Viime perjantaina pelasimme noin 14 kuukautta kestäneen Riimuvaltian Nousu-kampanjamme viimeisen pelikerran. 414 päivää ja noin kolmisenkymmentä pelikertaa ja kuusi kirjaa. Kolme sankaria kampanjan alusta loppuun. Fiilikset olivat kyllä katossa kun viimeinen kirja ja samalla kampanja sai päätöksensä. Kampanjan pelauttaminen toisen kerran oli hyvä idea vaikka myönnettävä onkin, että jossain kohtaa ajattelin "kumpa olisin vetänyt jonkun muun, vaihtelun vuoksi". Iso kiitos tottakai kuuluu pelaajille, jotka tekivät toisesta kampanjastani uniikin omilla valinnoillaan.
En ala arvostelemaan kirjoja omasta näkökulmastani, koska NiTessinen ajatukset ovat suurimmilta osin samoja kuin omani. Hänelle kuuluu iso kiitos, kuten myös Navdille, heidän kampanjamerkintönsä auttoivat toisen ryhmän kanssa monesti. NiTessine vielä konvertoi kampanjan loppupahiksen Pathfinder-muotoon joka helpotti suuresti. Oma kampanjani kulki aikalailla käsi kädessä NiTessinen kampanjan kanssa, joten heidän edistymistä tuli seurattua tarkasti. Mieleni teki heittää heidän hahmonsa sekoittamaan soppaa omaan kampanjaani mutta jätin tämän kortin käyttämättä, paras vaihe tälle oli jo mennyt kun Koukkuvuoren Verilöyly jäi taakse. Hauska anekdootti liittyen näihin kahteen kampanjaan on se, että molemmat pelattiin Tampereella 2009-2010, pelipaikkojen ollessa noin 10 kilometrin sisällä toisistaan.
Kuten joskus kirjoitin, itse en ole seikkailupolku-pelaaja, olkoonkin että Varkaiden Neuvoston pelaaminen muutti hieman asennettani. Riimuvaltian Nousu on pelinjohtajalle helppo johdettava, alussa Hiekkasärkän kylä on tehty eläväksi kirjoittajan toimesta ja tarina toimii hyvin. Hiekkasärkkää käytetään myöhemmin uudestaan motivaattorina, mikä toimii hyvin. Myöhemmin taas kun tapahtuu suuri paljastus vihollisesta, pitäisi pelaajilla olla halua pysäyttää tulevat tapahtumat. Kuitenkin tein itse virheen tässä kohtaa. Yritykseni saada heidät miettimään aluetta uhkaavaa pahaa ja sitä kuka sen pysäyttäisi meni puihin pahasti. Toisin kuin ensimmäisellä ryhmälläni, olin tiputellut vihjeitä pitkin kampanjaa tästä pahuudesta mutta kun pahuus ensimmäistä kertaa puhui heille, pelaajat ohittivat sen olan kohautuksella, ainakin verrattuna ensimmäiseen ryhmään joka otti asian siltä istumalta tehtäväkseen. Vasta paljon myöhemmin pääsin korjaamaan virheeni kun pelaajilta oli pallo täysin hukassa. Kuitenkin tämä virhe ei mielestäni johdu tarinan heikkoudesta tai kirjoittajasta vaan pelinjohtajasta joka koitti herätellä pelaajia salamyhkäisillä vihjeillä ja loruilla. Selvästi tämä lähestymistapa ei toiminut tällä ryhmällä joten opittavaa on vielä tämänkin kampajan vetämisestä. Toisaalta tietystä rutinoimisesta kertoo se, että vedin kaksi pelikertaa ilman materiaaliani.
