Never Play Poker with GM

Peliuutisia ja muita kuulumisia

2012-01-23T15:49:00.000+02:00

Satuin tarkistamaan Green Roninin nettisivut ja vastaan Chris Pramaksen kirjoitus firman suunnitelmista vuodelle 2012. Viime vuonna lupailtiin Dragon Agen 2 boksia ja kerrottiin muuttuneesta markkinointisuunnitelmasta, neljä boksia muuttui kolmeen. Tämän vuotinen ilmoitus ei pidä suurempia yllätyksiä sisällään. En referoi koko uutista, vain osat jotka kiinnostavat minua.

I'll start with a game near and dear to my heart: Dragon Age. We are currently putting together Set 3, which covers levels 11-20 of play. As with Set 2, we'll be doing a public playtest of the Set 3 mechanics (I hear those are all the rage these days!). Will Hindmarch is preparing files for that as we speak, and that should begin by month's end. In the meantime, you can check out the sweet Set 3 cover I've included in this article. We'll be following up Set 3 with another adventure collection called The Deep Roads. This will be similar in format to Blood in Ferelden, but with an underground theme.

Pelitestiä odotan kyllä kovasti, mielenkiintoista nähdä mitä GR keksii viimeiseen Dragon Age boksiinsa laittaa. Odottelen kovasti tätä, vaikka keskimmäistäkään boksia ei olla pöydän ääressä päästy käyttämään. Aiemmalle Dragon AGe kamppiksellemme on tulossa jossain vaiheessa jatkoa, toivottavasti jo talven aikana mutta viimeistään keväällä. Pelaajilla on turhankin paljon kiirettä, ettei peli ole päässyt vielä pyörähtämään käyntiin. Hahmot sentään ollaan saatu kaikille tehtyä. Deep Roads-paketti kuulostaa hyvältä, yksi ikonisimpia paikkoja tälle pelille. Vaikka Originsia pelatessa inhosin Orzammaria, niin Deep Roadseilla juoksentelu sen sijaan oli erittäin mielekästä ja nautittavaa.

This May we'll be releasing "A Game of Thrones Edition" of A Song of Ice and Fire Roleplaying. This takes the existing core rulebook and appends the entirety of the Peril at King's Landing adventure. This will give you all the rules and a full adventure in one glorious 320 page, full color package. We've commissioned a new cover from Michael Komarck that we're expecting any day now. We also replaced a dozen pieces of interior art, and of course we're fixing errata and such.

Noniin, tämä kuulostaa hyvältä. SifRP on kiinnostanut kovasti kirjojen lukemisesta asti mutta on jäänyt hankkimatta, lähinnä siksi että jäisi pyörimään hyllyyn. Nyt kuitenkin tv-sarjan myötä pelikaveritkin tietää mikä Tulen ja Jään Laulu on joten tätä voisi harkita kesäpeliksi. Uusi kansi ja uudistettu sisätaide kuulostaa hyvältä, vaikka itselläni ei ole pelin kannen kanssa ongelmaa ollutkaan. Myös Kuninkaan Satamassa tapahtuva valmisseikkailu kiinnostaa, millaisen lähestymistavan GR ottaa suureen, uljaaseen ja pintapuolisesta hyvinvoivaan Westeroksen pääkaupunkiin. Lienee vahva ehdokas kevään hankintalistalla tämä peli.

Tammikuun pelailut

Vuoden aloitus on ollut pelien suhteen kohtuullinen. Viime vuonna tähän aikaan pelattiin Karmiinivaltaistuimen Kirousta jo pitkällä mutta 2012 aloitus on ollut vähän leppoisampi. Mitä pelejä on tullut pelattua ja millä fiiliksellä, niistä seuraavaksi.

Hopeinen Sirppi-kampalla on ollut kaksi pelikertaa tämän vuoden puolella, mitä pidän hyvänä tahtina varsinkin kun kamppiksen alusta asti oli sovittu ettei mitään rallivaihdetta löydä silmään vaan noin joka toinen viikko pelattaisiin. Vielä kun yksi pelaajista lähti kuun alussa suorittamaan asepalvelusta, voin olla tyytyväinen tähän tahtiin. Peli on edennyt nopeasti ja kohtuullisen vaivattomasti, marras-joulukuussa oli kuukauden tauko kun joulun alusaika oli hieman kiireinen kaikilla. Kahdeksan pelikertaa ja kampanjan puoliväli alkaa olla jo käsillä. Kampaja on ollut opettavainen kokemus, joka viikkoinen pelaaminen ei ole edellytys sille, että peli liikkuu eteenpäin. Hahmoilla on kampanjassa vahva agenda joka tietenkin helpottaa pelin sisäistä etenemistä. Hopeisen Sirpin pelikertoja odottaa innolla, onhan se tällä hetkellä ainoa peli jota johdan ja siihen haluan panostaa.

Tammikuun puolessa välissä molemmat asepalvelusmiehet olivat kiinni, joten pidimme pelipäiviä ilman heitä. Pöydälle päätyi roolipeliosastolta Keski-Maa Roolipeli, jota Visa lähti pienen suostuttelun jälkeen johtamaan. Teimme hahmot fiilistellen vanhoja, lapsuus ajan pelejä ja lähdimme taas tuttuihin Keski-Maan ympyröihin. Visa johti alkuosiot suomennetusta Rhudaurin Mustamaagi-seikkailusta. Itse olen joskus nuorempana seikkailun lukenut ja jopa osan siitä vetenyt, on mielenkiintoista nähdä miten vanha ICE-moduuli muuttuu Visan käsittelyssä. Vanhat selviytymissäännöt palasivat nopeasti mieleen Pohjolan susia vastaan taistellessa ja oli ihme, ettei kukaan hahmoista menehtynyt puolustaessaan karavaania pedoilta. KERP jatkuu kun muut pelit eivät pääse pyörimään, mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Viime keväänä tai kesänä tuli aloitettua veljeni johdolla Pathfinder Modules-sarjaan perustuva minikampanja, jota on pelattu tasaiseen tahtiin. Itseni lisäksi pj:n näkösuojaa katselivat Ismo ja Juhani. Olemme kahlanneet Paizon moduuleja aina tasolle 11 asti, koettuna on Price of the Immortality-sarja (Crypt of the Everflame, Masks of the Living God ja City of Golden Death), From Shore to Sea, Realm of the Fellnight Queen, Cult of the Ebon Destroyers ja the Harrowing. Moduulien laatu on ollut pääosin hyvä, muutamia kummallisuuksia on matkaan mahtunut mutta yhtään täydellistä torsoa ei ole eteen tullut. Näitten aikana pelaaja materiaalikin vaihtui kun viestimies Juhanin korvasi Miksa, jonka ensimmäinen moduuli oli Cult of the Ebon Desroyers.

Marras-joulukuussa aloitimme toisilla hahmoilla hieman matalamman tasoisia moduuleita, Aten edelleen johtaessa. Tällä kertaa pelipöytään eksyivät Miksa ja Juhani, eli pääsimme pitkästä aikaa pelaamaan sillä porukalla joka aloitti Riimuvaltian Nousun kesällä 2009. Tällä porukalla olemme kokeneet nyt kolme moduulia, aloitimme the Godsmouth Heresyllä, jossa oma hahmoni potkaisi tyhjää. Moduuli oli hieman tylsähkö luolastoromppaus, jossa viljeltiin paljon viittauksia Riimuherroihin. Tästä jatkettiin Feast of the Ravenmoorilla, joka taas oli erittäin tunnelmakas ja tiivis kauhu-salapoliisipaketti. Viime lauantaina pelasimme aikamme kuluksi vanhemman Flight of the Red Raven-moduulin, joka oli viihdyttävä erämaavaellusseikkailu. Seuraava moduuli lienee helmikuussa ilmestyvä the Midnight Mirrors, jolloin pääsemme viimeistään jatkamaan seikkailjamme.

Olen myös suunnitellut Star Wars (Saga Edition)-pelin aloittamista jonain viikonloppuna. Pelikaverit ovat vaahtosammuttimen kokoisesta olleet innoissaan Tähtien Sodasta ja ennen joulua ilmestynyt the Old Republic-morppi varmisti kiinnostuksen aihetta kohtaan. Sagan systeemi on miellyttävän tuntuinen, jos jotain peliä pitäisi kutsua D&D 3.75:ksi, se olisi SW Saga Edition. Toinen suunnitteilla olava peli on veljen hankkima Deathwatch, jossa pelaajat pääsevät Warhammer 40k figupelistä tuttujen avaruusmariinien saappaisiin. Kuolema Xenoille, eläköön Keisari! Odotan innolla, että pääsen pelaamaan.

Pääsin myös demottamaan vanhaa rakkauttani, Hell Doradoa tässä kuussa. Peli siirtyi pari vuotta sitten ranskalaiselta firmalta Cipher Studiosille ja viime syksynä saatiin vihdoin englannin kielinen sääntökirja. Olin aivan innoissani pelistä, vaikka viime aikoina figupelit eivät juurikaan ole kiinnostaneet. Tätä herkkua on toivottavasti luvassa lisää, demotukseni herätti mielenkiinnon muissa tovereissa.

Näissä tunnelmissa siis on tammikuu (ja vähän muutkin kuukaudet) menneet. Ensi viikolla jatkuu taas lähiopetus Kauniaisissa, joten ns. lomailu jää taas vähäksi aikaa. Yritän silti pitää blogia elossa.

Vuoden 2011-listaus

2011-12-31T18:09:00.000+02:00

Viime vuonna tuli tällainen listaus tehtyä joten lienee sopiva hetki vuoden 2011-listaukselle. Edellisen listauksen lupaus kotikutoisesta kamppiksesta ei toteutunut, lähimmäksi päästiin keväällä Lamentations of Flame Princessin kanssa mutta peli kuivui kasaan kahden pelikerran jälkeen. Katsahdus kuluneeseen vuoteen ja arvonimien jakoa tiedossa.

-Vuoden PC-peli: Maaliskuussa ilmestynyt Dragon Age II ei yllätä tässä kohtaa, kuitenkin marraskuussa ilmestynyt Batman: Arkham City kisaa tiukasti tästä arvonimestä. Dragon Age viihdytti keväällä ja kesällä kovasti ja Batman on taas joulun pyhien ajan ollut kovassa kulutuksessa (pitäisi ehkä kirjoitella siitä ajatuksia). Kovemman käytön nojalla vuoden PC-peli on Dragon Age II. Suosittelen lämpimästi.

-Vuoden fantasiakirja: Vuosi oli lukemisen kannalta hieman heikko, varsinkin fantasiakirjojen saralla. Positiivisena lukukokemuksena mainittakoon Pathfinder Tales-romaanit, joista tuli kolme luettua syksyn aikana. Näistä oma suosikkini on Plague of Shadows, jonka keskiössä on hyvin tyypillinen seikkailijaryhmä jota entiset toverit ja tapahtumat piinaavat tehtävänsä aikana. (Dance of Dragons odottelee lukijaansa lahjakasassa.)

-Vuoden roolipelikampanja: Pelasin/johdin tänä vuonna vain yhden roolipelikampanjan, heinäkuussa päättyneen Karmiinivaltaistuimen Kirouksen, joka voittaa tämän kategorian suvereenisti. Hyvä kampanja, joka pelattiin kovin tiiviillä aikataululla erinnäisten kiireiden vuoksi. Voisi ehkä sanoa, että tarinaltaan parempi kuin moni muu seikkailupolku mutta viisi pelaajaa ja kiireinen aikataulu söivät tunnelmaa jonkun verran. Odotan, että pääsen johtamaan uudestaan, ns. "2.0-versiot" seikkailupoluista ovat olleet hienoja kokemuksia.

-Vuoden lautapeli: Catan. Tästä ei tarvitse kisata paljoa, ihastuin peliin kesällä kun kaveri toi sen mukanaan Jenkeistä. Nyt joulun jälkeen sain pelin lahjaksi ja nappulat alkavat kulumaan jo käytössä. Muita hyviä pelejä tältä vuodelta: Dominion, Bang! ja Pandemia.

-Vuoden elokuva: Vuosi 2011 oli sikäli merkittävä vuosi elokuvien kannalta, että kävin elokuvissa. Edellisen kerran kävin vuonna 2005 katsomassa Sithin Koston, joten nyt on hieman parempi käsitys tämän vuoden elokuvista. Supersankarileffat olivat vuoden 2011 the juttu mutta en valitse sellaista voittajaksi, vaan Apinoiden Planeetan Synnyn, jonka näin joulunpyhinä. Vaikutun kovasti elokuvasta, taas kerran suosittelen kovasti.

-Vuoden levyjulkaisu: Levyjä en ole ostanut mutta Spotifystä maksan mielelläni musiikin vuoksi. Jätkäjätkien Jatkojatkot sekä AsaMasan Jou jou tuli ostettua mutta esimerkiksi Nightwishin Imaginaerumia on tullut kuunneltua todella paljon. Jaettu vuoden levujylkaisu menee siis Jatkojatkoille ja Imaginaerumille.

-Vuoden pettymys: Oman uuden vuoden lupauksen rikkominen, Dragon Age RPG-kamppiksemme viivästyminen/alkamattomuus ja yleinen saamattomuus pelien suhteen niin Hämeenkyrössä kuin pk-seudulla.

-Vuoden kohokohta: Ropecon 2011. Mona, Menzer ja koko tapahtuma. Kesän ja koko vuoden kohokohta hyvin helposti. Mitenkähän kauan kestää, että tulee samanlainen Ropecon? Toinen kohokohta oli opiskelujen aloittaminen Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Mielenkiintoinen syksy takana päin, kolme vuotta vielä jäljellä.

Sellainen oli vuosi 2011. Monia hyviä hetkiä mahtui edellisten lisäksi mukaan mutta niiden listaamiseen ei riittäisi koko blogini sisältö. Ensi vuonna voisi oikeasti koittaa pelauttaa jotain muutakin kuin Pathfinderia ja mieluummin enemmän kuin yhden pelikerran verran.

Hyvää uutta 2012 kaikille!

[SD] Alkumietteitä uudesta kampanjasta

2011-09-30T00:02:00.000+03:00

Pienoisen tauon jälkeen taas uutta päivitystä blogiin, jottei se vallan kuole. Hiljaisuudelle on syynsä, aloitin viime kuussa koulun käynnin kahden vuoden hiljaiselon jälkeen ja yllättäen se on vienyt aika kokonaisvaltaisesti mukanaan. Tilannetta ei helpottanut muuttaminen uudelle paikkakunnalle ja uuteen elämän rytmiin totuttelu on vienyt aikansa. Roolipelaaminen on ollut tänä aikana hieman jäissä mutta nälkään on tarjottu helpotusta kotopuolessa mutta myös pääkaupunkiseudulla. Isomman projektin tarpeeseen olen aloittamassa uutta Pathfinder-kampanjaa Hämeenkyrön päässä, siitä lisää seuraavaksi. Osa linkeistä sisältää spoilereita, joten pelaajat pysykää kaukana niistä.

Edellisessä merkinnässäni kirjoittelin siitä, että Saamattomien porukka jakaantui kahteen leiriin syksyn pelejä ajatellen. Osa aloitti Haaskakruunu-seikkailupolun Ismon hellässä huomassa kun taas osa jäi ilman kampanjaa, tarkoituksena kuitenkin aloittaa sellainen syksyn aikana. Itse päädyin tuttulle paikalle, pj:n näkösuojan taakse kehittelemään juonia pelaajien päänmenoksi. Kampajaksi valitsin melkein diktaattorimaisesti Toinen Pimeys-/Second Darkness-seikkailupolun (SD), jonka itse koin pelaajana keväällä 2010. En kokenut kampanjaa kovin erityiseksi, sitä onkin sanottu Paizon ainoaksi virheeksi kampanjana (itse en menisi ihan noin pitkälle lausunnossa) mutta esimerkiksi Navdi on vetänyt ilmeisen onnistuneen SD-kampajan. Hänestä ja parista Paizon sivuilta löytyvästä kampajasta mallia ottaen lähden itse johtamaan Toista Pimeyttä.

Tavoitteena on fiksailla kampanjaa toimivammaksi, vähentää väkivallalla tehtäviä ratkaisuja ja tuoda grindaamisen tilalle hieman kinemaattisempaa toimintaa. Myös draamallisia elementtejä koitan tunkea mukaan, kun mahdollisuuksia vain ilmaantuu. Hengeltään kampanjan olisi tarkoitus olla "viitta&tikari"-tyylistä hiippailu ja hämärähommailua. Sankarit toimivat hyvin äärimmäisen haltiajärjestön agentteina, jotka metsästävät kansansa pettureita ja suojelevat sitä vaaroilta. Järjestön traditiot ja säännöt menevät kaiken edelle ja haltia-kansan suojelemiseksi äärimmäisetkin keinot ovat sallittuja. Näistä näkökulmista on myös tarkoitus rikkoa hieman illuusiota haltioista ja näyttää sisältä käsin millaisia ovat haltioiden tavat toimia. Kuten tästä paatoksesta voi päätellä, kampanja pelataan haltia-hahmoilla.

