa tähän mennessä, Valtaistuinpeli ja Kuninkaiden koitos hyvinä kakkosina. Korppien kestit oli ensimmäisellä lukukerralla heikompi, mutta onneksi siitäkin oppi myöhemmin nauttimaan.
Minulla on sellainen käsitys, että yleisesti esimerkiksi Jonin luvuista ei suuremmin välitetä, koska hänen tarinansa on kohtuullisen perinteinen "nuoren sankarin kasvutarina". Minun lempihahmoihini Jon on kuitenkin aina kuulunut. Toisaalta Tulen ja Jään laulu taitaa olla ensimmäinen kirjasarja, jossa seuraan mielenkiinnolla oikeastaan kaikkia hahmoja.
Tulen ja Jään Laulun käännös on musta oikein toimiva olkoonkin, että joidenkin nimien kääntämättömyys ihmetyttää (Oakheart esimerkiksi) mutta eipä tuo nyt lukemista häiritse. Tosiaan, kun aloin pohtimaan tarkemmin niin DA:ssa on melkoisen paljon samoja juttuja kuin Tulen ja Jään Laulussa mutta eipä tuo häiritse. Jännä vielä kun molemmista on olemassa roolipeli ja saman firman julkaisema..
VastaaPoistaJonin tarina tosiaan on hyvin klassinen mutta musta se tuo hyvän tasapainon tohon muuhun stooriin. Vielä kun ketään muuta ei kiinnosta Muurin asiat ko Muurilla asuvia (ja talvivaaralaisia mutta nekin on jossain kaukana) niin.. Se jotenkin luo oman säväyksensä tuohon.
Joo, minäkin noita suomentajan ratkaisuja olen miettinyt. Samapa nuo kaikki "selvät" olisi ollut suomentaa, kun kerta suomentamaan lähdettiin, mutta suomentaja on tehnyt tämän ratkaisun.
VastaaPoistaLuin aikoinaan tuon Dragon Age -fiktion ekan kirjan, Stolen Thronen, ja siinä mielestäni tuli jo sanavalintojen ja teemojen kautta hyvin selkeästi esille se, kuka ja mikä on ollut inspiraation lähteenä. Harmi vain, ettei esikuvan tasolle päästy tarinan tai tekstin laadussa. :)
Green Roninin ASOIAF RPG on ajatuksena roolipelistä mehukas, ja se tuli ihan innoissan ostettua. En kuitenkaan näin jälkikäteen oikein tiedä, mitä sillä tekisi. Peli on kirjoitettu niin, että vaikea sitä on käyttää muussa kuin Westerosissa (ellei tosi kova modaaminen kiinnosta), mutta sitten toisaalta Westeros itsessään on kiinnostava juuri niiden kirjoista tuttujen hahmojen ja monimutkaisen tarinan kautta. Ei minulla ainakaan pelinjohtajana riittäisi rahkeet tuollaisen tarinan pyörittämiseen pelipöydän äärellä.
Lisäksi 1. painos kirjasta oli aika hankala, kun virheitä oli niin penteleesti. Nyt olisi tullut se Pocket Book Edition, johon olisi korjaukset saatu - mutta jaksaako sitä kahta kirjaa ostaa samaa peliä varten, jos sitä ei edes tule pelattua?
Dragon Age RPG on pelinä houkuttelevampi, vaikka ei sitäkään ole tullut yhtä testipeliä enempää pelattua.