perjantai 27. elokuuta 2010

Dragon Age RPG, osa 3: Tarinan Loppu

“In war, victory.
In peace, vigilance.
In death, sacrifice.”
Grey Warden motto

Tiistai (23.8) oli merkittävä päivä porukamme Dragon Age-kamppikselle sillä se tuli päätökseensä ja samalla myös ko. kamppiksen pj olisi vuoden poissa pelipöytämme äärestä. Tuntemukset heittelivät hyvinkin paljon, sillä kampanja sai eeppisen päätöksen mutta samalla myös hyvin avoimen: tarina voi vielä jatkua tai jäädä tuohon. Pj:n lähdön tajuaminen veikin sitten hetken pidempään mutta onneksi jäähyväiset voitiin jättää yhteisen harrasteen parissa.

Urheilukisoista tarina vei sankarimme taisteluun vihademonia ja tämän kulttilaisia vastaan, kiidätti heidät Maagien Tornin, Kappelin ja Harmaiden Vartijoiden toimesta Orzammariin jossa kohdattiin isohko yllätys (Garrickin idylinen kuva kääpiöstä ainakin hajosi) ja samalla moni syy selkeni sankareille. Kuitenkin ryhmän jäsenten motiivit menivät täällä jo ristiin, tuoden ongelmia myöhemmin. Seuraava etappi johdatti sankarit lähelle Korcarin erämaata, jossa kummallinen kylä onnistui sekoittamaan Garrickin pään niin, että selkeästi vihamielinen yksilö pääsi häntä (ja samalla muita) huijaamaan. Huijaus, joka oli tuottaa monta viatonta uhria. Totuuden jälkeen kärsittiin paha tappio kun selkeä liittolainen menehtyi väijytyksessä. Dalish-haltiaklaani oli tuhoutua tuntemattoman voiman edessä mutta sankarien vahvuus yllätti heidät itsensäkkin. Kamppanja päättyi kylmään ryhmän hajoamiseen kun Elora jätti kaksi muuta sankaria, jääden dalish-haltioiden luokse yrittäen paeta omaa kohtaloaan.

Siinä lyhyesti ja hyvin ympäri pyöreästi koko kamppanjan tapahtumat. Matkaan mahtui monta hienoa ja unohtumatonta käännettä. Itse toivon, että kampanja pääsee jatkumaan vielä joskus, yhden uuden hahmon voimin, koska Dragon Age RPG nousi hyvin lyhyessä ajassa suosikkipelini asemaan. Eniten kiittäminen totta kai pj:tä, joka loihti tämän kaiken eteemme. Systeemin keveys ja yksinkertaisuus on se syy miksi pelin parissa haluan edelleen pysyä. Maailma on yhtäaikaa tuttu ja tuntematon, joka passaa itselleni varsin hyvin. Thedakseen ja pelkästään Fereldeniin mahtuu hyvin paljon erilaista sisältöä josta/johon on helppoa ammentaa uutta. Pj:mme teki tämän kyllä hienosti, sillä pc-pelin läpihakanneena sain silti paljon uusia ja ihmeellisiä kokemuksia.

Valmisseikkailu The Dalish Curse on luvun alla ja tänään hyllyyn löysi tiensä myös gm's screen ja toinen valmisseikkailu A Bann Too Many eli Dragon Agen tiellä tullaan vielä jatkamaan.

14 kommenttia:

  1. Olen kyllä täysin samoilla linjoilla Dragon Agen systeemistä: mukavan kevyt, mutta samalla ovelia jippoja löytyy. Harvoja taso- ja luokkapohjaisia pelejä, jotka jaksavat kiinnostaa ihan niin kuin oikeasti...

    Harmi vain, että Set 2:sta ei näy eikä kuulu; tuo Set 1 on sen verran torso, että rajat tulevat nopeasti vastaan. 2-settiin luvattujen harmaavartijoiden, tasojen 6-10 (toivottavasti!) ja ensimmäisten erikoistumisten kanssa pelistä saisi enemmän irti.