Pelaajia kampanjaan tulee neljä, jo tuttua saamatonta: Visa, Pyry, Ismo ja Mikko (eri Mikko kuin DA-pj Mikko). Kokoonpano on lähes identtinen Riimuvaltian Nousu II-kampanjassa mutta vahvistettuna Ismolla, joka johtaa samalla Haaskakruunua toiselle puoliskolle. Paperilla pelaajaryhmä näyttää hyvältä, uskoisin pelityylien sopivan yhteen toistensa ja oman pelinjohtamistyylini kanssa. Joitain hahmoideoita on tullut jo esille mutta ei kaikilta, joten ne säästykööt toiseen kertaan.

Olen innoissani uudesta kampanjasta, erityisesti siksi että pääsen rakentamaan Toisen Pimeyden uudestaan, muokkaamaan valmista tarinaa paremmaksi omien mieltymysteni mukaan. Se on haaste, koska paremman ratkaisun löytäminen ei aina ole helppoa, kun paremmuus on kovin subjektiivista, mutta haasteena tämä on mainio. Joku voisi kysyä, miksi haluan johtaa kampanjan jonka olen pelannut ja miksi en johda jotain muuta kampanjaa joita hyllyssäni on. Vastaus lienee se juuri se, että haluan kokeilla miten kampanjan muokkaaminen onnistuu. Onko vielä luovuutta jäljellä ihan suunnittelupöydälle asti vai rajoittuuko se improamiseen kesken peliä. Seikkailujen kirjoittaminen on ollut itselleni vaikein osa pelinjohtamista, joten tälläinen muokkaamis- ja parantelutyö on hyvää harjoitusta tälle vajeelleni.

Tälläisillä aatoksilla olen aloittelemassa ensi viikonloppuna kampanjaa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Saamattomaan tapaamme pelaajat eivät ole olleet niin aktiivisia (tähän mennessä) kuin olen toivonut mutta se on täysin peliporukkamme hengen mukaista. Tällä hetkellä mietin mihin kirjaan kampanjan tapahtumat, Mekanismin wikissä on jo kolme Toinen Pimeys-lokia mutta ehkä sinne yksi vielä mahtuu. Toinen vaihtoehto olisi pitää pelipäiväkirjaa Saamattomien omalla foorumilla jolloin se tosin jäisi muilta uteliailta salatuksi. (Saamattomat hylkäsivät Facebookin tukikohtanaan kun keskustelualueet katosivat ryhmiltä).

Näillä aatoksilla, Blue_Hill.

MökkiCon11 by Blue_Hill & Lazy Gamers Co.

2011-08-09T23:07:00.001+03:00

Taas tuli se hetki kesästä jolloin Ropecon oli jo koettu ja koulujen alut lähestyivät. Kahdeksan toverusta keräsi kaksi autoa täyteen tavaraa ja suuntasi kohti Sahalahtea, tavoitteenaan sietää toisiaan yhden viikonlopun verran. Vaan eivätpä toverukset tienneet millaisia kommelluksia reissulla voisi tulla..

Viime vuonna syntynsä saanut mökkireissu (joka peliporukassamme kulkee nimellä MökkiCon) tuli koettua viime viikonloppuna. Edellisellä kertaa reissu oli vain kaksi päiväinen, perjantai illasta lauantai iltaan mutta tänä vuonna teimme päätöksen pidemmästä reissusta, onhan se hauskempaa että ehtii tehdä paljon. Peliporukkamme nimi ei suotta ole Saamattomat sillä vaikka suunnittelu alkoi jo hyvissä ajoin niin kaikki kasaantui Ropeconin jälkeiselle viikolle eikä työkeikka rippikoululeirillä helpottanut asiaa yhtään. Olin ajatellut vetää Lamentaatiota, ENOC:ia, Pyöreän pöydän ritareita ja Pathfinderia mutta vain näistä viimeisen onnistuin toteuttamaan.

Torstai ja Perjantai

Henkilökohtaisten kiireiden ja armeijan takia Saamattomien vahvuus jakaantui kahtia. Kiireettömät saapuivat paikalle jo torstaina ja loput sitten perjantaina. Ruokaa oli varattu koko komppanjalle ja kylmä tilaa oli vähän joten elintarvikkeiden vähentäminen aloitettiin samantien grillaamisen muodossa. Torstai meni loppu viikonloppua suunnitellessa, arvoimme lauantaisen Blood Bowl-turnauksen peliparit ja ratkoimme keskinäistä paremmuuttamme niin Carcassonnessa, Catanin uudisasukkaissa kuin Bang!:issä. Erityisesti kaksi viimeistä ovat minun makuuni, Catanissa yhdistyy hienosti taktikointi ja todennäköisyydet kun taas Bang! on kevyttä korttien lätkintää western-hengessä.

Perjantaina odottelimme loppuja tovereita saapuviksi illasta joten meillä oli koko päivä aikaa pelailla mitä haluaisimme. Päädyimme Pathfinderiin sillä seikkailu, jonka olin valinnut oli lyhyehkö ja sopivan sekopäinen mökillä pelattavaksi. Skenu on nimeltään We Be Goblins!, jossa pelaajat saavat astua hiisien saappaisiin. Seikkailun saa edellsien linkin takaa ilmaiseksi jos haluaa tutustua ja suosittelen sillä se on aivan mahtava. Golarionin hiidet ovat täysiä sekopäitä ja pelaajista oli hauskaa laittaa aivot narikkaan, olla hiisi ja kimittää omaa hiisi-aksenttiaan vajaan neljän tunnin ajan. Seikkailu itsessään tarjoaa hyvät mahdollisuudet päästä kiinni omaan hiiteyteensä ja vakavampikin pelaaja kyllä nauraa kommelluksille joita hiisille usein sattuu.

Illasta paistelimme hieman pihvejä grillissä kun loputkin Saamattomat rantautuivat paikalle. Alkujärkytyksestä toivuttani aloimme mäkin isännän kanssa esitellä seuraavan päivän Blood Bowl-turnauksen sääntöjä ja muut aloittivat viimeistään nyt joukkueidensa miettimisensä, sillä olihan turnaus mainoa tilaisuus osoittaa olevansa kovin bowlaaja tällä reissulla. Turnaukseen ilmoittautuneet joukkueet olivat kääpiöt, puolituiset, norset, kaaos, kaaos lauma (chaos pact), liskot sekä kahdet epäkuolleet (toiset allekirjoittaneen ohjauksessa). Iltamme sai ylimääräiset ohjelmanumeron kun saunan avain jäi saunaan ja ovi jäi lukkoon. No sauna for some (smelly) gamers. Vara-avain saatiin seuraavana päivänä.

Lauantai ja Sunnuntai

Aamusta opetin loputkin herrat pelaamaan Bangiä ja aloitimme BB-turnauksemme. Itse kohtasin chaos pactin, joukkue joka osoittautui melkoiseksi haasteeksi vaikka pelin alku menikin itseltäni kohtuullisesti. Lopulta turpaan tuli 3-1 jatkoajan jälkeen ja näin tipuin turnauksesta heti ensimmäisen pelin jälkeen. Jatkoon itsensä varmistivat pactin lisäksi puolituiset (voittivat toisen undead joukkueen 1-0), kääpiöt ja liskot. Pelasin norse-joukkuetta vastaan yhden puoliajan pikamatsin joka päättyi luovutukseen kun joukkueeni rusikoi pohjolan pojjaat maanrakoon. Finaaliin tiensä raivasivat puolituiset ja kääpiöt ja ne jotka pelin tuntevat tietävät miten finaalissa sitten kävi. Kääpiöt veivät 2-0 ja näin veivät MökkiCon mestaruuden, onnittelut Juhanille.

Lauantaina ei sitten oikeastaan muuta tapahtunut. Blood bowl vei suurimman osan ajastamme mutta matkaan mahtui myös muutama erä Bangiä ja Catania. Illasta suunnittelin Lamentaation pelaamista mutta totesin oelvani myöhässä asian kanssa ja väsymys alkoi painaa liikaa jotta uskaltaisi lähteä johtamaan peliä.

Sunnuntai oli lopun alkua sillä kyseinen päivä oli viimeinen joten tiedossa olisi siivoamista sun muuta vähemmän hohdokasta. Blood bowlin finaali pelattiin sunnuntaina joka verotti osan väestä, samoin jonkinlainen jumbofinaali kuului ohjelmaan. Jumbofinaali olikin itse finaalia mieluisampaa katsottavaa ja lopulta kaikki jännittivät pöydän ääressä miten pelissä kävisi. Lopullinen tuloslista oli seuraava: kääpiöt, puolituiset, kaaos lauma, liskot, epäkuolleet (minun), kaaos, epäkuolleet (ne toiset) ja norset. Turnaus teki hyvää monella tapaa, sillä itselläni on ollut lähes vuoden tauko tästä klassisesta lautamallisesta blood bowlista (koneella on tullut jonkin verran pelattua). Ehkä tästä saadaan vielä turnaus aikaiseksi.

Viimeiseen päivään kuului myös keskusteluhetki tulevista Saamattomien peleistä, tätä ohjelmaa liidasi Ismo joka halusi löytää optimaalisen peliryhmän Haaskakruunu-kampanjaan. Itselleni tämä "ohjelma" ei juurikaan mitään tarjonnut sillä muuttoni Kauniaisiin opiskelun vuoksi sulki (ilmeisesti) minut heti pois mahdollisista pelaajista. Huutelin väliin kommentteja liittyen liikkumis- ja peliaika ratkaisuihin joista oli jonkin verran apua. Lopulta päädyimme siihen, että "vaikeat tapaukset" (kaukana asuvat, jotka eivät voi sitoutua tiiviiseen pelitahtiin) jäivät tämän kamppiksen ulkopuolelle ja "helpot tapaukset" (asuvat Hämeenkyrössä tai muuten lähellä, voivat pelata useamman kerran viikossa) aloittavat kamppiksen parin viikon sisällä. Itse mainostin hieman Toinen Pimeys-kampanjaa niille jotka eivät pelaa Haaskakruunussa mutta itselle jäi hieman epävarma olo miten kamppiksen käy. Kaksi pelaajaa jäi itseni lisäksi ilman peliä mutta Toinen Pimeys tarvitsisi vähintään neljä pelaajaa. Pitää varmaan ryöstää NiTessineltä pari pelaajaa jotta homma saadaan toimimaan järkevästi.

Saatan kuulostaa katkeralta (ja ehkä hieman olenkin sitä) mutta toivon muille hyvää kampanjaa. Lievä ulkopuolelle heitetty olo tästä jäi mutta onneksi iloa oli luvassa paremman keskustelun muodossa.

Illasta paistelimme mökin isäntä Mikon ja Visan kanssa grilliherkkuja ja keskustelimme roolipelaamisesta. Keskustelu lähti liikkeelle Keski-Maa Roolipelistä ja niistä peleistä mitä silloin pelattiin ja miten roolipelit oli meille tapa tutustua toisiimme. Isäntä Mikon kanssa tutustuminen käytännössä lähti roolipeleistä sillä herra kiinnostui partioleirillä aiheesta ja näin pelaaminen lähti liikkeelle. Samoin muistelimme ja keskustelimme pelinjohtamisesta ylipäätään. Itse olen ihaillut Visan taitoa nuorempana vetää montaa seikkailua yhtä aikaa (Tharbadin Varkaat moduulista Visa veti paria kolmea juonikuviota päällekkäin erittäin juohevasti) kun taas sitten pääsin kehumaan myös Mikon luovuutta silloin kun pelaajat tekevät jotain yllättävää. Tämä liittyi viime kesäiseen Dragon Age-kamppikseemme jossa pelaajat lähtivät viemään juonta täysin toiseen suuntaan ja luulimme olevamme edelleen kartalla mutta pj muuttikin juonta lennosta toiseen ja vasta kamppiksen tultua loppuunsa kertoi miten laitoimme pakan sekaisin. Tästä pääsimme sitten Pathfinderiin ja seikkailupolkuihin miten ne toimivat tai eivät toimi. Koitin varovaisesti rohkaista Visaa johtamaan lisää Keski-Maata (tai mitä tahansa peliä) jotta ei taito pääse aivan ruostumaan. Mikko lupaili jatkoa Dragon Agelle, josta olen totta kai aivan pähkinöinä.

Loppu ilta meninkin siivotessa ja lopulta, yhdeksän jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti kotia. Olimme selvinneet. Me toverukset. Ensi vuonna uudestaan, nyt kun tämän mökkireissun voi sanoa olevan perinne.

Mitä jäi käteen ja mitä seuraavaksi?

Ehdottomasti parasta antia tällä reissulla oli tuo sunnuntain keskustelu Mikon ja Visan kanssa. Harvoin noin hyvässä hengessä pääsee puhumaan noin syvällisesti ja rakentavasti. Me Ollaan Hiisiä!-skenu oli ymös toimivaa settiä, olisi voinut johtaa toisellekkin ryhmälle. Vain yksi roolipelisessio on mielestäni liian vähän neljälle päivälle, jotka on omistettu pelaamiselle, joten tästä pitää parantaa. Ehkä enemmän hommien nakittamista muille, koska tänäkin vuonna olin hieman yksin roolipelien kanssa.

Tarkkasilmäiset huomasivat jo aiemmin, että olen muuttamassa Kauniaisiin opiskelemaan Diakonia Ammattikorkeakouluun. Tarkoitus olisi valmistua sosionomiksi (ja saada pätevyys myös kirkkolliseen duuniin) kolmessa ja puolessa vuodessa. Melkoinen muutos edessä kun tuttu pieni kotikunta vaihtuu ja tilalle tulee pääkaupunkiseutu kaikkine puolineen. Pelaamiseen tämä tuo totta kai muutoksia mutta olen jo ollut yhteydessä pääkaupunkiseudun Pathfidner Society aktiiveihin ja tilaa kuulemma löytyy. Muutakin peliseuraa tulen syksyn aikana etsimään, saa heitellä ehdotuksia.

Tähän päättyy raportti MökkiConista, kiitoksia siitä mukana olleille.

[Karmiinivaltaistuimen Kirous] Läpileikkaus kampanjasta

2011-07-12T14:27:00.001+03:00

Parin kuukauden hiljaisuuden jälkeen on taas kirjoiteltavaa kun viime torstaina saimme taas yhden Paizon seikkailupolun pelattua loppuun. Yhteensä 31 pelikertaa, kuusi kuukautta ja kymmenen päivää siinä kesti. Pelikertojen pituudet vaihteleivat reippaasta kolmesta tunnista hirviömäisiin yli seitsemän tuntisiin kertoihin. Yleisin pituus pelikerralle oli neljän ja viiden tunnin välimaastossa mitä itse suosin pelatessa. Korvosan kaupunki tuli pelastettua mutta muuttuiko sankarien elo yhtään paremmaksi? Yllättäen voin sanoa, että eipä tainnut. Kampanjalla oli ehkä mielenkiintoisin lopetus tähän astisista peleistäni. Varoitan jo tässä kohtaa, että tämä merkintä sisältää spoilereita seikkailupolusta Curse of the Crimson Throne, joten älä pilaa iloasi lukemalla pidemmälle jos aiot kamppista joskus pelata.

Kun tammikuussa kirjoittelin KVK:sta totesin, että pöydän ääressä on enemmän pelaajia kuin koskaan aiemmin johtamassani pelissä, yhteensä siis viisi. Tiesin isomman porukan muuttavan pelityyliä paristakin syystä. Ensinnäkin pelikertoja ei olisi kovin usein verrattuna esimerkiksi Varkaiden Neuvostoon. Toiseksi pelissä tempo voi olla hitaampi kun viisi pelaajaa miettii mitä tehdään ja kolmanneksi pelaajien erimielisyydet pelin ulkopuolella voivat hieman syödä peli-intoa jos niitä tulee usein (kokemuksesta osasin sanoa, että tämä vaihe tulee jossain välissä). Kuitenkaan mistään näistä ei ollut suurta harmia pelatessa ja itse pidin viiden hengen ryhmälle johtamisesta enemmän kuin kolmen kokoiselle ryhmälle. Olkoonkin, että varsinkin korkeilla tasoilla taistelut veivät aikaa mutta sain pelauttaa taistelut juuri niin vaikeina kuin halusin pelkäämättä, että koko ryhmä menehtyy. Erittäin toimivan kokoinen ryhmä ainakin minusta. Kaikki pelaajat eivät ole kuitenkaan kanssani samaa mieltä vaan pitävät kolmen pelaajan ryhmää ihanteellisena. Haluan päästä kokemaan vielä välimuodon, eli neljällä pelaajalla ennen kuin annan lopullisen lausonnon parhaimman kokoisesta ryhmästä.

Korvosan Sankarit

Seuraavaksi hieman tarkempi katsaus kampanjan sankareihin. Kommentit hahmoista on esitetty pelinjohtajan näkökulmasta, eivät ole siis universaaleja totuuksia.

Adolamin "Vartija" Haukanlento, ryhmän Iso Lihas eli shoanti barbaari tutustumassa Korvosan kaupunkiin. Ryhmän ykkösnyrkki taistelussa ja myös muuri toveriensa ja vihollisten välissä, otti suojelijan roolin kuten luonteeseensa sopi. Pelaaja koki Adolaminin roolin hieman yksipuoliseksi, kun taistelussa rooli oli vain lyödä lujaa ja kestää vihollisen iskut kun taas muut hahmot kikkailivat jotain muuta tämän ohella. Pj:n näkökulmasta Adolamin oli mielenkiintoinen hahmo. Yhtä aikaa hyvä-motiivilla toimiva hahmo mutta kävi välillä harmailla alueilla tekojensa ja sanojensa kanssa. Luottamus Ochamiin katosi eräässä vaiheessa kampanjaa ja lääkärin puolikkaalla olikin työtä saada luottamus takaisin.

Faenor, ryhmän kasvot ja pahnan pohjimmainen. Sai kampanjan aikana kaksintaistelijan koulutuksen paikalliselta miekkasankarilta ja peri itselleenn myös mystisen toisen identiteetin, jota myös Blackjackiksi kutsutaan. Faenor kasvoi entisestä narkkarista Korvosan suojelijaksi ja päätyi lopulta (kauhukseen) naimisiin veden maailmantason prinsessan kanssa palkkioksi voitettuaan etsintäkuulutetun tulen hengen. Faenor (tai Faenorin pelaaja, miten haluaa asiaa tulkita) potki usein ryhmää eteenpäin ja kohti toimintaa jos tilanne jäi pyörimään paikalleen. Pj:n näkökulmasta siis oikein mukavaa toimintaa. Löysi toverillisen siteen Ochamiin, ainakin välillä. Kantoi mukanaan ryhmän tärkeintä liittolaista, eli korttipakkaa, koko kamppiksen ajan.

Ocham, ryhmän velhous ja mysteerisyys. Lääkärinä toimiva Ocham oppi paljon ihmisten toiminnasta ja loitsukin näin käsittelivät ihmisten rampauttamista (nekromantiaa). Myös ryhmän outo lintu, kun Ocham avasi suunsa tärkeässä paikkaa oli mielenkiintoista kuulla millaista settiä oli tiedossa. Pelaaja teki kohtuullisen hyvää työtä henkisesti epätasapainoisen roolipelaamisessa. Ocham sai lopussa palvelijakseen d'ziriakin, termiitin toiselta maailmantasolta ja mahdollisesti korjautti jo toisessa kirjassa tuhoutuneen lääkärinvastaanottonsa.

Mevanthalyn Tugathalion, ryhmän henkinen tuki ja xeno-tiimin jäsen. Thalyn oli monessa mukana ja varsinkin suunnittelussa toi mukaan uusia ideoita. Ideoi ratkaisun Korvosan ruokapulaan lähes yksin. Thalyn oli ensimmäinen kuolon uhri kampanjassa, salamurhaajat pääsivät yllättämään. Joutui myös hetkellisesti Helvettiin mutta toverit pelastivat hänet sankarillisesti. Hänen lopullinen kohtalonsa kuitenkin jäi vielä avoimeksi, sillä ennustus lupasi hänelle tehtävän haltiakansan hyväksi joka voi kuitenkin koitua hänen kohtalokseen. Pelaajan itsensä mielestä hän ei löytänyt Thalyniin kunnon sidettä koko kampiksen aikana ja verrattuna Faenoriin tai Ochamiin hahmo oli luonteeltaan "tylsä". Pj:nä olen hieman eri mieltä, koska Thalyn toi tiettyä rauhallisuutta ryhmään ja pelasti muut pariin kertaan kamppiksen aikana.

Ragnar Raudanrikkoja, ryhmän oma temppeliritari olematta temppeliritari ja xeno-tiimin toinen jäsen. Ragnar joutui tasapainoilemaan lainkuuliaisuutensa ja ryhmän lievän kaoottisuuden välillä mutta selvisi hienosti. Oli ryhmän toinen kuolonuhri mutta kivun jumalan papitar pelasti taas päivän ja toi kaatuneen sankarin takaisin. Ragnar toi Thalynin tapaan rauhallisuutta ja laskelmallisuutta ryhmään. Hän koki kuitenkin suurimman menetyksen kaikista, hän tuli surmanneeksi oman poikansa eräässä taistelussa, hänen kantamansa artefaktimiekka kun ei tehnyt eroa vihollisten välillä. Epäselväksi jäi vielä miten Ragnar toimi poikansa kanssa, haudattiinko hänet vai yrittikö Ragnar saada ainoan perheenjäsenensä takaisin?

Lopuksi

Tarkotukseni olisi kirjoittaa arvostelun tapaiset kaikista kampanjan kirjoista, jotta saan prosessoitua kampanjaa jotenkin. Fiilikset eeppisen lopputaiston jälkeen olivat hyvät ja edelleen on mainiot fiilikset kamppiksesta. Aikataulutus oli välillä vaikeaa ja lievä kiireen tuntu oli matkassa, kun halusin saada kamppiksen päätökseen ennen Adolaminin pelaajan armeijaan lähtöä. Jota kuta voi kiinnostaa kumpi vetämistäni seikkailupoluista, Riimuvaltian Nousu vai Karmiinivaltaistuimen Kirous, on parempi. Tässä kohtaa en voi sanoa vielä mitään mutta ehkä analysoinnin jälkeen. Seuraavaan kertaan, toivottavasti ei kestä tällä kertaa kahta kuukautta.

Old-school meininkiä Pathfinder heerostelun rinnalla

2011-04-13T22:57:00.001+03:00

Alkuvuosi on mennyt pitkälti Pathfinderin äärellä, kampanja verottaa oman aikansa muulta roolipelaamiselta ja aktiviteeteiltä (kuten blogiin kirjoittamiselta). Onneksi kampanjaan kulutetut hetket maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti. Kampanjan ollessa tauolla on hyvä tarttua erilaiseen roolipeliin ja laittaa d20-systeemiin tottuneet pelaajat uudenlaisen haasteen eteen. Edellinen kerta oli tammikuussa kun vedin ENOC:ia yhden session ja maaliskuun lopussa tuli taas tilaisuus yhden vakipelaajan lomaillessa. Tällä kertaa pöydälle päätyi Lamentations of the Flame Princess.Pelin hankin jo viime kesänä mutta pelauttaminen on vain jäänyt Pahfinderin jalkoihin.

Ensinnäkin on sanottava, että en ole koskaan pelannut mitään AD&D:n toista edikkaa vanhempaa peliä ja olen aloittanut pelaamisen 2000-luvun puolella. Kerp oli ensimmäinen roolipelini ja näin ollen itselläni ei tule mitään "vanhojen aikojen fiilistely"-kokemusta Lamentationista. Sen sijaan se edustaa sellaista pelaamistapaa mihin en ole vieläkään päässyt oikein sisälle, vaikka pelautin kaksi sessiota Lamentationia ja seurasin tarkasti Raggin ohjeita siitä miten peliä tulisi johtaa. Molemmat sessiot olivat hyviä ja hauskaa oli mutta en vain sulata pelin tiettyä armottomuutta. Pidän sitä jonkinlaisena esteenä pidemmälle kamppikselle, kun ei voi luottaa siihen että hahmojen motivaatiot riittävät pitämään kamppiksen pyörimässä kun ryhmä saattaa yllättäen vaihtua kokonaan.

Miten se sitten sujui?

Alkuun selitin tiettyjä perusoletuksia pelistä, varsinkin verrattuna Pathfinderiin johon pelaajani ovat tottuneet. Lähinnä siis se, että hahmo saattaa kupsahtaa hyvinkin helposti ja yleensä siksi, että pelaaja itse valitsi tehdä jotain tyhmää/oli varomaton. Seikkailijat ovat valmiita ottamaan riskejä ja ainakin jollain tasolla ovat hyväksyneet sen, että rikkastuminen vaatii riskinottoa. Tämän ohella myös mekaanisia juttuja: velhoilla ja papeilla ei ole isoa läjää loitsuja loitsittavaksi, vain soturit kehittyvät taistelemisessa sekä miten taidot toimivat. Yllättäen pelaajat olivat nopeasti kartalla siitä mitä tuli odottaa ja hahmotkin saatiin tehtyä neljälle pelaajalle noin tunnissa: yksi haltia, yksi soturi, yksi pappi ja yksi puolituinen.

Olin suunnitellut hieman lihaa pelin ympärille, lyhyt historia oppitunti siitä millainen tilanne on Heremian valtakunnan pohjoisessa provinsissa jota Pohjolaksi nimitetään. Köyhyys ajanut epätoivoisiin tekoihin kuten maantierosvoiksi tai muuttamaan muualle mutta vain kaikista epätoivoisimmat (tai tyhmimmät) ryhtyvät seikkailijoiksi, jotka metsästävät aarteita vanhojen legendojen perässä. Heremian Pohjola on pienoinen sekametelisoppa, johon on lyöty aineksia niin Tulen ja Jään Laulusta, Praedorista, Roudan Maasta kuin Mazes&Minotaurs-pelistä, viimeisestä lähinnä mörköjä. Kehitin seikkailun mieheen, joka kerskuu varmalla rikastumisella jos vain viitsisi hakea aarteen tietämästään piilosta ja keksin paikalle kaksi erilaista historiaa ja tapahtumia, jotka pelaajat voivat selvittää halutessaan. Luolastosta tuli aiak tavallinen mutta mielestäni sain siihen hieman Weird-henkeä. Luin myös pelin mukana tulleen valmisseikkailun Tower of the Stargazer, jotta olisi kaksi seikkailua kaupattavaksi ensimmäisellä pelikerralla.

Tarina lähti liikkeelle kauppakaravaanista, jonka matkassa pelaajat olivat tulleet jo hyvän matkaa. Iltanuotiolla vanha mies tarinoi tornista, joka oli ollut jo autio pitkän aikaa mutta kyllä siellä velho joskus oli asunut. Tätä tornia nelikko lähti tutkimaan ostettuaan hieman ruokaa karavaanilta. Torni näytti vaarallisuutensa heti kättelyssä kun haltia kupsahti myrkkyansaan. Onneksi paikalle eksyi toinen haltia ja pian tutkinta jatkui. Vaarallisuuksista selvittiin (liikkuvia sisäelimiä ja mato joka tunkeutui haltian päähän) kunnes puolituinen jäi peilin sisään vangiksi ja menetti hengen muiden rikkoessa peilin yrittäessään pelastaa toverinsa. Pian löytyikin tornin entinen isäntä ja tämä vaati heitä vapauttamaan hänet, tarjosi jopa palkkiota. Seikkailijat suostuivat ja saatuaan palkkionsa velho käski heitä poistumaan ja pian seikkailijat seisoivatkin tumput suorina tiellä miettien mitä tehdä. He päättivät marssia läheiseen kylään miettimään mitä tekisivät seuraavaksi.

Ensimmäinen pelikerta päätttyi tähän. Tower of Stargazer on paljon julmempi kuin seikkailut joihin olen tottunut mutta toisaalta hyvä esimerkki siitä mikä on pelin henki. Toinen pelikerta olikin hieman vähemmän vaarallinen vaikka muutamia tiukkoja tilanteita laitoinkin pelaajille eteen:

Seikkailijat ovat kylän ainoassa majatalossa, Kotiliedessä, jossa he kuulevat erään miehen retostelevan piilotetulla aarteella joka vain odottaa noutajaansa. Juottamalla miehen humalaan seikkailijat saavat tietää paikan sijainnin ja lupaavat hakea aarteen jos saavat siitä osansa. Edellisen pelikerran haltia päätti jättää leikin kesken ja ryhmään liittyi lujatekoinen kääpiö sekä uusi puolituinen. Vanhalta kivikehältä löytyi suuaukko vanhaan rosvojen luolaan jossa aarten piti olla. Luolasssa oli merkkejä jostain isommasta tapahtumasta, kuolleita rosvoja ja rikkoutuneita huonekaluja. Lumihämähäkki pääsi yllättämään ryhmän mutta siitä selvittiin säikähdyksellä. Uteliaisuus oli koitua puolituisen kohtaloksi kun tämä näpräsi jääpatsaalta silmän irti ja kaksi patsas kävikin tämän jälkeen heidän kimppuunsa. Kuitenkin johdattamalla patsaas tuleen seikkailijat selvisivät säikähdyksellä. Pienen tauon jälkeen he löysivät rosvojen aarteita mutta myös kuopan joka johti syvemmälle maan sisään. Harkinnan jälkeen he päättivät jatkaa eteenpäin. Kuopasta löytyi jäinen käytävä ja lisää tutkittavaa. Jäinen luolasto oli selkeästi yläkertaa vanhempaa perua ja pian löytyikin jotain mikä hieman huolestutti seikkailijoita: jäisiä sarkofageja joissa ei kuitenkaan ollut ketään mutta jäässä näkyi ison sarvipäisen otuksen muoto. Siniset kivet ja nestemäinen jää olivat alkuun seikkailijoiden ainoat löydät mutta pian löytyi myös asukkaita, punertavia otuksia joilla oli suu täynnä teräviä hampaita ja isot sarvat puskemiseen. Nämä olennot olivat kuitenkin kohtuullisen vaarattomia ja pian seikkailijat jättivät luolaston taakseen ja palasivat kylään.

Mitä jäi käteen..

Kaksi hyvin erilaista sessiota uutta peliä. Jälkimmäinen oli enemmän pelaajien mieleen, vaikkei ensimmäisessäkään mitään vikaa ollut. Itsekkin pidin enemmän toisesta pelikerrasta. Ensinnäkin se oli oman käden luomus ja toimi vallan hyvin tuollaisena neljä tuntisena pelinä. Toiseksi skenussa ei ollut yhtäkään "onnistu tai kuole"-tilannetta (tai olisi voinut olla mutta pelaajat eivät niihin törmänneet) joista en pelinjohtajana pidä. Tower of Stargazer oli kiva paikka mutta liian kuolemanloukkumainen omaan makuuni vaikka olikin seikkailupaikkana mielenkiintoinen ja pelaajiltani jäivätkin parhaimmat palat kokematta. Seikkailut tulevat vielä jatkumaan eli voiton puolelle jäätiin.

Vieläkään en tiedä miten peliin itse suhtautuisin. Yksinkertaisuus sääntöjen puolella ja tyylin tietty karuus herättelevät Pathfnderiin tottunutta pelinjohtajaa mutta sisällä silti jokin sotii Lamentationin henkeä vastaan. Mitä saavutan sillä, että ansa tappaa hahmon kerrasta? Mitä hyötyä tai iloa siitä on pelin kannalta? Ensimmäisellä pelikerralla puolituisen pelaaja istui toimettomana viimeiset hetket kun hahmo heitti lusikan nurkkaan ja pääsi pelaamaan vasta aivan pelikerran lopussa uutta hahmoaan. Alkuperäisestä ryhmästä kuoli kaksi jäsentä mutta en itse ainakaan saanut siitä mitään sellaista irti mikä olisi pelikokemustani parantanut. Pelaajilta en tajunnut kysyä miltä heistä tuntui hahmojen hyvin armottomat poismenot, joten en pääse tässä mihinkään lopputulokseen. Itse puollan vahvasti sellaista pelaamista, että kaikella tulisi olla jotain merkitystä ja korkeat hahmokuolleisuus ei mielestäni palvele mitään tarkotusta. Kertokaa joku mitä en näe?

Kuitenkin Lamentation oli hyvää vaihtelua Pathfinderin heerostelulle. Hahmot eivät ole kovin taitavia missään mutta juuri sen verran kovia että voivat kutsua itseään seikkailijoiksi. Tämä tietty kädettömyys tietenkin lisää fiilistä silloin kun onnistutaan jossain, luoden tälläistä "hitto ko ollaan kovia jätkiä"-fiilistä. Itse diggailin erityisesti raakaa stattien heittämistä sekä fiittien ja taitopisteiden puuttumista. Pathfinderissa ne kun ovat oma minipelinsä, joka mahdollistaa kaikenlaisen optimoinnin ja munchkaamisen. Eroja on paljon ja niitä on turha alkaa enempää listaamaan. Erilaisia pelejä erilaisiin hetkiin pelattavaksi.

Miten siisti peli on Dragon Age II? [arvostelu]

2011-03-23T15:12:00.001+02:00

Kuun alussa EA ja Bioware saivat ulos jo pitkään hehkutellun Dragon Age II-pelinsä ja pakkohan se oli hankkia samantien ja aloittaa pelaaminen. Fiilikset olivat etukäteen hieman kaksijakoiset, oli siistiä saada jatkoa Originsille josta pidin kovasti mutta saavuttaisiko toinen osa ensimmäisen fiilistä ja olisiko tämä vain toisinto yhden sankarin kasvusta ryysyistä suuruuteen? Vielä kun traileri esitteli sarvipäisiä Qunareja niin innostuksen seassa oli myös pientä jännittyneisyyttä pelin onnistumisesta. Onneksi voin rehellisesti todeta, että pelot olivat turhia ja Dragon Age II, huolimatta pienistä vioistaan on erinomainen hankinta.

