perjantai 24. syyskuuta 2010

Väliaika, kahvia ja kirjoja

Blogin pitämisessä pieni suvantovaihe tässä kuussa. Pelejä on harvakseltaan joten niistä ei ole satuiltavaa. Sen sijaan erilaisista kampanjaideoista voisi kirjoitella fiiliksiä mutta oikea käsi sen verran rikki  (jännetupintulehdus, veikkaisin), ettei kirjoittamisesta oikein tule mitään. Palaamme pienen tauon jälkeen, toivottavasti jo ensi viikolla.

Aika on kulunut Order of the Stickiä lukiessa, Heimojen maailmaa kerratessa ja siivotessa.  Ehkä seuraavassa merkinnässä on jotain Heimoista, joka on yksi suosikki pelejäni, olkoonkin ettei (tätäkään) olla päästy pelaamaan. Middenheim Master's Blood Bowl Leaguen uutta kautta olen myös suunnitellut, jos vain pelaajia tulee sopiva määrä , nyt näyttää vähän pahalta. Näissä merkeissä kohti viikonloppua.

2 kommenttia:

  1. Order of the Stick on jäänyt alkuaikojen kovasta kulutuksesta huolimatta viime aikoina vähemmälle. Tuntuu, että tällä hetkellä OotS junnnaa vähän paikallaan...

    Heimot joskus ostin oikein omaksikin, mutta sitten peli tuli myytyä eteenpäin. Systeemi ei puhutellut ja maailmakin tuntui vähän sellaiselta, että se yritti olla vähän Dyyniä, vähän Star Warsia, vähän Firefly-sarjaa, vähän Cyber Punkkia ja niin edelleen, eikä sitten kuitenkaan ole oikein mitään kunnolla. Tuotantoarvot kirjassa kyllä oli kohdillaan, ja

    VastaaPoista
  2. OotSin taso on viimeisen tauon jälkeen vaihdellut rajusti, osa stripeistä on loistavia (Star Wars-viittaukset, hiisivaltio) ja osa taas kovin tylsiä (palkkionmetsästäjät). ~650 asti kyllä jaksaa lukea uudelleen.

    Heimot on mulle taas sellainen "hiton siisti"-suomalainen peli. Pelaamaan asti ei olla päästy mutta itse diggailen maailmaa, johon voi helposti sijoittaa ihan mitä tykkää mutta silti löytyy valmista kamaa. Pj:n ikioma hiekkalaatikko. Säännöt on kivat ja teemat itteäni kiehtovia, voi vetää helposti monenlaista settiä. Ei sillä ettei muissa voisi mutta Heimot jotenkin inspiroi enemmän kuin moni muu peli.

    VastaaPoista