    VastaaPoista
  2. Set 2 kaipailen myös, juuri Harmaiden Vartijoiden takia. Vaikka ensimmäisellä boksilla pärjää hyvin (hahmon pääsivät tämän kamppiksen loppuessa tasolle 3) niin kyllä sitä uutta hauskaa haluaisi nähdä. Ehkä se jossain vaiheessa tulee, itse odotin GenConia julkaisuajankohdaksi mutta ei sitten.

    VastaaPoista
  3. Tällä hetkellä ajankohta on ilmeisesti "myöhemmin tämän vuoden aikana". Koska seuraava tärkeä julkaisu Dragon Age -linjassa, Blood in Ferelden, on sijoitettu yli kuukauden päähän, niin vähän pelottaa, josko Set 2 tähdättäisiin vasta joulumarkkinoille...

    Tosin ongelmana taitaa tällä hetkellä olla vihreän valon saaminen Biowaren suunnalta - lisenssituotteiden yleinen ongelma - joten mahdollista on myös, että Set 2 tulee aika nopeasti ulos sen jälkeen, kun Bioware vain antaa hyväksynnän tuotteelle.

    Hieman kyllä jännittää kuinka paljon tiefling-lookin saaneet qunarit ja muut Dragon age 2:een suunnitellut outoudet pääsevät vaikuttamaan Set 2:n sisältöön (jos esimerkiksi uusia syntyperiä tuotteeseen tulee).

    VastaaPoista
  4. Jep, vähän samanlaisia pelkoja myös täällä tuon DA2:sen suhteen. Sten-qunarit on niitä ainoita ja oikeita, ainakin mulle. Odotan kuitenkin, että uusia taustoja tulee, esimerkiksi maanalaiset kääpiöt ja Orleasia/Antiva ovat kiinnostavia. Jälkimmäisten suuntaan peliä olisi helppoa levittää kun (vielä?) ei ole pc-materiaalia ko. alueista.

    Niin ja joulumarkkinoille uskoisin myös 2-boksin tulevan, kun noinkin suuri tapahtuma kuin GenCon ohitettiin ilman boksin julkaisua.

    VastaaPoista
  5. Mitäs mieltä olet siitä Dragon Agen DM screenistä? Mistä kävit hakemassa? Löytyikö ihan fantasiapeleistä vai tilasitko ulkomaailmasta?

    Dragon Age systeemi on mielestäni aivan erinomainen, erityisesti se mahtava stuntti-systeemi. Harmi kun oma kokemuksemme pelipöydässä jäi toistaiseksi vain viiteen kertaan ja jatkosta ei ole tietoakaan...

    VastaaPoista
  6. DM screenin hankin ihan fantasiapeleistä, katselin viikkoa aiemmin ja seuraavalla kerralla ostin. Tykkään kovasti, vaikka tuota en tositoimissa vielä ole päässyt testaamaan. Fiilis oli, etät tässä on kyllä kaikki tarpeellinen laitettu pj:lle kätevästi, eikä mitään turhaa ja ylimääräistä. Ainoa miinus tulee ehkä koosta, sillä kun pj:mme omaansa käytti niin tuntui, että vasemmalla puolella istuvalla, vähän pidemmällä pelaajalla olisi ollut suora näköyhteys screenin taakse. Inasen ehkä liian matala. Hinta ei ole liian korkea, koska mukana tulee myös hyvänoloinen seikkailu. Suosittelen.

    Sääli, jos Shield of Ferelden ei jatku, sillä se oli juuri mainiota luettavaa. Ehkä voisin tsekata Dalish Cursen, että miten teidän porukassa se meni..

    VastaaPoista
  7. Dalish Curse toimii, kannattaa vain varoa miten sen kanssa tekee jos on hyvin haltiavoittoinen porukka. Vinkkinä tuohon, että panostaisin paljon pieniin asioihin tuomaan pelikerralle tunnelmaa. Korpit, merkit ja "pahaan ilmaan". Tuossa Shield of Fereldenin lokissa taisi olla lokit 4 ja 5 juuri sitä Dalish Cursea.