Koitan pitää arvosteluni puhtaana isoista juonipaljastuksista. Origins-pelistä tulee myös mahdollisia spoilereita ja kyseisen pelin tuntemisesta on iloa tätä lukiessa.

Dragon Age II lähtee mielenkiintoisesta asetelmasta, tarina ei tapahdu reaaliajassa vaan jo ensimmäisessä videodialogissa tarinankertoja, Varric-kääpiö, viittailee miten asiat ovat nyt päin persettä ja kuulustelija haluaa kuulla Varricilta missä Champion, eli päähenkilö mahtaa luurata. Lopulta Varric aloittaa tarinan aivan alusta, miten Hawkesta tuli Champion. Paljon mielenkiintoisempi aloitus kuin Originsissa, olin myyty jo tässä kohtaa. Tarina tekee varsinkin alkupuolella muutamia viittauksia Originsin tapahtumiin, sillä onhan sankarimme kotoisin Fereldenistä mutta lähtee maanpakoon Kirkwallin kaupunkiin enonsa hoiviin perheensä kanssa. Kaupunki toimiikin sitten näyttämönä tarinalle, sieltä ei poistuta lähimetsiä ja -luolia kauemmaksi. Hawke aloittaa uuden elämän Kirkwallissa ja sotkeutuu (pelaajan valintojen mukaisesti totta kai) kaupungin asioihin.

Iso juoni on mainio ja ennen kaikkea hyvin salattu. Originsissa tajusi parin tunnin pelaamisen jälkeen miten loppu peli tulee menemään mutta tässä juoni tekee melkoisia mutkia ja käänteitä riittää aivan loppumetreille asti. Parasta on kuitenkin se, että ns. pikkuquestit ei kaikki ole tarjolla vain ajankuluksi vaan osa tuo uusia käänteitä juoneen, osa jopa hyvin isoja käänteitä jotka laittaa pohtimaan että jos lopputuloksen olisi voinut arvata ei olisi edes aloittanut. Totta kai Hawken kaverien tehtävät ovat mukana ja tällä kertaa näistäkin osa liittyy suoraa juoneen hyvinkin kriittisesti. Kaverien arvostukset voivat avata uusia mahdollisuuksia mutta sen saaminen on vaikeampaa, koska Originsin lahjat on lempattu suolle (mikä on hyvä juttu) ja tilalle on tulleet spesifimmät esineet jotka voi vaikuttaa arvostukseen. Näin ei aina käy, koska eräskin miekkailija kieltäytyi lahjamiekasta koska ei arvostanut Hawkea riittävästi. Juoni siis on mielestäni paljon parempi kuin Originsissa ja langanpäät kyllä kasataan loppussa, että ei jää ihmettelemään mikäs jonkin käänteen merkitys oli.

Peli on hyvin kaunis katsella, niin hahmoihin kuin maisemiin on panostettu mukavasti. Taisi olla Pelaaja-lehden arvostelu, jossa Kirkwallin värimaailmaa pidettiin tylsänä ja yksitoikkoisena. Aivan näin asia ei kuitenkaan ole, kaupungin eri osat ovat hyvinkin eri värisiä mikä luo mukavan kontrastin jo muutenkin jakautuneeseen kaupunkiin. Se mikä itseä eniten pelissä risoi alkuun oli se miten tehtävissä pyöritettiin täysin samoja karttoja tehtävästä toiseen. Kaupungin varastoihin taisi olla jopa kaksi pohjaa, luonnonluoliin yksi. Näiden päälle sitten maanalaisen kaupungin kartta, joka juostiin aina päästä päähän mutta välillä aloituspäätä vaihdettiin. Varasto ja luolakartoissa on välillä rajoitettu etenemistä (ts. ovia ei saa auki) mutta nämä alueet näkyvät silti kartassa. Tämä on oikeastaan ainoa miinus minkä pelistä ensimmäisellä läpipeluulla löysin. Taistelut ovat näyttäviä, hieman konsolipelimäisempää loikkimista ja juoksentelua mutta ei niin pahaa, että olisi häirinnyt pelaamista.

Pelikokemuksena Dragon Age II oli parasta pitkään aikaan. Peli juurrutti koneen äärelle pitkiksi ajoiksi ja aina oli janoa jatkaa vieläkin pidemmälle. Pelasin tämän lävitse kuudessä päivässä, n. 32 tuntia pelaamista on vähemmän kuin mitä peli pitää sisällään (joidenkin lähteiden mukaan n. 40 tuntia) mutta monta tuntia enemmän kuin käytin Originsin pelaamiseen. Muutokset ovat joillakin pelin osa-alueilla olleet merkittäviä ( esim. taistelujen näyttävyys) mutta perusajatukseltaan peli on silti selvästi Originsin jatkaja. Eräälle kaverilel totesinkin kun Dragon Agesta puhuimme, että Awakening kannattaa hypätä ylitse suoraa kakkoseen, vaikka Awakening-peliin tehdään muutamia viittauksia. Erityismaininta pitää antaa juuri näille viittauksille Originsiin. Pelin alussa saa valita mikä on uuden pelin historia, kolme valmista vaihtoehtoa sille mitä Originsissa tapahtui tai voit ladata oman Origins-hahmosi seikkailut taustalle. Pelissä tulee aina välillä viittauksia "Fereldenin Sankariin" tai "Wardeniin" mikä nosti omaa fiilistä pelissä. Myöskin Originsista tuttujen hahmojen vierailut Dragon Age II:sessa ovat suurta hupia.

Kouluarvosanoilla Dragon Age II on joko 9.5 tai 10-, miten pahana juttuna pitää kierrätettyjä karttoja. Muuta vikaa en tästä alkuvuoden timantista löytänyt tällä läpipeluulla. Yllätti odotukseni komeasti ja tämän vuodet muut pelit saavat kyllä tehdä raskaan päivätyön jos haluavat tämän päihittää.

Niin ja sarvipäiset Qunarit eivät olleet sellainen maailmanloppu kuin pelkäsin. I'm fine with them.

The Gorgeous Blogger

2011-03-19T22:54:00.002+02:00

Sain tämän haasteen Monttu-blogin Jascalta ja nyt vastaan siihen. Kiitokset Jascalle mieltä lämmittävistä sanoista blogistani, hyvä jos nämä raapustukset kiinnostavat. Totta kai on todettava, että Jascan blogista olen löytänyt monta hienoa juttua, joten kiitoksia lähtee siihen suutaan paljon täältä suunnalta. Sitten itse asiaan.

1. Milloin aloitit blogisi?
Viime syksynä, näyttäisi olevan heinäkuun lopulta ensimmäinen merkintä ja loput sitten elokuulta.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Sekalaisesti kaikkea pelaamiseen liittyvää mutta lähinnä roolipelikampanjoita ja niiden herättämiä ajatuksia. Pari arvostelua löytyy, samoin reissuselostuksia muutama. Aiheet ovat hyvin konkreettisia, mitään kovin korkealentoista pohdintaa ei ole (ainakaan viellä) näppiksestä lähtenyt.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Tähän on paha vastata blogin pitäjänä, koska ei tiedä mikä vetää ihmisiä lukemaan juttuja. Ei mitään isoja erikoisuuksia löydy mutta koitan pitää jutut yksinkertaisina ja tiiviinä enkä viljele erikoissanastoa teksteissäni. Paha kysymys..

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin kirjoittaa omasta harrastuksestani joka on lähellä sydäntäni ja ehkä jakaa jotain helmiä sen äärellä muille. Siinä tiiviisti.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Oppia kirjoittamaan ilman turhaa toistoa ja ilman kiertelyä. Sanoa asiat selkeämmin ja ehkä saada myös jotain analyyttisempaa tekstiä aikaiseksi esimerkiksi omasta pelitavasta/tms. Koen sen vaikeaksi juuri mahdollisen toiston vuoksi. Oikeinkirjoitusta voisi kanssa harkita.

Haastan ensimmäisenä Navdin (Blowing Smoke) vastaamaan tähän. Hänen bloginsa on ollut hyvää luettavaa siitä asti kun sen löysin (joskus viime vuoden alkupuolella), kaikki merkinnät tulee leuttua läpi. Sam!n Mythopoeia on myös jännää luettavaa vaikken olekkaan kaikkia merkintöjä vielä tutkinut. Haaste lähtee myös Rosgakorin (Laiskanlinnan Vallihauta), Sopen (Sopertelua) ja NiTessinen (Worlds in a Handful of Dice) blogeille.

Hiljainen Helmikuu (eli mitä helmikuussa tapahtui)

2011-03-07T18:59:00.001+02:00

Viimeisimmästä päivityksestä on vierähtänyt jo hieman yli kuukausi mutta en ole kadonnut mihinkään. Helmikuu meni blogin pitämisen suhteen harakoille, aivan liikaa tekemistä ja liian vähän aiheita kirjoittaa uutta tekstiä. Viime kuussa pelaamisen ohella oli muita velvoitteita, jotka veivät aikaani: Seurakunnan luottamustehtävät pyörähtivät kunnolla käyntiin viime kuussa, koulutusta ja kokouksia. Samoin seurakuntamme nuorten valmistama messu vei aikaani, itse kuuluin ryhmään joka valmisti ja piti saarnan. Yllättävän rankkaa mutta palkitsevaa kun naapuriseurakunnan nuorisotyöntekijä kehuu saarnaa hyväksi, eikä vain tutut. Helmikuun viimeinen viikko meninkin sitten työn merkeissä kun olin johtamassa hiihtolomarippikoulua. Silti aikaa on löytynyt myös pelaamiselle ja muulle harrastustoiminnalle.

Karmiinivaltaistuimen Kirous etenee hyvää tahtia. Ne jotka ovat seuranneet kampanjan kirjanpitoa tietävät, että olemme pelanneet jo kaksi ensimmäistä kirjaa läpi. Kirjoitan molemmista kirjoista arvostelut tänne vielä alkukuun aikana. Kolmas kirja saa starttinsa tällä viikolla, kunhan pelaajat saavat hoidettua itsensä terveiksi. Yhdeksän pelikertaa ja useampia tunteja pelaamista, josta olen hyvillä mielin. Lähes joka viikko on päästy pelaamaan, osalle tahti on liian harva mutta etäisyyksien vuoksi harvemmin pystymme pelaamaan kahdesti viikossa, vielä kun soppaan lyödään mukaan neljän pelaajan opiskelut (kaksi abia, kauppiksen viimeistä luokkaa käyvä ja teekkari) sekä viidennen työt. Itse pystyisin (vielä) pelaamaan hyvin paljon useammin mutta olen kyllä kiitollinen tauoistakin. Pelinjohtaminen on välillä rankkaa, teen paljon työtä pelin eteen pelien ulkopuolella jotta pelaajilla (ja itselläni) olisi hauskaa.

Helmikuussa löysin taas uuden kipinän pelata Blood Bowl Legendary Editionia tietokoneella. Pelin hankin jo marraskuussa ja pitkään pelailinkin mutta tammikuussa putki katkesi. Paria joukkuetta koittanut mutta Norset vakiintuivat mukavaksi joukkueeksi pelata yksinpeliä lävitse. Onneksi koneversio ei ole ollut ainoa iloni, sillä Juhani pisti pystyyn pienen liigan, jotta ei taidot ruostuisi aidon pelin äärellä.

Valitsin tiimikseni örkit, koska en ole niillä paria peliä enempää koskaan pelannut. Kauden rakenne oli helppo: kaikki neljä joukkuetta (Juhani: Norse, Atte: Undead, Ismo: Lizardmen) kohtaisivat kolmesti ja ykkönen saisi valita karsintaparinsa (kolme matsia) ja finaali. Runkosarja meni örkeiltäni ihan kivasti, viisi voittoa, kolme tasuria ja vain yksi tappio. Silti jäin toiseksi, pisteen tai kahden erolla Juhanin Norse-joukkueeseen. Nyt karsinnat menossa ja niin örkkini kuin Juhanin pohjolan pojat ovat varmistaneet paikkansa finaaliin.

Hihkuin riemusta kun Jasca linkitti TÄMÄN blogiinsa. Sain viimeisetkin suomennetut Tulen ja Jään Laulun osat luettua (ja aloitin Valtaistuinpelin jo uudelleen) ja ajattelin, että tässä joutuu odottelemaan vuoden tai pari, että uutta materiaalia saa käsiinsä. Onneksi näin ei ole vaan Dnace of Dragon tulee jo tämän vuoden puolella. Kirja sarja on pitänyt hyvän laatunsa ja Korppien Kestit on Valtaistuinpelin jälkeen ehkä paras osa. Hieman tasaisempaa kyytiä kuin Miekkamyrsky, jossa tapahtui välillä hieman liikaakin (varsinkin kakkosniteessä).

Nyt kun päästiin odottelu tunnelmiin niin jatketaan samalla linjalla. Dragon Age II ilmestyy huommenna ja oma kopio on jo ennakkotilattu. Pelaaja-lehti antoi hyvät arvostelut, joten innolla odotan mitä peli tarjoaa. Alkuasetelma on ainakin jännä ja myös erot ensimmäiseen peliin. Tästäkin lisää tulevaisuudessa. Green Ronin julkaisee Dragon RPG:n seuraavan laatikon toukokuussa. Odotin, että aiemmin ilmoitettu "Dragon Age II ilmestymisen jälkeen" olisi tarkoittanut edes huhtikuuta mutta odotetaan sitten vähän lisää. Paizo julkaisi lyhyet kuvaukset Jade Regent-seikkailupolusta ja voi pojjaat miten siistiltä vaikuttaa. Varasin tämän polun saman tien itselleni (Serpent's Skull ja Carrion Crown meni kahdelle kaverille, jotka haluaa johtaa PF:ää) ja syksyllä tuota herkkua on luvassa. Kyseisessä polussa palataan takaisin Riimuvaltiaista tuttuihin ympyröihin.

Taas sekavahko päivitys mutta tässä kuussa sitten paremmalla fokuksella kirjoitettuja juttuja. Hyvää alkavaa kevättä kaikille tätä lukeville!

ENOC ja Operaatio Eisenberg [peliraportti]

2011-01-30T14:45:00.002+02:00

Aiemmin kuluneella viikolla laitoin Peliporukka Saamattomien Facebook-sivulle ehdotuksen, että jos Pathfinderia ei jostain syystä päästäisi yhden tai kahden ihmisen kiireiden vuoksi pelaamaan niin pelattaisiin jollakin sakilla jotain peliä korvaavana toimintana. Itsellä on hylly täynnä pelejä mutta pelaajien aika ei riitä useampaan pitkään kamppikseen joten ne ovat lähinnä pölyttyneet hyllyssään. Onneksi peleistä useampi on sen verran tuttu, että voin napata pelin hyllystä ja pelauttaa sitä ilman suurempia valmisteluja. Ja mitenkäs sattuikaan, että heti samalla viikolla Pathfinder-sessio peruuntui yhden pelaajan sairastuttua. Kahden päivän varoitusajalla olisi voinut taikoa jotain muutakin pelattavaksi kuin ENOC:ia mutta halua löytyi tämän kokeiluun pelaajien suunnalta, joten agentti-meininkiä lähdettiin pelailemaan kolmen pelaajan voimin.

Miten se sitten sujui?

Alkuun selostin pelaajilleni (Atte, Juhani ja Pyry, blogiani seuranneet voivat jo tunnistaa nimet) miten ENOC:in maailma erosi omastamme: henkiolentoja, hirviöitä, salaseuroja ja ylilluonnollisia ilmiöitä. ENOC on järjestö joka tutkii näitä ilmiöitä ja suojelee ihmiskuntaa niiltä. Tämä kuvaus riitti maailmasta hyvin pelaajilleni ja sainkin sitten keskittyä pelityylin selostamiseen. Onnekseni pelaajat olivat agenttileffansa nähneet ja pääsivät ainakin ajatustasolla sinuiksi sen kanssa, millaista toimintaa olisi luvassa. Noppaa heitettäisiin kun olisi tarve mutta pitkälle pääsisi jo pelkällä kuvailulla ja kertomalla mitä yrittää. Jäkikäteen katsottuna Atte ja Pyry olivat lähempänä sitä meininkiä, josta puhuin ennen peliä. Juhanilla hieman tulivat vielä Pathfinderin taktikoinnit kartan kanssa alitajunnasta, varsinkin pelin loppupuolella mutta ei mitään peliä kaatavaa, hieman hidastavaa kun luonnoskartasta koitettiin hakea yhteistä säveltä etäisyyksien ja muun suhteen.

Olin tulostanut pelin valmishahmot ajansäästämiseksi ja kirjoittanut roolien erikoiskyvyt erillisille lapuille, josta pelaajat voisivat nopeasti katsoa mitä heidän hahmonsa osaisivat. Juhani valitsi itselleen Metsästäjän, jonka sukupuoli vaihtui mieheksi ja kansallisuus venäläiseksi. Valinta ei yllättänyt juurikaan, uskoin hirviöidenmetsästäjän olevan hänen valintansa aivan alusta asti. Atte, jolla oli eniten taustatietoa pelistä, nappasi Manaajan, Isä Daniel Martinezin, koska diggaili roolin ideaa ja halusi koettaa uskonnollista hahmoa. Pyry pohti useamman roolin välillä mutta lopulta päätyi minut yllättävään vaihtoehtoon, Tutkija Edward Blackiin.

Peli seurasi hyvin pitkälle valmista juonta ilman suurempia yllätyksiä. Operaatio Eisenberg hyvä seikkailu, tarjosi monenlaista puuhaa agenteille. Kolmen agentin ryhmä kärsi hieman taitojen puutteesta (matkassa ei ollut kunnon tietokonespesialistia, eikä meediota joista olisi ollut iloa useammassa kohtaa) mutta toimintaleffojen henkeä seuraten agentit onnistuivat hyvin usein tehtävissä joihin heillä ei ollut koulutusta. En selitä seikkailun juonta kovin tarkasti tässä raportissa koska peli seurasi valmista materiaalia lähes pilkun tarkasti.

Tarina tarjosi useita hetkiä elokuvamaiseen toimintaan mutta pelaajilla meni hetki sisäistää tämä. Kaksi ensimmäistä tappelua oli pienoista seisoskelua ja ammuskelua mutta kun aloitettiin seikkailun loppusuora niin hieman jo tälläistä elokuvista tuttua meininkiä. Manaaja hypähteli hopeaveitsiensä kanssa viiltäen vihollisten kurkkuja auki korvasta korvaan, yhdeltä raukalta taisi räjähtävän vahingon tuloksena tipahtaa pää harteilta. Ehdottomasti siistein kohta oli syöksy kohti pyrokineetikkoa, joka seuraavassa hetkessä hukutti Manaajan liekkimeren keskelle. Metsästäjä ja Tutkija pysyivät hyvin pitkälle tuliaseiden käytössä mutta muutamia siistejä temppuja nähtiin myös tältä suunnalta. Loppukahassa oli tulla useampaa agenttia kuonoon ja pahasti mutta kohtalo-pisteiden avulla kaikki selvisivät lähes ehjinä kotiin. Tehtävä saatiin suoritettua vaikka jotain isoa räjähti taivaan tuuliin ja artefakti päätyi teille tietämättömille.

Systeemi toimii mukavan yksinkertaisesti. Pelaajat pääsivät hommaan heti kiinni ja ilman pidempää oppituntia saatiin peli liikkumaan nopeasti. Taistelussa pidin luonnoskarttaa, johon viholliset ja agentit oli merkkattu jollain symbolilla ja nuolilla kuvattiin liikettä. Uskoin tästä olevan hyötyä koska kaikki pelaajat olivat tottuneet Pathfinderia pelatessa ruudukko+pelimerkit tapaan. Hieman riisutumpi versio tästä, joka piti hyvin pääpainon kuvailussa. Mittakaavaa en missään vaiheessa antanut kartoille, koska nitä ei seikkailussakaan ollut ja tarkat etäisyydet eivät kuulu tälläiseen peliin. Aseilla oli sen verran hyvät kantamat, että tulkinta vaikeuksia ei ollut juurikaan. Harvoin agentti halusi liikkua kolmen metrin päähän vihollisesta helpomman osuman toivossa.

Kranaatit sitten tuottivatkin hieman enemmän päänvaivaa pelatessa. Tainnutuskranaatin 5 metrin alue oli kohtuu helppo katsoa ("toi saa +2 väistöön kun on vähän siin ja siin että onko se nyt vaikutusalueella vai ei") mutta supertehokas sirpalekranaatti 10 metrin alueella olikin kiperämpi tapaus. Kavereita ei olisi haluttu jättää alueelle mutta kaikki viholliset olisi ollut kiva saada mukaan. Kranaattien tehojen perusteella en ihmettele miksi Asemiehellä on vain yksi sirpalekranaatti vakiona matkassa. Yksi tai kaksi hyvin sijoitettua sirpalekranaattia olisi tehnyt loppukohtaamisesta hyvin lyhyen ja antiklimaattisen, ainakin näin teoreettisella tasolla.

Pelaajilta tuli kiitosta pelistä. Vastasi kuulemma odotuksia ja tarjosi mukavaa vaihtelua fantasialle. Pelin tyyli tuntui sopivan kaikille pelaajille hyvin. Seuraava kysymys olikin, että koska ENOC:ia saataisiin pelata lisää. Saa nähdä koska sellainen hetki tulee mutta myönnettävä on, että nautin itsekkin pelistä sen verran, että jatkoa on luvassa kunhan saan seuraavan Operaation suunniteltua. Onnistunut pelikerta täysin uutta peliä kolmella hyvin erilaiselle pelaajalle.

Green Ronin: Vuosi 2011

2011-01-18T20:25:00.000+02:00

Uusi vuosi on ilmoitusten ja lupausten aikaa myös pelifirmoille. Eksyin sattumalta Green Roninin etusivulle tarkoituksena eksyä foorumille mutta tämä uutinen kiinnitti huomioni. Chris Pramaksen kirjoitus firman aikatauluista ja suunnitelmista tälle vuodelle oli mukava yllätys ja totta kai Dragon Agea koskevat kohdat vaativat huomiotani erityisesti.

We are trying to release it shortly after the debut of the Dragon Age 2 computer game, so we can take advantage of the new wave of DA enthusiasm. We'll support that with another adventure collection called The Deep Roads. We're also planning a Quick Start for Free RPG Day to give gamers an easy way to check out what Dragon Age has to offer.

Jo veikkailtuun tyyliin Dragon Age RPG:n fanit saavat kaun odotetun ja himotun toisen boxinsa DA 2-konsolipelin ilmestymisen jälkeen. Toisen boksin sisällöstä ei vielä sen sijaan mainita sen tarkemmin mitään. Kovasti toivon, että täyttää odotukset eikä vie peliä eri suuntaan verrattuna aiempaan. Osa uusista stunteista ja taustavaihtoehdoista ovat mielestäni joko peliin sopimattomia tai muuten vain turhia. Miksi kääpiöiden jokainen sääty tarvittaisiin omana taustanaan mukana pelissä? Helpompaa olisi ottaa vain säädyttömät-säädylliset jako, vaikka toisaalta se ei välttämättä kuvaa DA:n kääpiöyhteiskunnan hierarkiaa pelin mukaisesti. (Joka on toisaalta konsoliversion hienoja mutta myös rasittavia juttuja.) Lisää seikkailuja on myös tiedossa, itse en omista edes Blood In Ferelden-kokoelmaa mutta pitänee sekin hankkia toisen boksin ohessa. Quick Start, ihan jees juttu joo.

The biggest news for Dragon Age is that we've decided to re-work our release schedule for the game somewhat. We had originally planned to make the game four boxed sets that each covered 5 levels of play. We are keenly aware, however, that the arrival of Set 2 has taken too long so we've decided to accelerate the pace. Set 3 will now provide the rules for levels 11-20, so all the core material can get out to you faster. Even better, we are trying to get Set 3 out this year.

Okei, nyt päättivät yllättää oikein kunnolla. Neljän erillisen boksin sijaan näemmekin vain kolme boksia, joista viimeinen sisältää saman verran tasoja kuin kaksi ensimmäistä.. Hieman pelon ja ihastuksen sekaisin tuntein jään odottamaan millainen kolmas boksi tulee olemaan. Toisaalta pidän siitä, että Green Roninilla on huomattu, että julkaisuaikataulu ensimmäisen ja toisen välillä oli liian pitkä ja tähän ongelmaan otetaan kiinni. Kuitenkin pelkään, että kolmas boksi hosutaan kasaan jotta "se nyt saadaan ulos, ettei tarvitse pelaajien odotella". Enkä silti usko, että julkaistavien boksien määrän vähentäminen vaikuttaisi julkaisu nopeuteen koska sama määrä materiaalia on kuitenkin tehtävä kuin kahta boksia varten. Kunnioitettava tavoite kuitenkin julkaista kolmas boksi vielä tämän vuoden puolella. Toivottavasti aikataulu vain pitää.

Uuden kampanjan pyörteissä [KVK]

2011-01-16T16:47:00.003+02:00

Viime vuoden puolella mainitsin, että tarkoitus on aloittaa uusi Pathfinder-kampanja ja vuoden viimeisinä päivinä se sitten pyörähti käyntiin. Paizon julkaisemaa Curse of the Crimson Throne-kampanjaa on pelattu nyt viisi pelikertaa ja kampanja pyörii peliporukassa suoralla käännöksellä, Karmiinivaltaistuimen Kirous (KVK). Pelaajia on pöydän ääressä oma henkilökohtainen ennätykseni, viisi Peliporukka Saamattomien jäsentä aloitti kampanjan ja kuudennen piti tulla mukaan mutta jäi pois aikatauluksen vuoksi. Pelikertoja pitäisi saada vähintään yksi viikossa, koska haluaisin saada kampanjan loppuun ennen kuin kaksi pelaajista lähtee armeijaan ensi kesänä.

Kampajassa on siis viisi pelaajaa ja ehkä lyhyt kuvaus hahmoista voisi olla paikallaan. Atte (Laiskanlinnan Vallihauta) sai hahmoideansa jo aikoja sitten, johtuen siitä että sai pelaajanvihkon käsiinsä ensimmäisenä. Ideana oli väärinymmärretty lääkäri, joka parantaa kotikutoisilla keinoilla. Tästä idea kehittyi lopulta Ocham Puoskari, joka sai kenkää paikallisesta velhojen Akatemiasta ja tästä murtuneena on hieman enemmän sekaisin kuin lääkärin tulisi olla. Sääntöpohjana toimii velho, tarkemmin nekromanttikko. Juhani (ensimmäisen Riimuvaltias-kampiksen sekä Varkaiden Neuvoston pelaaja) taas halusi pelata barbaaria, joka pj:n näkökulmasta sopii loistavasti tähän kampanjaan. Shoanti-kansa on ajettu pois kotiseuduiltaan vuosisatoja sitten sivistyksen tieltä ja tästä kulttuuripohjasta lähtöisin oleva Adolamin Vartija on päätynyt Korvosan kaupunkiin tutustumaan kaupunkilaisiin.

Pyry (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) sai idean bardista, joka suosisi kaksintaistelua eli klassista säilän heiluttelua. Tietäen mitä kampanja sisältäisi annoin erittäin ison suostumukseni tälläiselle hahmolle. Faenor, nuoruudestaan huolimatta on kokenut jo huumeiden väärinkäyttöä ja niistä irti pääsemisen ja on nyt matkalla kohti huumeetonta elämää (viinaa kuluu silti). Ismo (Varkaiden Neuvoston pelaaja) halusi päästä kokeilemaan pappi-hahmon pelaamista ja näin "oikean" parantajan paikka oli täytetty. Yllättäen Ismo valitsi kuitenkin hahmon roduksi kääpiön, joka loi hyvää vaihtelua muuten ihmispainotteiseen ryhmään. Ragnar Raudanrikkoja on kääpiökaupungista karkoitettu kauppias, joka löysi Abadarin uskon uudessa kodissaan. Lain ja järjestyksen valvoja muuten aika vapaamielisessä ryhmässä. Visa (toisen Riimuvaltias-kampiksen pelaaja) pyöritteli montaa hahmoideaa muttei ollut päästä mihinkään tulokseen kunnes sodanoraakkeli Mevanthalyn Dagethos Tugathalion vei voiton muista ideoista (nimi on tuttavallisemmin Thalyn). Thalynillä on historiaa taistelusta ja suojelusta ja onkin viimeiset 20 vuotta asunut Korvosassa haltiasuurlähettilään henkivartijana. Ryhmän ainoa naishahmo.

Tälläisellä ryhmällä ollaan siis liikenteessä ja peliä pelailtu. Myöhemmin kirjoittelen arviota seikkailusta sen edetessä mutta tämä olkoon jonkinlainen avaus kamppikselle täällä blogipuolella.

Kampanjan tapahtumista voi lukea Paizon keskustelufoorumilta löytyvästä keskustelusta: Blue_Hill's CotCT Campaign. Spoilereita on totta kai tämänkin seikkailupolun tiimoilta luvassa, että jos aiot tätä polkua joskus pelaajana koluta niin älä pilaa iloasi lukemalla linkin takaisia turinointeja.

2010-listaus

2010-12-31T14:01:00.003+02:00

Kaikenlaista on tullut koettua vuonna 2010 ja joitain juttuja on ihan asiallista jakaa blogissakin. Ensimmäinen kokonainen välivuosi lukion jälkeen on sujunut pelaillessa ja muuten oleillessa ja uusia kokemuksia ja ideoita on tullut metsästettyä koko vuoden ajan. Listaukset ovat jostain syystä yleisiä joten listaan sekalaisia asioita vuodesta 2010, jotka kolahtivat tai eivät jostain syystä kolahtaneet.

-Vuoden PC-peli: Dragon Age: Origins vie tämän paikan kirkkaasti. Ensimmäinen pelini, jonka pelasin lävitse kohtuullisessa ajassa. Tykkäsin kovasti siitä miten peli on rakennettu ja sen roolipelimäisestä fiiliksestä. DA: Awakening ei ollut läheskään yhtä hyvällä tunnelmalla varutetut ja siksi se onkin edelleen kesken. (Tiedän, DA:Origins ei ilmestynyt 2010 vaan 2009. Itse hankin pelin kuitenkin vasta 2010.) Hyvänä kakkosena Blood Bowlin Legendary Edition, joka toi ~~(lähes)~~ kaikki joukkueet pelattavaksi ja toi vanhaan peliin lautapelistä tuttuja mekaniikoita kuten muuttuvan sään.

-Vuoden fantasiakirja: "Yllättäen" Valtaistuinpeli ja koko Tulen ja Jään Laulu-sarja. Palautti toivoni fantasiansuhteen ja inspiroi useaan otteeseen. Aikuista lukemista ja viihdyttävää sellaista. Helposti parasta fantasiaa jota olen koskaan lukenut.

-Vuoden muu kirja: A.J Jacobsin "Raamatullinen Vuosi". Viime joulun kirjasatoa jonka luin kevään aikana. Mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten mies koittaa noudattaa vuoden verran kaikkia Raamatun käskyjä. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaa Testamenttia (juutalaisesti) ja loput neljä Uutta Testamenttia (kristitty). Jako on karkea mutta kirjailijan itsensä käyttämä. Suosittelen lukemaan jos mielenkiinto heräsi.

-Vuoden roolipelikampanja: Dragon Age RPG-kampanja, joka pelattiin alkukesästä. Ajatuksistani voi lukea ensimmäisistä merkinnöistäni mutta jätti kyllä melkoisen vaikutuksen siitä, millainen kotikutoinen kampanja voi olla. Olen sen verran traumatisoitunut aivan ensimmäisistä kotikampanjoistani, että tämä oli hyvää hoitoa sille. Ehkä uudenvuodenlupaus voisi olla, että vedän ensi vuoden aikana yhden kotikutoisen kampanjan.

-Vuoden lautapeli: Tälle paikalle on useita ehdokkaita. Löysin tänä vuonna niin Menolipun, Epäillyt kuin Brändi Dogin. Myös Carcassonne sai sen verran pelikertoja, että voisi oikeasti väittää pelanneensa sitä. Tukeni menee tällä kertaa suomalaiselle pelille, eli Epäillyille. Jokainen pelikerta on haastava ja peli tarjoaa sopivissa määrin aivojumppaa. Rakastan arvoituksia ja pähkinöitä joten tämä sopii vielä senkin suhteen itselleni hyvin, muut ovat enemmän taktikointipelejä (mikä ei tietenkään ole huono juttu).

-Vuoden elokuva: En katso juurikaan elokuvia, en televisiosta enkä teattereissa joten tämän valinta perustuu tasan siihen mitä veljen hyllystä löytyy. En muista edes ilman tarkistusta mitkä ovat ilmestyneet tänä vuonna.. Uusin Sherlock Holmes oli viihdyttävä, katsoin sen kaksi kertaa dvd:ltä mitä voi pitää jo saavutuksena.

-Vuoden levyjulkaisu: Tämä taitaa mennä Stam1nan "Viimeinen Atlantis"-levylle. Yllätävät sanoitukset ja levyn teema olivat mieleeni, ehdottomasti paras Stam1nan levy tähän mennessä.

-Vuoden pettymys: Dragon Age RPG:n 2. boxin ilmestymättömyys, odotin kovasti tätä jo ilemstyväksi tälle vuodelle. Ei ilmestynyt.

Muita hienoja juttuja vuodelta ehdottomasti Ropecon, Pathfinderin pelaaminen sekä kahden PF-kampanjan loppuun saaminen pelinjohtajan roolissa. Uusien kampanjoiden suunnittelu, Pelilauta.fi, musisointi, MökkiCon10, LotFP, muiden blogien seuraaminen. NiTessinen RotRL-kampanjan seuraaminen, Paizon keskustelufoorumi, Knights of the Old Republic (pc), Chez Geek.

Lyhyesti, hyvä vuosi takana ja toivotaan uudesta yhtä viihdyttävää. Blogissa voin luvata kehittää ja johtaa kotikutoisen kampanjan uuden vuoden aikana, kuten yllä vähän vihjailin.

Viimeiset sanat Riimuvaltiaista, osa 1

2010-12-18T23:05:00.005+02:00

Tulin sittenkin siihen tulokseen, että muutama sananen olisi sanottavana vielä Riimuvaltian Noususta. Osittain siksi, että NiTessinen viimeisin merkintä aiheesta oli mainio ja haluan koota omia ajatuksiani kirjoista pelaajilleni luettavaksi ja samalla myös muille aiheesta kiinnostuneille. Pohjana tälle merkinnälle toimii muutama Facebookissa viime talvena kirjoitettu lause pelaajieni riemuksi. Lähinnä asioita joista itse pidin tai mistä en pitänyt. Tästä eteenpäin koitan pysyä poissa Riimuvaltian kimpusta, koska tämä alkaa olla jo liian toistuva teema merkinnöissäni.

Nii ja tämä merkintä sisältää aiemmasta poiketen spoilereita liittyen kampanjaan, joten älä pilaa iloasi jatkamalla eteenpäin tätä merkintää, jos aiot kokea tämän kampanjan pelaajana tulevaisuudessa.

Polttouhrit

Se mikä herätti mielenkiinnon Paizon tuotteisiin oli tämän seikkailupolun ensimmäinen osa. Polttouhrit on kokonaisuutena toimiva avaus seikkailupolulle tai hyvä itsenäinen seikkailu aloitteleville hahmoille. Tapahtumien näyttämönä toimii Hiekkasärkän pikkukylä, joka tarjoaa monenlaista toimintaa itse kirjoitetun juonen ohella. Hyvin kirjoitettu esittely ja vihjeet miten kylästä saadaan elävä auttavat aloittelevaakin pelinjohtajaa tässä. Itse olin ollut useamman vuoden tauolla roolipelaamisesta kun aloin tätä johtamaan ja johtaminen sujui helposti kiitos James Jacobsin hyvän työn.

Kirjan juoni on selkeä ja tapahtumia on paljon, osa isompia ja osa pienempiä. Itse en kahdella peliryhmällä saanut vedettyä "Hirviö komerossa"-osuutta, joka on kirjan selkein kauhuaines ja hetki jolloin pelaajat ymmärtävät etteivät hiide ole niin huvittavan hulluja vaan vaarallisen hulluja. Kohtaus on lyhyt eikä kovin vaarallinen mutta kivan oloinen tunnelmapaukku. En saanut kummallakaan peliryhmällä sovitettua tätä kohtausta järkevästi joten jäi vetämättä. Varsinkin jälkimmäisellä ryhmällä tämä harmitti, koska he suhtautuivat kirjan päävihollisiin kovin kevyesti.

Hiisien hyökkäys Hiekkasärkkään kirjan alussa toimii hyvin ja pelaajat saavat sankaroida ja tuntea itsensä koviksi luiksi. Ryhmilläni tämä alkukohtaaminen meni kovin eri tavoin: ensimmäisessä ryhmässä keskityttiin roolipelaamiseen ihan alusta asti (varas juoksi pakoon, pappi lähti etsimään ylipappia ja soturi aloitti siviilien suojelemisen) kun taas toinen ryhmäni juoksi suoraa taisteluun huudellen, että "ei nämä hiidet vaarallisia ole". Kuitenkin kohtaamisesta selvittiin molemmissa tapauksissa kunnialla.

Sekä kylän lasipaja ja ikiaikaiset katakombit kylän alla ovat hienoja seikkailupaikkoja, josita molemmat ryhmäni pitivät. Lasipaja on näistä kahdesta suosikkini osittain siksi, että sula lasi ja sekopäiset hiidet ovat hieno kombinaatio, jolla pelotella sankareita. Katakombit taas toimivat pohjustuksena tulevalle, vaikka hirveästi ei paljastuksia pääse syntymään kun suurin osa asukeista ei joko tuota ymmärrettävää puhetta tai on niin sekaisin että hahmot mieluummin pistävät otuksen hengiltä. Jälkimmäisin ratkaisu oli hyvin yleinen toisella ryhmälläni, jopa liioitteluun asti...

Lopulta alkaa juonen huippukohdan tavoittelu kun sankarit suuntaavat hiisiheimon tukikohtaan paikallisen mannunvartijan kanssa. Loppu on eeppistä linnoitus- ja luolastotutkimusta, jota piristävät muutamat kivat eph:t sekä tunnelma joka alueelle on saatu. Kylää uhkaavan neitokaisen voittaminen ja hiisien hajalleen ajaminen on jännittävä kokemus, koska valinnoillaan pelaajat voivat tehdä hommasta helpompaa tai vaikeampaa itselleen, mikä on hienoa vaihtelua perinteiseen luolakönyämiseen jossa kaikkea liikkuvaa kannattaa vetäistä käkättimeen, ihan vain varmuuden vuoksi.

Polttouhrit oli pitkään suosikkini tämän seikkailupolun kirjoista mutta toisella vetokerralla menetti asemansa. Kuitenkin parhaita seikkailuja joita olen vetänyt ja nautin koko ajasta tämän kirjan kanssa. Taitaa olla ainoa kirja joka ei aiheutta minkäänlaista turhautumista vetäessä.

Nylkypuukkomurhat

Nylkypuukkomurhat on se kirja, jolle Polttouhrit menetti paikkansa suosikki osana. Murhamysteeriä ja kauhua olen pitänyt vaikeana lajina johtaessa peliä. Kuitenkin tämä valmisseikkailu sai laadullaan allekirjoittaneen innostumaan kauhusta ja mysteereistä peleissä, että jos pelissä ei esiinny niitä olen hieman pettynyt. Tapahtumapaikkana pysyy edelleen Hiekkasärkkä mutta kirjan lopussa päästään jo Magnimariin, joka on Varisian toiseksi suurin kaupunki. Varsinkin seikkailun alku on erinomaista työtä mutta Magnimar-osuus on se, jota jouduin muuttamaan toisella ryhmällä jotta seikkailun tunnelma pysyisi yhtä hyvänä.

Alun murhamysteerin tutkimus on mukavaa roolipelailua johtolankoineen ja vihjeineen. Pelaajilla on mahdollisuudet tutustua hiekkasärkkäläisiin ja pelinjohtaja voi myhäillä partaansa kun pelaajat esittävät erilaisia päätelmiä syyllisestä. Kuitenkin kaiken takana oleva henkilö (joka on tuttu jo edellisestä osasta) on hieman eri kaliiberia kun voisi alkuun uskoa. Kirjan suosikkikohtiani on matka maatilalle ja maaseudulle, jossa maatilat ovat tyhjentyneet ja öisin pelloilla liikkuu variksenpelättejä. Maissipelto, täysikuu ja ghuulit/kaamiot eivät pettäneet kummallakaan ryhmällä vaan pelikerta sisälsi todellista selviytymistä ja kauhunhetkiä kun epäkuolleita virtasi kohti sankarien suojarakennusta heidän ollessa yksin liikenteessä.

Vihjeet johdattavat sankarit paikalliseen kummitustaloon ja he saavatkin tutustua sen synkkään historiaan. Kummitustalo on myös erinomainen tunnelmapaketti, jossa esitellään mekaniikkaa kummittelulle, jota ei voi voittaa miekoin. Kummittelua on paljon ja ensimmäinen ryhmäni olikin aiekeissa jättää leikin kesken talon vaarallisuuden vuoksi mutta jatkoi kuitenkin loppuun asti. Kummittelusta vei hieman terää se, että en tiennyt miten eri henkilöihin vaikuttavat kummittelut olisi pitänyt johtaa joten kaikki tiesivät mitä yksi sankareista kokee. Toisella ryhmällä tein jokaisesta kummittelusta lapun jonka ojensin universaalisesti kuvaillen hahmolle ja tämä toimi sen mukaan. Toimi hienosti vaikka alkuun epäilin tätä. Pelaajat saivat kokemansa perusteella koota talon tarinan ja oman kokemuksen kuvailu toi tunnelmaa peliin. Kummitustalosta jäi siis hyvät fiilikset loppujen lopuksi.

Kummitustalo johdattaa sankarit Magnimariin, jossa myös tapahtuu mysteerisiä murhia. Hahmot pääsevät mysteerisen Seitsemän Veljeskunnan jäljille ja pian heidän oikean johtajattarensa jäljille. Ilman muunnoksia Magnimarissa juostaan muutaman tapahtumapaikan väliä ja taistellaan jokaisessa jotta saadaan lisää tietoa mihin pitäisi mennä. Toisella ryhmälläni tein niin, että pohjustin Magnimaria jo ensimmäisessä kirjassa laittamalla hahmot käymään kaupungissa kylän asialla ja esittelin kaupunkia ja sen asukkaita aimo läjällisen. Seuraavalla visiitillä taas kaupunki onkin jo tuttu ja pelaajat voivat tehdä omia ratkaisuja aiemman tiedon pohjalta. Esimerkiksi esittelin yhden vihollisen liittolaisena ja ystävänä ensimmäisessä kirjassa ja tämä rooli pysyi aivan vime metreille saakka yllä, kunnes raaka totuus eli petturuus tuli ilmi. Mysteeri- ja kauhutunnelma pysyi hyvin yllä kun aiemmin auttavainen henkilö paljastuikin salamurhaajakultin päämieheksi.

Kirjan viimeinen kohtaaminen (the big bad end gal) tappaa hahmoja niin talossa kuin puutarhassa ja onkin ihme, että uskalsin vetää tämän kohdan molemmilla ryhmilläni kuin se on kirjoitettu. Ensimmäinen ryhmä onnistui voittamaan vihollisen ilman kuolonuhreja mutta toinen ryhmä menetti yhden jäsenen ja Hiekkasärkän sheriffin joka oli heidän apunaan. Kuitenkin tiukat ja haastavat tilanteet ovat mieleeni, koska se tuo pelaajien luovuuden esille ja muistuttaa heitä, että sankareille voi käydä huonosti.

Seikkailupolun kaksi ensimmäistä osaa sijoittuvat samalle alueelle joten kolmannessa on aika vaihtaa maisemaa kohti itää, jossa odottaa Koukkuvuori jätteineen ja muine hirmuineen. Seuraavassa osassa sitten Koukkuvuoren Verilöylystä ja Kivijättiläisten Linnoituksesta aatoksia.

Riimuvaltian Nousun päätös

2010-12-12T22:23:00.003+02:00

Viime perjantaina pelasimme noin 14 kuukautta kestäneen Riimuvaltian Nousu-kampanjamme viimeisen pelikerran. 414 päivää ja noin kolmisenkymmentä pelikertaa ja kuusi kirjaa. Kolme sankaria kampanjan alusta loppuun. Fiilikset olivat kyllä katossa kun viimeinen kirja ja samalla kampanja sai päätöksensä. Kampanjan pelauttaminen toisen kerran oli hyvä idea vaikka myönnettävä onkin, että jossain kohtaa ajattelin "kumpa olisin vetänyt jonkun muun, vaihtelun vuoksi". Iso kiitos tottakai kuuluu pelaajille, jotka tekivät toisesta kampanjastani uniikin omilla valinnoillaan.

En ala arvostelemaan kirjoja omasta näkökulmastani, koska NiTessinen ajatukset ovat suurimmilta osin samoja kuin omani. Hänelle kuuluu iso kiitos, kuten myös Navdille, heidän kampanjamerkintönsä auttoivat toisen ryhmän kanssa monesti. NiTessine vielä konvertoi kampanjan loppupahiksen Pathfinder-muotoon joka helpotti suuresti. Oma kampanjani kulki aikalailla käsi kädessä NiTessinen kampanjan kanssa, joten heidän edistymistä tuli seurattua tarkasti. Mieleni teki heittää heidän hahmonsa sekoittamaan soppaa omaan kampanjaani mutta jätin tämän kortin käyttämättä, paras vaihe tälle oli jo mennyt kun Koukkuvuoren Verilöyly jäi taakse. Hauska anekdootti liittyen näihin kahteen kampanjaan on se, että molemmat pelattiin Tampereella 2009-2010, pelipaikkojen ollessa noin 10 kilometrin sisällä toisistaan.

Kuten joskus kirjoitin, itse en ole seikkailupolku-pelaaja, olkoonkin että Varkaiden Neuvoston pelaaminen muutti hieman asennettani. Riimuvaltian Nousu on pelinjohtajalle helppo johdettava, alussa Hiekkasärkän kylä on tehty eläväksi kirjoittajan toimesta ja tarina toimii hyvin. Hiekkasärkkää käytetään myöhemmin uudestaan motivaattorina, mikä toimii hyvin. Myöhemmin taas kun tapahtuu suuri paljastus vihollisesta, pitäisi pelaajilla olla halua pysäyttää tulevat tapahtumat. Kuitenkin tein itse virheen tässä kohtaa. Yritykseni saada heidät miettimään aluetta uhkaavaa pahaa ja sitä kuka sen pysäyttäisi meni puihin pahasti. Toisin kuin ensimmäisellä ryhmälläni, olin tiputellut vihjeitä pitkin kampanjaa tästä pahuudesta mutta kun pahuus ensimmäistä kertaa puhui heille, pelaajat ohittivat sen olan kohautuksella, ainakin verrattuna ensimmäiseen ryhmään joka otti asian siltä istumalta tehtäväkseen. Vasta paljon myöhemmin pääsin korjaamaan virheeni kun pelaajilta oli pallo täysin hukassa. Kuitenkin tämä virhe ei mielestäni johdu tarinan heikkoudesta tai kirjoittajasta vaan pelinjohtajasta joka koitti herätellä pelaajia salamyhkäisillä vihjeillä ja loruilla. Selvästi tämä lähestymistapa ei toiminut tällä ryhmällä joten opittavaa on vielä tämänkin kampajan vetämisestä. Toisaalta tietystä rutinoimisesta kertoo se, että vedin kaksi pelikertaa ilman materiaaliani.

Pelaajien tuntemisesta päästäänkin tämän kampanjan pelaajiin ja heidän hahmoihinsa. Pelaajat olivat tuttuja mutta yhdelle heistä en koskaan ollut vetänyt peliä ja kahdelle muulle (veljekset) olin johtanut ala-asteella viimeksi. Oli hauska päästä näkemään millaista heidän yhteistyönsä olisi ja millaiseksi peli muuttuisi ajanmyötä. Pelimekaniikka ei ollut kovin tuttu kenellekkään, 3.5 sekä AD&D:n toinen laitos olivat tutumpia. Alkukampaja sisälsikin sääntöjen tarkistamista enemmän kuin ensimmäisellä ryhmällä koska tiettyä "powerpelaamista" oli havaittavissa (tai porsaanreikien etsintää, kummin vain).

Mikko (kolmikon vanhin, itseäni yli kymmenen vuotta vanhempi) pelasi puoliörkki palkkasoturia, jolla ei juuri ollut sukulaisia kampanjan päänäyttämöllä. Pelityyliltään ehkä enemmän sivusta seuraaja mutta varsinkin alkukampanjasta esitti ehkä toimivimmat ideat muulle ryhmälle. Oppi säännöt kampanjan loppuun mennessä, joten tietty tavoite saavutettiin. Visa (veljeksistä vanhempi, itseäni kaksi vuotta vanhempi) pelasi parannuksen ja anteeksiannon jumalattaren palvelijaa. Visan roolinsa oli tietty johtajuus, jonka muut luovuttivat hänelle. Hänen hahmonsa hoiti usein puhumisen ja hoiti myös päiväkirjaa pj:n pyynnöstä. Sortuva ylisuunnitteluun kummallisissa kohdissa, joka aiheutti hieman ongelmia nuoremman veljen kanssa. Pyry (ryhmän nuorin ja edellisen pelaajan nuorempi veli, itseäni vuoden nuorempi) pelasi klassista sankarisamoojaa joka pitää viinasta/tms. Toimelias pelaaja, joka ajoi ryhmää eteenpäin kun en antanut selkeää suuntaa. Mielenkiintoisena huomiona se, että Pyry oli pelaajista se joka myös turhautui jos muut eivät tienneet mitä tehdä tai jos sorruttiin ylisuunnitteluun. Ehkä hieman toiminta- kuin draamapelaaja, turha seisoskelu aiheutti hermostumista. Hahmot toimivat hyvin keskenään vaikka pelaajilla välillä olikin hieman kitkaa vaikkei mitään peliä kaatavaa (onneksi) vastaan tullutkaan. Koitin koko kampanjan ajan hioa pelaajista pois näitä peliä ukoisesti haittaavia särmiä, onnistuen kohtuullisesti. Ehkä ainoa mikä jäi edelleen ennalleen on pelin ulkopuolisen paskan jauhanta johon pelaajani olivat hyvin helposti sortuvia (itse sorruin taas satuilemaan siitä mitä aiempi ryhmä teki jossain kohdassa, joten en ole sen parempi).

Kokonaisuutena erittäin hyvin mennyt kampanja. Toimintaa, huumoria ja draamaa sopivassa suhteessa yhdistettynä erittäin toimivaan tarinaan ja kolmeen aktiiviseen pelaajaan. Mitä muuta pelinjohtaja voi pyytää? Jos pelaajani lukevat tätä niin kiitoksia paljon monista tunneista joita Riimuvaltian Nousun kanssa vietimme.