Pelaajien tuntemisesta päästäänkin tämän kampanjan pelaajiin ja heidän hahmoihinsa. Pelaajat olivat tuttuja mutta yhdelle heistä en koskaan ollut vetänyt peliä ja kahdelle muulle (veljekset) olin johtanut ala-asteella viimeksi. Oli hauska päästä näkemään millaista heidän yhteistyönsä olisi ja millaiseksi peli muuttuisi ajanmyötä. Pelimekaniikka ei ollut kovin tuttu kenellekkään, 3.5 sekä AD&D:n toinen laitos olivat tutumpia. Alkukampaja sisälsikin sääntöjen tarkistamista enemmän kuin ensimmäisellä ryhmällä koska tiettyä "powerpelaamista" oli havaittavissa (tai porsaanreikien etsintää, kummin vain).
Mikko (kolmikon vanhin, itseäni yli kymmenen vuotta vanhempi) pelasi puoliörkki palkkasoturia, jolla ei juuri ollut sukulaisia kampanjan päänäyttämöllä. Pelityyliltään ehkä enemmän sivusta seuraaja mutta varsinkin alkukampanjasta esitti ehkä toimivimmat ideat muulle ryhmälle. Oppi säännöt kampanjan loppuun mennessä, joten tietty tavoite saavutettiin. Visa (veljeksistä vanhempi, itseäni kaksi vuotta vanhempi) pelasi parannuksen ja anteeksiannon jumalattaren palvelijaa. Visan roolinsa oli tietty johtajuus, jonka muut luovuttivat hänelle. Hänen hahmonsa hoiti usein puhumisen ja hoiti myös päiväkirjaa pj:n pyynnöstä. Sortuva ylisuunnitteluun kummallisissa kohdissa, joka aiheutti hieman ongelmia nuoremman veljen kanssa. Pyry (ryhmän nuorin ja edellisen pelaajan nuorempi veli, itseäni vuoden nuorempi) pelasi klassista sankarisamoojaa joka pitää viinasta/tms. Toimelias pelaaja, joka ajoi ryhmää eteenpäin kun en antanut selkeää suuntaa. Mielenkiintoisena huomiona se, että Pyry oli pelaajista se joka myös turhautui jos muut eivät tienneet mitä tehdä tai jos sorruttiin ylisuunnitteluun. Ehkä hieman toiminta- kuin draamapelaaja, turha seisoskelu aiheutti hermostumista. Hahmot toimivat hyvin keskenään vaikka pelaajilla välillä olikin hieman kitkaa vaikkei mitään peliä kaatavaa (onneksi) vastaan tullutkaan. Koitin koko kampanjan ajan hioa pelaajista pois näitä peliä ukoisesti haittaavia särmiä, onnistuen kohtuullisesti. Ehkä ainoa mikä jäi edelleen ennalleen on pelin ulkopuolisen paskan jauhanta johon pelaajani olivat hyvin helposti sortuvia (itse sorruin taas satuilemaan siitä mitä aiempi ryhmä teki jossain kohdassa, joten en ole sen parempi).
Kokonaisuutena erittäin hyvin mennyt kampanja. Toimintaa, huumoria ja draamaa sopivassa suhteessa yhdistettynä erittäin toimivaan tarinaan ja kolmeen aktiiviseen pelaajaan. Mitä muuta pelinjohtaja voi pyytää? Jos pelaajani lukevat tätä niin kiitoksia paljon monista tunneista joita Riimuvaltian Nousun kanssa vietimme.
Lopuksi
Hyvä kampanja takana ja uusi siintää edessä. Karmiinivaltaistuimen Kiroukseen on tehty nyt neljä hahmoa ja kaksi on vielä valmistumassa. Yhdellä hahmoista on valmis taustatarina ja muutamaa ollaan hiottu kuntoon tämän viikon aikana. Tavoite olisi aloittaa joululomilla ja pelata lomalla useampikin kerta. Kuusi pelaajaa tuo haasteensa mutta olen valmis. Preppaustyötä olen tehnyt jo viime kuusta asti, suomennoksia ja proppeja joista toivottavasti on iloa itse pelissä. Nyt koitan päättää aloitanko kampanjalle ketjun Paizon foorumille, Mekanismiin vai teenko tytärblogin kirjanpitoa varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti