perjantai 31. joulukuuta 2010

2010-listaus

Kaikenlaista on tullut koettua vuonna 2010 ja joitain juttuja on ihan asiallista jakaa blogissakin. Ensimmäinen kokonainen välivuosi lukion jälkeen on sujunut pelaillessa ja muuten oleillessa ja uusia kokemuksia ja ideoita on tullut metsästettyä koko vuoden ajan.  Listaukset ovat jostain syystä yleisiä joten listaan sekalaisia asioita vuodesta 2010, jotka kolahtivat tai eivät jostain syystä kolahtaneet.

-Vuoden PC-peli:  Dragon Age: Origins vie tämän paikan kirkkaasti. Ensimmäinen pelini, jonka pelasin lävitse kohtuullisessa ajassa. Tykkäsin kovasti siitä miten peli on rakennettu ja sen roolipelimäisestä fiiliksestä. DA: Awakening ei ollut läheskään yhtä hyvällä tunnelmalla varutetut ja siksi se onkin edelleen kesken. (Tiedän, DA:Origins ei ilmestynyt 2010 vaan 2009. Itse hankin pelin kuitenkin vasta 2010.) Hyvänä kakkosena Blood Bowlin Legendary Edition, joka toi (lähes) kaikki joukkueet pelattavaksi ja toi vanhaan peliin lautapelistä tuttuja mekaniikoita kuten muuttuvan sään.

-Vuoden fantasiakirja: "Yllättäen" Valtaistuinpeli ja koko Tulen ja Jään Laulu-sarja. Palautti toivoni fantasiansuhteen ja inspiroi useaan otteeseen. Aikuista lukemista ja viihdyttävää sellaista. Helposti parasta fantasiaa jota olen koskaan lukenut.

-Vuoden muu kirja: A.J Jacobsin "Raamatullinen Vuosi". Viime joulun kirjasatoa jonka luin kevään aikana. Mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten mies koittaa noudattaa vuoden verran kaikkia Raamatun käskyjä. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaa Testamenttia (juutalaisesti) ja loput neljä Uutta Testamenttia (kristitty). Jako on karkea mutta kirjailijan itsensä käyttämä. Suosittelen lukemaan jos mielenkiinto heräsi.

-Vuoden roolipelikampanja: Dragon Age RPG-kampanja, joka pelattiin alkukesästä. Ajatuksistani voi lukea ensimmäisistä merkinnöistäni mutta jätti kyllä melkoisen vaikutuksen siitä, millainen kotikutoinen kampanja voi olla. Olen sen verran traumatisoitunut aivan ensimmäisistä kotikampanjoistani, että tämä oli hyvää hoitoa sille. Ehkä uudenvuodenlupaus voisi olla, että vedän ensi vuoden aikana yhden kotikutoisen kampanjan.

-Vuoden lautapeli: Tälle paikalle on useita ehdokkaita. Löysin tänä vuonna niin Menolipun, Epäillyt kuin Brändi Dogin. Myös Carcassonne sai sen verran pelikertoja, että voisi oikeasti väittää pelanneensa sitä. Tukeni menee tällä kertaa suomalaiselle pelille, eli Epäillyille. Jokainen pelikerta on haastava ja peli tarjoaa sopivissa määrin aivojumppaa. Rakastan arvoituksia ja pähkinöitä joten tämä sopii vielä senkin suhteen itselleni hyvin, muut ovat enemmän taktikointipelejä (mikä ei tietenkään ole huono juttu).

-Vuoden elokuva: En katso juurikaan elokuvia, en televisiosta enkä teattereissa joten tämän valinta perustuu tasan siihen mitä veljen hyllystä löytyy. En muista edes ilman tarkistusta mitkä ovat ilmestyneet tänä vuonna.. Uusin Sherlock Holmes oli viihdyttävä, katsoin sen kaksi kertaa dvd:ltä mitä voi pitää jo saavutuksena.

-Vuoden levyjulkaisu: Tämä taitaa mennä Stam1nan "Viimeinen Atlantis"-levylle. Yllätävät sanoitukset ja levyn teema olivat mieleeni, ehdottomasti paras Stam1nan levy tähän mennessä.

-Vuoden pettymys: Dragon Age RPG:n 2. boxin ilmestymättömyys, odotin kovasti tätä jo ilemstyväksi tälle vuodelle. Ei ilmestynyt.

Muita hienoja juttuja vuodelta ehdottomasti Ropecon, Pathfinderin pelaaminen sekä kahden PF-kampanjan loppuun saaminen pelinjohtajan roolissa. Uusien kampanjoiden suunnittelu, Pelilauta.fi, musisointi, MökkiCon10, LotFP, muiden blogien seuraaminen. NiTessinen RotRL-kampanjan seuraaminen, Paizon keskustelufoorumi, Knights of the Old Republic (pc), Chez Geek.

Lyhyesti, hyvä vuosi takana ja toivotaan uudesta yhtä viihdyttävää. Blogissa voin luvata kehittää ja johtaa kotikutoisen kampanjan uuden vuoden aikana, kuten yllä vähän vihjailin.

4 kommenttia:

  1. "-Vuoden pettymys: Dragon Age RPG:n 2. boxin ilmestymättömyys, odotin kovasti tätä jo ilemstyväksi tälle vuodelle. Ei ilmestynyt."

    Onneksi beta-säännöt sentään saatiin.

    VastaaPoista
  2. Onneksi edes ne mutta odotin kakkosboxia kovasti jo tälle vuodelle. Vielä kun beta ei ollut kovin valmiin oloinen (vrt. Paizon betat) niin sekään ei juuri lohduttanut. Onneksi DA 2 tulee maaliskuussa niin saadaan boxikin ulos ehkä silloin. :)

    Jascalle ja muille lukijoille myös hyvät uudet vuodet vuodet.

    VastaaPoista
  3. Joo, eihän tuo Set 2 beta ihan niin valmiin näköinen ole kuin mitä Pathfinderin beta oli, mutta itse säännöt tuntuvat aika hyviltä, ja fluff ja kuvitus on vain ekstraa.

    Tuossa kaverin kanssa 2-setin viivästymisestä puhuttiin, ja mietittiin, josko se johtuisi juuri tuosta Dragon Age 2-pelistä. Se kuitenkin tuo aika paljon uutta maailmaan. Ehkä viivästyminen johtuu siitä, että GR yrittää saada jotain 2-pelin materiaalia mukaan...

    VastaaPoista
  4. Kyllähän se selkeästi siitä johtuu, taisi olla Navdi joka sen ensimmäisenä täällä blogissa veikkasi.

    VastaaPoista