Lopuksi

Hyvä kampanja takana ja uusi siintää edessä. Karmiinivaltaistuimen Kiroukseen on tehty nyt neljä hahmoa ja kaksi on vielä valmistumassa. Yhdellä hahmoista on valmis taustatarina ja muutamaa ollaan hiottu kuntoon tämän viikon aikana. Tavoite olisi aloittaa joululomilla ja pelata lomalla useampikin kerta. Kuusi pelaajaa tuo haasteensa mutta olen valmis. Preppaustyötä olen tehnyt jo viime kuusta asti, suomennoksia ja proppeja joista toivottavasti on iloa itse pelissä. Nyt koitan päättää aloitanko kampanjalle ketjun Paizon foorumille, Mekanismiin vai teenko tytärblogin kirjanpitoa varten.

Varkaiden Neuvostoa pelaamassa, osa 3

2010-11-16T16:10:00.003+02:00

"Me vahvistumme"
-Theonin kasvattisuvun tunnuslause

Muutamaa päivää vajaa kaksi kuukautta kului mukavasti Varkaiden Neuvosto-seikkailupolkua kolutessa. Matka päättyi viime lauantaina, kun viimeinen osa, "Kahdesti Kirottu Prinssi", sai sopivan eeppisen loppunsa. Kiitos helpon aikatauluttamisen ja pelaajien aktiivisuuden saimme kamppiksen etenemään sellaisella tahdilla, että yksityiskohdat sekä juoni kokonaisuutena pysyivät hyvin mielessä. Tahdista kertoo se, että ensimmäiset kuusi pelikertaa pelattiin kahden viikon sisällä, jona aikana Riimuvaltian Nousua pelattiin juuri ja juuri kaksi pelikertaa.

Seikkailupolun viides osa, "Kärpästen Äiti" palasi takaisin samoille uomille, jotka luotiin jo toisessa ja kolmannessa kirjassa. Kirjan alku sisältää myös ison poikkeuksen aiempaan polkuun: sankarit poistuvat kaupungista pidemmäksi aikaa. Ajan pituus riippuu pitkälti heistä itsestään. Metsäreissua seuraa tunkeutuminen vihollisen tukikohtaan eli taas vähän talokönyämistä. Ehkä ainoa osa jossa aloin kyllästyä loputtomaan ovien availuun ja arvailuun mitä hyppää päälle. Pj kuitenkin karsi kohtaamisia mitä ehdottomasti kannatin. Pari kivaa ansaa yllättivät mukavasti. Kolmannessa kirjassa mainittu ja taustoitettu henkilö esittäytyy hahmoille kirjan lopussa, mikä nostattaa tunnelman kyllä kattoon. Hyvällä tuurilla myös koko juoni toisesta kirjasta sulkeutuu ja fiilis on mitä palkitsevin. Tätä kirjaa tähditti hienosti se, että Greg A. Vaughan oli ripotellut erilaisia otuksia Pathfinderin aiemmista seikkailupoluista, sekä Bestiaryn kummallisuuksia mukaan. Varsinkin kun ne sopivat mainiosti juoneen ja teemaan.

"Kahdesti Kirottu Prinssi" avautui hienona salapoliisi- sekä diplomaattityönä, onnistuen muokkaamaan pelaajien käsityksiä Hornanrotari-järjestöstä sekä Länsikruunun aatelisista. Kirjan keskiosa aiheutti hieman kummastusta pelaajien keskuudessa mutta tämä helpottui kun tajusin, että poiketen aiemmista kirjoista, "Kahdesti Kirottu Prinssi" on jonkin asteinen hiekkalaatikko. Paljon loppuduunia tehtäväksi ja (lähes) vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Sosiaalinen tekeminen ei lopu kirjan alkuun mutta vihollisen suunnitelmat johtavat siihen, että "random encountereita" sataa tasaiseen tahtiin. Kirjan loppu on mukavan eeppinen. Tarinan ei myöskään tarvitse loppua "Kahdesti Kirottuun Prinssiin" vaan voi jatkua pj:n panostuksella vielä pidemmälle. Loppu on vähintään tyydyttävä.

Seuraavaksi luvassa... ja muita mietteitä

Varkaiden Neuvoston loppuminen päätti hyvät kaksi kuukautta, jona roolipelaaminen oli vahvasti mukana. Riimuvaltian Nousu-kampanja jatkuu edelleen, viimeistä osaa on nyt pelattu neljä pelikertaa ja tavoite olisi saada kampanja loppumaan ennen joululomia. Seuraava Pathfinder kampanja on valittu: Karmiinivaltaistuimen Kirous sai suosiota pelaajien keskuudessa mutta painavin syy oli oma haluni vetää tämä kampanja täsäs kohtaa, kun lähes kaikilla pelaajilla on Riimuvaltian Nousu tuoreessa muistissa. Sain koko seikkailupolun viime jouluna lahjaksi pelaajilta, jotka olivat mukana ensimmäisessä Riimuvaltian Nousu-kamppiksessa joten on vähintään oikeutettua pistää lahja käyttöön. Kingmaker saa jäädä odottamaan toista aikaa, olkoonkin myös hyvä seikkailupolku.

Se mikä uudessa kampanjassa eniten aiheuttaa päänvaivaa on se, että pelaajia on näillä näkymin kuusi eli koko Peliporukka Saamattomien tämän hetkinen vahvuus. Ryhmä on iso seikkailupolulle normaalisti tarkoitettuun mutta se on myös isompi mihin pelaajat tai itse olen tottunut. Suurin osa pelaajista pelaa ensimmäistä kertaa yhdessä pidempää kampanjaa, joten pelaajien toimivuus keskenään on myös testin alla. Tiettyjä kulmia olen niin pelaajana kuin pj:nä pyrkinyt pyöristämään pelaajistani mutta tulokset näkyvät vasta itse pelitilanteessa. En silti aio vaipua epätoivoon, sillä tunnen pelaajani ja hekin toisensa muista kuviosta kuten Blood Bowlista, joten mahdollisuuksia on vaikka mihin. Muutama mainio hahmoviritelma on eteeni tuotu ja jos muut ovat samalla aaltopituudella niin ainakin hahmot toimivat seikkailupolussa hyvin.

Roolipelirintamalla on muuten hieman hiljaisempaa. Star Wars: Saga-painosta olen lueskellut pienen tauon jälkeen ja hinkua olisi pelata tai johtaa myös sci-fiä, vaihteluksi fantasialle. Tai vähemmän korkeaa fantasiaa, vastapainona Pathfinderin melkoisen korkealle fantasialle. Kuitenkin tuleva Karmiinivaltaistuimen Kirous rajoittaa aikatauluja jonkin verran. Haluan vakiopelipäivän ja mahdollisuuksien mukaan myös -pelipaikan joten en vielä uskalla etsiä pelaajia Saamattomista. Kuitenkin Pathfinder on heille se ykköspeli tällä hetkellä. Samassa asemassa Star Warsin kanssa ovat myös Heimot, Dragon Age RPG ja LotFP. "Kevätkausi" näyttää myös pääosin Pathfinderilta, koska kahdella pelaajalla on tällöin yo-kirjoitukset sekä haut kouluihin joten toiselle kamppikselle ei ehkä löydy aikaa kirjoitusten ja pääsykokeiden ohella.

Winter is coming..

Roolipelaamisen, pelaamisen suunnittelun ja loikomisen ohella olen ahminut lisää Tulen ja Jään Laulu-sarjaa.Kolmas osa, "Miekkamyrsky 1" on tällä hetkellä hieman yli puolen välin luettuna ja vastaavan niminen kakkososa pitäisi pistää varaukseen Tampereen pääkirjastosta. George R.R Martin on kyllä tehnyt hyvää työtä kirjojensa kanssa, sillä kun kirjaan tarttuu sen kanssa menee helposti useampia tunteja. "Valtaistuinpeli" oli paras lukemani fantasiakirja mutta seuraavat osat eivät ole olleet ainakaan huonompia. Myöskin kirjat ovat mainiota innoituksen lähteitä roolipeleihin, "Miekkamyrskystä" sain mainion kampanja idean Dragon Age RPG:hen, sekä nimiä tuleviin kampanjoihin.
Muutama rivi Tulen ja Jään Laulun hahmoista:

-Tyrion Lannister: "Peikko" on suosikkihahmoni koko sarjassa. Valtaistuinpelissä Tyrion hämmensi hyvin paljon, osittain pidin hänestä mutta osittain taas en. Kuninkaiden Koitos muutti suhtautumiseni kokonaan, Tyrion on mielenkiintoinen kaveri jonka nimi otsikkona pakottaa aina jatkamaan lukemista. Lannister muttei silti Lannister.
-Sansa ja Arya Stark: Starkin tytöt.. Ensimmäisen kirjan jälkeen Arya oli näistä se mielenkiintoisempi tapaus mutta kahdessa seuraavassa Sansan pisteet ovat myös nousseet ylöspäin. Varsinkin Sansan ja Hurtan kohtaukset ovat olleet mieleeni.
-Robb Stark: Martinilla on mielenkiintoinen tapa kuvata Robbin kasvua mieheksi tämän äidin Catelyn Starkin kautta. Ratkaisu on sikälikin mielenkiintoinen, että muilla Starkin lapsista on omia lukuja paitsi vanhimmalla ja nuorimmalla Rickonilla. Jään odottamaan mitä tällä rintamalla tapahtuu.
-Jon Nietos: Suosikkihahmojani Tyrionin ohella. Muuri ja Mustat Veljet ovat mielenkiintoista luettavaa. Jonilta odotan myös tulevaisuudessa jotain erityistä..

Tälläistä tällä kertaa. Vähän pidempi päivitys harvanlaisen päivittelyn vastapainoksi.

ps. Allekirjoittanut pääsi viikonlopun seurakuntavaaleissa lävitse (38 ääntä) eli edustaa seuraavat neljä vuotta kotiseurakuntansa valtuustossa. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

Varkaiden Neuvostoa pelaamassa, osa 2

2010-10-27T14:23:00.001+03:00

Kampanja on edennyt jo viimeiseen kirjaansa mutta tässä merkinnässä keskityn osiin kolme ja neljä. Varkaiden Neuvosto on parantunut vanhetessaan ja ehdottomat huippukohdat ovat tulleet kahden ensimmäisen osan jälkeen olkoonkin, että pelaajien kasvaminen kampanjan aikana on vaikuttanut vahvasti fiilikseen koko kampanjasta. "Mitä Lepää Tuhkassa" ja "Infernaalinen Ilmiö" ovat vahvoja jopa yksin seistessään mutta osana kamppista erittäin hyviä tunnelma paukkuja.

"Mitä Lepää Tuhkassa" jatkaa samaa tapahtumaketjua johon "Kuusiosainen Koitos" jätti tarinan. Vahva linkki tarinassa mahdollisti jopa sen, että vaihdoksen kirjojen välillä olisi voinut piilottaa kokonaan, mistä kirjoitin jo edellisessä Varkaiden Neuvosto merkinnässä. Tarina jatkuu valottaen erään merkittävän järjestön historiaa Länsikruunussa, johtaen myös siihen miksi se tuhoutui ja mistä tuhotutumisen aikaisten jäsenten jäämistöt voitaisiin löytää. Lopulta sankarit heitetään järjestön tukikohtaan (joka sanalla sanoen, on aivan mahtavan nostalgista) ja kohtaamaan sen vaarat, niin vanhat kuin uuudet.

Tyyli, jolla koko tarinan taustaa valotetaan on aivan mahtava. Salaperäisiä vihjeitä, muistikuvia, suoria tarinoita jotka kumoavat kaikki teoriat tähän asti. Vähän kuin CSI sijoitettuna renesanssin Venetsiaan ja soppaan heitetään noituutta ja mystiikkaa. En voinut muuta kuin pitää. Taas kerran pj teki hyvää työtä fiiliksen luomisessa. Sen Järjestön (tm) tukikohdan tutkiminen oli myös hauskaa, kerrassaan kummallisia kohtaamisia ja tapahtumia.

"Infernaalinen Ilmiö" aloittaa kamppiksen loppusuoran ja myös sen osan jota pelkäsin etukäteen: viimeiset tasot ja pelin hidastumisen kun ominaisuuksia on jokaisella ammatilla kourallinen. Kiitos Paizon laskuvirheen kokemuksen jakamisen suhteen, neljäs osa sijoittuu tasoille seitsemän ja kahdeksan joten hirveää hajoamista ei ole tapahtunut. Oikeastaan on vain hyvä, että kampanja ei veny aivan korkeimmille tasoille, koska taistelut pysyvät nopeina ja hahmoja voidaan haastaa erilaisilla vastuksilla luontevasti.

Neljäs osa alkaa yllättäen ja heittää myös aiemman juonen vähän sivummalle, uudempi vaara uhkaa kaupunkia. Mainiot eph:t kirjan alussa luovat hyvän tunnelman mutta antavat myös kasvot viholliselle jota vastaan hahmot heitetään aiemman vihjailun sijaan. Itse tapahtumapaikka on hyvin suljettu ja luolastomainen mutta jotenkin raikas silti vaikka luolastomaisia tapahtumapaikkoja kampanjassa on jo nähty useita. Ehkä joku voisi jo puuttua näihin mutta itselläni ei ole ongelmia juuri ollut vaikka inhoan luolastoja. Hyvä laatu ja sekaan heitetyt arvoitukset hämäävät niin paljon, että inho unohtuu. Arvoituksilla ja kunnon "ei tämä ole mahdollista"-kohtauksilla saadaan kyllä huomio kääntymään pois luolastomaisesta rakenteesta. Niin ja loppuvihollinen on vaarallinen. Jos voititte, olitte oikeasti vain onnekkaita.

Varkaiden Neuvoston viimeinen osa alkaa viikonloppuna ja myös yhden vuoden viime perjantaina täyttänyt Riimuvaltian Nousu-kamppis on jo viimeisessä kirjassa. My GM-sense is tingling! Asiallisesti, tällä hetkellä harkitsen kahden kampanjan väliltä: Karmiinivaltaistuimen Kirous ja Kingmaker (käännös uupuu vielä) ovat lähes samalla viivalla, olkoonkin että ensimmäiseen olisi neljä hyvin tarinaan sopivaa hahmokonseptia tarjolla. Tästä ehkä myöhemmin lisää.

Varkaiden Neuvostoa pelaamassa, osa 1

2010-10-07T21:45:00.001+03:00

"Terveisiä Länsikruunun Vapauttajilta!"
-Theon Tyrell

Tämän hetkinen Pathfinder-kampanja on edennyt mukavalla tahdilla, kolmessa viikossa kuusi pelikertaa. Tänään aloitimme jo kampanjan kolmannen osan joten kamppiksen puoliväli lähenee kovalla tahdilla. Alun perin en ollut kampanjasta kovin innoissani, olin tehnyt huhujen ja alkutietojeni pohjalta päätöksen ettei tämä kampanja ole kärkipäässä kun alan itse valita seuraavaa seikkailupolkua. Miten väärässä voikaan olla, kampanja on tähän asti ollut erittäin mainio ja haluan päästä tätä joskus johtamaan. Ajatusten purkamista tiedossa.

Ensimmäinen osa ("Erebuksen Äpärät") oli aika perinteinen, hyvin suora ja mielestäni liian lyhyt, aloitus seikkailupolulle. Vertailu kohteena ovat kaikkien muiden seikkailupolkujen startti osat ja tämä on heikoin. Ei huono mutta muihin verrattuna heikko. Kampanjan lähtökohtiin kuului se, että hahmoja kiinnostaa kaupungin auttaminen ja että nykyiseen tilanteeseen ei olla tyytyväisiä. Hahmot jotka eivät halua tehdä kaupungin hyväksi tekoja eivät toimi juurikaan toimisi tässä. Ensimmäinen kohtaaminen on jo sellainen, että hahmojen tulee valita varman kuoleman ja maanpetoksen väliltä, joten hahmoilla pitää olla motiivit lähteä mukaan toimintaan. Itsellä oli muutama ongelma ensimmäisessä osassa, lähinnä pelaajan vapauden kanssa mutta pelinjohtaja otti onkeensa ensimmäisen kerran jälkeen ja pelaajilla on ollut suhteellisen vapaat kädet toiminnan suhteen vaikka juonta seurataankin.

