sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Sarjakuvia ja Pathfinderia

Helsingin sarjakuvafestarit

Lauantai tuli vietettyä Helsingissä sarjakuvafestareilla. Vaikka sarjakuvat ei ole koskaan ollut ykkösjuttujani, ainakaan keräily mielessä (verrattuna roolipeleihin) niin päätin torstaina lähteä pistäytymään festareilla. Myös viimeisimmästä Helsingin reissusta oli kulunut reipas kaksi vuotta eli oli korkea aika lähteä ihmettelemän pääkaupunkiseudun elämää. Festarien tapahtuma-alue oli Lasipalatsi ja sen ympäristö joten myös suunnistamista oli luvassa.

Juna lähti yhdeksän maissa ja lähtöaika oli ehdottomasti liian aikainen, koska olen nyt noin vuoden elänyt hyvin vaihtelevaa unirytmiä. Tämän hetken unirytmi ei sisällä herätyksiä seitsemältä. Joka tapauksessa junalla matkustaminen oli mukavampaa kuin muistin ja sain jopa nukuttua. Kahvi oli turhan kallista joten kofeiini sai odottaa. Lasipalatsi löytyi helposti mutta väsymys oli viedä voiton. Milla Paloniemen haastattelun pysyin juuri ja juuri hereillä mutta myyntipöytien tutkiminen toi lisää virtaa.

Helsingin Fantasiapelit löytyi yllättävän helposti, vaikka monessa otteessa on sanottu ettei sitä tahdo katutasolta löytää. Helsingin liikettä on siunattu hyvänkokoisella liiketilalla, koska olin aivan myyty kaikesta näytillä olevasta. Roolipeliosio varsinkin saa hyvän arvosanan, verrattuna Tampereen liikkeeseen joka jää toiseksi monelle muullekkin kaupalle valikoimassaan. Vaikka mangaa oli hyllymetreittäin niin pääpaino oli silti mielestäni lauta-, rooli- ja miniatyyripeleillä mikä lämmitti sydäntäni. Olisimpa päässyt Helsingin kauppaan harrastukseni alkuaikoina täyden lompakon kanssa niin olisi Kerp-tuotteet vaihtaneet omistajaa, nyt vastustin kiusausta tehdä heräteostoksia ja keskityin tarpeelliseen.

Takaisin Lasipalatsin alueelle. Lisää pöytien tutkimista, parin sarjakuvan tekijän haastattelu ja raitista ilmaa. Pongasin NiTessinen mutta jätin esittäytymisen toiseen kertaan kun olimme jo lähdössä juna-asemalle. Veli tekikin enemmän ostoksia ja niistä on päässyt nauttimaan. Hyvä reissu vaikka junailu tulikin kalliiksi ilman opiskelijakorttia.


Varkaiden Neuvosto

Paluu pelaajan paikalle on tiedossa kun aloitamme paikalliskamppiksena Varkaiden Neuvosto-seikkailupolun. Veli on pitkään halunnut johtaa Varkaiden neuvoston ja kahden muun pelaajan toivoessa samaa lähdin mukaan. Roolikseni jäi meleehahmon pelaaminen joten päätin lähteä testaamaan Advanced Player's Guiden cavalier-ammattia, joka sai käännöksekseen "valan vannonut ritari" kuten eräässä hyvässä fantasiakirjassa. Puolentoistakäden miekkaa heiluttaen Theon Tyrell puolustaa Länsikruunun kansalaisia viimeiseen hengenvetoonsa uskollisen hevosensa Joffreyn kanssa, kuten on vannonut Kilven ritarikunnalle. Hyvän oloinen kampanja tiedossa, kaksi muuta pelaaja ovat myös motivoituneita ja hahmot vaikuttavat sopivan yhteen kivuttomasti. Pitäisi varmaan aloittaa sopivan ritarifigun etsiminen, kun tätä nykyä miniatyyrien maalaaminen maistuu paremmin kuin pitkään aikaan.

Hahmoista ja muusta voi lukea tarkemmin veljeni blogista.

5 kommenttia:

  1. Jeps jeps, se on se hattu.

    VastaaPoista
  2. Hattu jonka muistaa Ropeconeista ja osaa näin yhdistää ihmiseen. Suorastaan kätevää. :P

    VastaaPoista
  3. Itse olen tuollaiset singlet hakenut mieluiten Reaperin valikoimista, eli tuolta vaan surffaamaan sopivaa ritskufiguuria:

    http://www.reapermini.com/OnlineStore/knight

    VastaaPoista
  4. "Puolentoistakäden miekkaa heiluttaen Theon Tyrell puolustaa Länsikruunun kansalaisia viimeiseen hengenvetoonsa uskollisen hevosensa Joffreyn kanssa, kuten on vannonut Kilven ritarikunnalle."

    Hehe, aistinko jotain patoumia erästä nimensä ensimmäistä kohtaan, kun kaakin rooliin on alistettu... :)

    Cavalier hahmoluokkana kyllä kiinnostaa minuakin - martial/melee -hahmoluokat kun ovat minun juttuni. Pitäisi varmaan jossain välissä vielä vähän tarkemmin tutustua...

    VastaaPoista
  5. Joffrey oli juuri sopiva nimi hevoselle, ehkä jotain pientä oli hampaankolossa. :) Jaimea harkitsin alkuun hahmonnimeksi mutta päädyin sitten vähän vähemmän tärkeään nimeen. Cavalier on kyllä mainion oloinen, saa nähdä mitä siitä saa irti.

    Kampanja starttaa lauantaina.

    VastaaPoista