    Täytyykin katsoa jos se Screen eksyisi vielä omaankin kirjahyllyyn. Ylimääräinen seikkailu ei luonnollisesti olisi pahitteeksi. Etenkin kun se pahuksen set 2 nyt odotuttaa itseään...

    VastaaPoista
  8. On aika epätodennäköistä, että Set 2 ilmestyy ennen Dragon Age 2 -konsolipeliä. Gencon on roolipelaajille, eli aika pienen markkinasegmenttin juttu, ainakin jos verrataan konsolipelaajiin, joita DA:lla selvästi pyrkii koukuttamaan pöytäroolipelaamisen pariin.

    Pidän itsekin Dragon Age RPG:stä sen keveyden ja tuttuuden vuoksi. Mitä nyt hieman nyppii nykyaikaiset hapatukset kuten skillit luokkapohjaisessa pelissä ja stuntit. Blogasinkin aiheesta DA RPG tuossa vajaa puoli vuotta sitten. Itse tuskin tulen ko. peliä koskaan käyttämään, kerran niin moni muu peli tekee saman, mutta paremmin tarpeitani vastaavalla tavalla.

    VastaaPoista
  9. Skillit on mielestäni hoidettu juuri hyvällä tavalla, yksinkertaisesti ilman mitään taitopisteitä (kuten Pathfinderissa/3.X D&D)/tms. Stuntit ovat juuri mainiota joilla taistelussa on koko ajan tiettyä jännitystä. Taas verrattuna vaikka Pathfinderiin, tuplat on todennäköisempi kuin se maaginen natural 20 joka on oikeastaan ainoa asia, joka saattaa muutta taistelua (ts. joku voi ehkä kuolla, ehkä). Kunhan pelaajilla on kokemusta pelistä niin stunttien valinta on jo automaattista.

    Haluatko kertoa mikä niin skilleissä ja stunteissa, koska ne on juuri niitä asioita joista diggailen? :)

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä skillit eivät sovellu class-pohjaisiin järjestelmiin. Ne ovat päälleliimatun oloiset pelijärjestelmässä, joka on alunperin tehty sillä ajatuksella, että classin oletetaan osaavan juttuja mitä sen kuuluukin. Tiedostan kyllä, että tämä on ns. makuasia.

    Stunteista mulle tulee mieleen kaikenmaailman manga-wushu -tyyppiset rävellykset, kuten vaikka Exalted. Näitä en taas jaksa oikein enää ollenkaan. Jälleen, makuasia.

    Huomasit varmaan, että poimin DA:sta ne kaksi olennaista eroa peliin, jota se apinoi? ;)

    VastaaPoista
  11. Yep vaikka itse en ko. peliä ole koskaan pelannutkaan. :P Mutta tosiaan, makuasioita.

    VastaaPoista
  12. Ainakin 1 Setin stuntit ovat vielä aika kaukana mistään Wushu-meiningistä.

    Stuntit ja Abilityt/Focukset ovat minullekin juuri niitä mielenkiintoisia asioita, jotka vetivät Dragon Agessa pelin puoleen - mutta niin ne jotkut vain tykkää äidistä ja toiset tyttärestä...

    VastaaPoista
  13. Ilmeisesti aika paljon ihmiset kuitenkin suomessakin pelaa dragon age rpgtä. Löytyisikö peliporukkaa helsinki-kirkkonummi akselilta? tai muualta esim. nettipeliä, foorum/maptools yms.?

    VastaaPoista
  14. Kyllähän sitä jonkin verran pelataan tai ainakin yksittäiskokeiluja on. Enkä ihmettele, itse diggailin kovasti AGE-systeemistä. Kannattaa tuota peliseuraa haeskella esimerkiksi Pelilaudasta (http://pelilauta.fi/index.php) tai Roolipelit.netistä (http://www.roolipelit.net/).

    VastaaPoista