"Kuusiosainen Koitos" on nyt takana päin ja fiiliksiä onkin helpompi naputella kuin pari päivää sitten. Seikkailupolun toinen osa on vahva, monet ovat kehuneet parhaaksi osaksi mutta mieltäni varjostivat myös monet kommentit joissa kirjaa haukuttiin huonoimmaksi koko sarjassa. Itse pidin kovasti "Kuusiosaisesta Koitoksesta". Kirjassa on hyvät ainekset aivan käsittämättömään roolipelaamiseen mutta tämä vaatii pj:ltä panostusta sekä ryhmältä tiettyä "pokkaa". Omalla porukalla tämä meni ihan kiitettävästi, ryhmän sisältäessä täysin uuden roolipelaajan ja roolipelaajan joka on ehkä enemmän pelaaja. Itse olisin ollut valmis riehakkaampaan settiin mutta en halunnut asettaa muille paineita. Myös oman hahmoni kädettömyys esiintyessä vaikutti myös tähän. Seikkailun loppuosa on mainio luolasto (luit oikein) joka rasittaa pelaajien aivoja sopivalla tavalla ja tarjoaa sopivia haasteita. Itsellä tuli jotenkin Lamentationin luolaston rakennus ohjeet tätä pelatessa: ei rasiteta pelaajia monilla helpoilla kohtaamisilla vaan muutamalla haastavalla. Oikea ratkaisu varsinkin kun otti "luolaston" teeman huomioon.

Kolmas osa, "Mitä Lepää Tuhkassa" vasta alkoi mutta muutama aatos ehkä siitä on sopiva tuoda ilmi. Tämä ja edellinen osa ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa, mikä teki siirtymisestä erittäin sujuvan. Riimuvaltian Nousussa siirtymät kirjojen välillä eivät ole kovin smootheja joten oli hienoa nähdä tälläinen ratkaisu. Pj heitti eteemme muutaman hyvän arvoituksen, joita on pohdittu ja ratkottu kahdella pelikerralla. Tänään selvitimme tapahtumien historiaa ja selvitimme arvoituksia loppuun ja näiden pohjalta jatkamme matkaa. Lupaavan oloinen kirja, varsinkin kun pj panosti arvoituksiin. Arvoitusten ratkominen on aina hauskaa kun siihen sisältyy selkeästi jokin pelin sisäinen palkinto.

Tarkemmin kampanjan tapahtumista voi lukea Laiskanlinnan Vallihaudasta mutta juonipaljastuksia on tiedossa rankalla kädellä. Itse toivon pääseväni joskus vetämään tätä vaikka alunperin en ollut kampanjan ideasta innoittunut. Ehkä Tampereelta tai Helsingistä löytyy opiskelijoita/tms. joille Pathfinder uppoaa ja pääsen Varkaiden Neuvostoa vetämään.

Väliaika, kahvia ja kirjoja

2010-09-24T16:11:00.001+03:00

Blogin pitämisessä pieni suvantovaihe tässä kuussa. Pelejä on harvakseltaan joten niistä ei ole satuiltavaa. Sen sijaan erilaisista kampanjaideoista voisi kirjoitella fiiliksiä mutta oikea käsi sen verran rikki (jännetupintulehdus, veikkaisin), ettei kirjoittamisesta oikein tule mitään. Palaamme pienen tauon jälkeen, toivottavasti jo ensi viikolla.

Aika on kulunut Order of the Stickiä lukiessa, Heimojen maailmaa kerratessa ja siivotessa. Ehkä seuraavassa merkinnässä on jotain Heimoista, joka on yksi suosikki pelejäni, olkoonkin ettei (tätäkään) olla päästy pelaamaan. Middenheim Master's Blood Bowl Leaguen uutta kautta olen myös suunnitellut, jos vain pelaajia tulee sopiva määrä , nyt näyttää vähän pahalta. Näissä merkeissä kohti viikonloppua.

Sarjakuvia ja Pathfinderia

2010-09-12T20:19:00.004+03:00

Helsingin sarjakuvafestarit

Lauantai tuli vietettyä Helsingissä sarjakuvafestareilla. Vaikka sarjakuvat ei ole koskaan ollut ykkösjuttujani, ainakaan keräily mielessä (verrattuna roolipeleihin) niin päätin torstaina lähteä pistäytymään festareilla. Myös viimeisimmästä Helsingin reissusta oli kulunut reipas kaksi vuotta eli oli korkea aika lähteä ihmettelemän pääkaupunkiseudun elämää. Festarien tapahtuma-alue oli Lasipalatsi ja sen ympäristö joten myös suunnistamista oli luvassa.

Juna lähti yhdeksän maissa ja lähtöaika oli ehdottomasti liian aikainen, koska olen nyt noin vuoden elänyt hyvin vaihtelevaa unirytmiä. Tämän hetken unirytmi ei sisällä herätyksiä seitsemältä. Joka tapauksessa junalla matkustaminen oli mukavampaa kuin muistin ja sain jopa nukuttua. Kahvi oli turhan kallista joten kofeiini sai odottaa. Lasipalatsi löytyi helposti mutta väsymys oli viedä voiton. Milla Paloniemen haastattelun pysyin juuri ja juuri hereillä mutta myyntipöytien tutkiminen toi lisää virtaa.

Helsingin Fantasiapelit löytyi yllättävän helposti, vaikka monessa otteessa on sanottu ettei sitä tahdo katutasolta löytää. Helsingin liikettä on siunattu hyvänkokoisella liiketilalla, koska olin aivan myyty kaikesta näytillä olevasta. Roolipeliosio varsinkin saa hyvän arvosanan, verrattuna Tampereen liikkeeseen joka jää toiseksi monelle muullekkin kaupalle valikoimassaan. Vaikka mangaa oli hyllymetreittäin niin pääpaino oli silti mielestäni lauta-, rooli- ja miniatyyripeleillä mikä lämmitti sydäntäni. Olisimpa päässyt Helsingin kauppaan harrastukseni alkuaikoina täyden lompakon kanssa niin olisi Kerp-tuotteet vaihtaneet omistajaa, nyt vastustin kiusausta tehdä heräteostoksia ja keskityin tarpeelliseen.

Takaisin Lasipalatsin alueelle. Lisää pöytien tutkimista, parin sarjakuvan tekijän haastattelu ja raitista ilmaa. Pongasin NiTessinen mutta jätin esittäytymisen toiseen kertaan kun olimme jo lähdössä juna-asemalle. Veli tekikin enemmän ostoksia ja niistä on päässyt nauttimaan. Hyvä reissu vaikka junailu tulikin kalliiksi ilman opiskelijakorttia.

Varkaiden Neuvosto

Paluu pelaajan paikalle on tiedossa kun aloitamme paikalliskamppiksena Varkaiden Neuvosto-seikkailupolun. Veli on pitkään halunnut johtaa Varkaiden neuvoston ja kahden muun pelaajan toivoessa samaa lähdin mukaan. Roolikseni jäi meleehahmon pelaaminen joten päätin lähteä testaamaan Advanced Player's Guiden cavalier-ammattia, joka sai käännöksekseen "valan vannonut ritari" kuten eräässä hyvässä fantasiakirjassa. Puolentoistakäden miekkaa heiluttaen Theon Tyrell puolustaa Länsikruunun kansalaisia viimeiseen hengenvetoonsa uskollisen hevosensa Joffreyn kanssa, kuten on vannonut Kilven ritarikunnalle. Hyvän oloinen kampanja tiedossa, kaksi muuta pelaaja ovat myös motivoituneita ja hahmot vaikuttavat sopivan yhteen kivuttomasti. Pitäisi varmaan aloittaa sopivan ritarifigun etsiminen, kun tätä nykyä miniatyyrien maalaaminen maistuu paremmin kuin pitkään aikaan.

Hahmoista ja muusta voi lukea tarkemmin veljeni blogista.

Riimuvaltiaiden Jäljillä

2010-09-07T20:19:00.003+03:00

"We be goblins, You be food!"
-Goblin Song

Riimuvaltiain Nousu (Rise of the Runelords) on Paizon ensimmäinen seikkailupolku (adventure path) ja ainoa, jota olen itse johtanut. Ensimmäinen kampanja päättyi viime tammikuussa kestettyään kahdeksan kuukautta ja ollen pisin yhtäjaksoinen kampanja ikinä. Toisella kampanjalla tulee vuosi täyteen ensi kuun lopussa. Riimuvaltiain Nousulla on tietty paikka peliporukassamme, kampanjaa muistellaan ja siihen viitataan tietyllä arvokkuudella. Kuten eräs pelaaja totesi: "se hyvä kamppis".

Pathfinder ja Riimuvaltian Nousu kulkevat käsikädessä. Edellisessä Pathfinder merkinnässä puhuin miten peli aloitti uuden kauden harrastuksen parissa ja iso kiitos kuuluu tälle kamppikselle. Pidän "hyvän" seikkailun tekemistä haastavana ja Paizo hoiti homman hyvin puolestani, saan johtaa laadukasta tavaraa pelaajilleni. Merkki siitä, että pidän näkemästäni on se, että vedän samaa kamppista toistamiseen vaikka olisi ollut mahdollisuus valita jokin muu seikkailupolku. Päivitetyn kamppiksen vetäminen on ollut vielä hauskempaa kun sudenkuoppia on voinut täyttää ja näin tehdä pelistä vielä parempaa.

Ensimmäisestä kampanjasta voi lukea Mekanismista, juonipaljastuksia totta kai luvassa. Toisesta kampanjasta ei ole merkintöjä missään mutta se on kulkenut samoja linjoja pitkin vaikka hyvin erilaisia ratkaisuja on nähty. Vaikka seikkailupolku on hyvin vahvasti valmis tarina, jota pelaajat seuraavat niin olen omissa peleissäni painottanut, että pelaajilla on hiekkalaatikko edessään mutta ehkä oikeammin olisi puhua valehiekkalaatikosta. Pelaajat voivat tehdä mitä haluavat mutta tarina etenee ja pelaajat päätyvät osaksi sitä tavalla tai toisella. Onneksi ei ole ollut ongelmia tämän kanssa vaan pelaajat ovat osanneet sovittaa hahmojensa päämäärät tarinaan sopiviksi.

Itse en pelaajana ole paras mahdollinen pelaamaan seikkailupolkua. Tämä tuli hyvin selväksi viime keväänä kun pelasin veljen johtamassa Toinen Pimeys (Second Darkness)-kampanjassa. Vaikka kuinka koitin asennoitua pelaamaan valmista tarinaa niin pelaaminen oli välillä hyvin tuskaista kun tapahtumat olivat pakotettuja, suorastaan putkijuoksumaisia. Puolustukseksi on sanottava, että pelinjohtaja johti ensimmäistä kertaa peliä ja kyseinen seikkailupolku ei ole vahvin Paizon tuotannossa. Uusi tilaisuus on tulossa kun lokakuussa aloitamme Varkaiden Neuvosto-kampanjan (Council of Thieves).

Sekalaisia aatoksia Pathfinderista. Mielelläni kirjoittaisin lisää aiheesta mutta tietyn focuksen ottaminen on kovin hankalaa, joten kertokaa mitä haluaisitte Pathfinderista lukea tämän blogin kautta. Arvosteluja kirjoista, peliraportteja, mikä vain oikeastaan käy.

ps. George R.R. Martinin Valtaistuinpeli on ehkä paras fantasiakirja ikinä.

Dragon Age RPG, osa 3: Tarinan Loppu

2010-08-27T20:17:00.003+03:00

“In war, victory.
In peace, vigilance.
In death, sacrifice.”

Grey Warden motto

Tiistai (23.8) oli merkittävä päivä porukamme Dragon Age-kamppikselle sillä se tuli päätökseensä ja samalla myös ko. kamppiksen pj olisi vuoden poissa pelipöytämme äärestä. Tuntemukset heittelivät hyvinkin paljon, sillä kampanja sai eeppisen päätöksen mutta samalla myös hyvin avoimen: tarina voi vielä jatkua tai jäädä tuohon. Pj:n lähdön tajuaminen veikin sitten hetken pidempään mutta onneksi jäähyväiset voitiin jättää yhteisen harrasteen parissa.

Urheilukisoista tarina vei sankarimme taisteluun vihademonia ja tämän kulttilaisia vastaan, kiidätti heidät Maagien Tornin, Kappelin ja Harmaiden Vartijoiden toimesta Orzammariin jossa kohdattiin isohko yllätys (Garrickin idylinen kuva kääpiöstä ainakin hajosi) ja samalla moni syy selkeni sankareille. Kuitenkin ryhmän jäsenten motiivit menivät täällä jo ristiin, tuoden ongelmia myöhemmin. Seuraava etappi johdatti sankarit lähelle Korcarin erämaata, jossa kummallinen kylä onnistui sekoittamaan Garrickin pään niin, että selkeästi vihamielinen yksilö pääsi häntä (ja samalla muita) huijaamaan. Huijaus, joka oli tuottaa monta viatonta uhria. Totuuden jälkeen kärsittiin paha tappio kun selkeä liittolainen menehtyi väijytyksessä. Dalish-haltiaklaani oli tuhoutua tuntemattoman voiman edessä mutta sankarien vahvuus yllätti heidät itsensäkkin. Kamppanja päättyi kylmään ryhmän hajoamiseen kun Elora jätti kaksi muuta sankaria, jääden dalish-haltioiden luokse yrittäen paeta omaa kohtaloaan.

Siinä lyhyesti ja hyvin ympäri pyöreästi koko kamppanjan tapahtumat. Matkaan mahtui monta hienoa ja unohtumatonta käännettä. Itse toivon, että kampanja pääsee jatkumaan vielä joskus, yhden uuden hahmon voimin, koska Dragon Age RPG nousi hyvin lyhyessä ajassa suosikkipelini asemaan. Eniten kiittäminen totta kai pj:tä, joka loihti tämän kaiken eteemme. Systeemin keveys ja yksinkertaisuus on se syy miksi pelin parissa haluan edelleen pysyä. Maailma on yhtäaikaa tuttu ja tuntematon, joka passaa itselleni varsin hyvin. Thedakseen ja pelkästään Fereldeniin mahtuu hyvin paljon erilaista sisältöä josta/johon on helppoa ammentaa uutta. Pj:mme teki tämän kyllä hienosti, sillä pc-pelin läpihakanneena sain silti paljon uusia ja ihmeellisiä kokemuksia.

Valmisseikkailu The Dalish Curse on luvun alla ja tänään hyllyyn löysi tiensä myös gm's screen ja toinen valmisseikkailu A Bann Too Many eli Dragon Agen tiellä tullaan vielä jatkamaan.

Uuden aallon aloittaja, Pathfinder RPG

2010-08-23T14:10:00.001+03:00

Roolipelit väistyivät sivummalle ala- ja yläasteen vaihteessa eli tuossa 2000-luvun alussa. Vaikka välillä tuli sekalaisesti pelailtua Kerpiä niin miniatyyripelit (ts. Warhammer Fantasy Battle) veivät harrastusajan roolipeleiltä. Yrityksiä elvyttää vanhaa harrastusta ei juurikaan ollut, lukuunottamatta mainiota Twilight: 2000-kamppista joka jatkuu edelleen satunnaisella aikataululla mutta tämä ei silti aloittanut uutta tulemista vaan toimi vain ensiapuana. Kuitenkin itse olin edelleen kiinnostunut vetämään pelejä ja odotin vain sitä lähtölaukausta ostamalla erilaisia pelejä hyllyyn. WoD ei napannut muita, Heimot kyllä inspiroi mutta ei myöskään herättänyt kauheaa kiinnostusta, Cyberpunk 2020 koki myös vähän saman. Voi olla etten "kaupannut" pelejäni kovin hyvin mutta kesällä 2009 eli kun lukio oli onnellisesti takana päin, saatiin se ensi askel.

Olin seurannut Pathfinderin syntymistä mielenkiinnolla jo pitkään ja olin hankkinut kehujen perusteella Rise of the Runelords-seikkailupolun ja tsekkaillut sen lävitse. "Nättiä settiä", olivat ajatukset kirjoista. Kun keväällä 2009 eräs kaverini totesi, että olisi hauskaa pelata taas roolipeliä (kaveri oli kerran aiemmin koittanut roolipelaamista) niin löin hänelle pelaajan opasvihkon kouraan ja otin toiseen paikkakuntalaiseen kaveripelaajaan yhteyttä. Veli oli totta kai mukana eli peliporukka oli kasassa, samoin itselleni se vaikein osa, eli seikkailu. Riimuherrojen Nousu-kamppis starttasi kesäkuussa ja kesti tammikuuhun. Roolipelaamisen riemua, niin vanhojen aikojen muistoksi kuin myös uuden ajan alkamisen merkiksi. Toinen Riimuherrojen Nousu-kamppis alkoi lokakuussa ja pyörii edelleen edettyään jo yli puolen välin. Pathfinderin merkitsemällä tiellä on nyt uuden aallon aikana pelattu kahden vuoden tauon jälkeen Twilightia ja Dragon Age RPG:tä, sekä uudet pelinjohtajat ovat kokeilleet siipiään. Toinen Pimeys-kamppiksen veti veljeni ja Dragon Age RPG pyörii toisen ensimmäisen kamppiksen pelaaajan vetämänä.

Pathfinder oli helppo tapa avata taas roolipelaaminen omassa porukassa. Ensinnäkin kun oma tyylini pj:nä on se, että mekaniikka käytetään vain kun tarvetta sille niin pelaajat pääsivät oikeasti roolipelaamaan pitkästä aikaa. Myös kampanjan hyvä taso piti mielenkiintoa yllä. Homman ratkaisi se, että en voinut kesällä lähteä armeijaan joten peliä pystyttiin jatkamaan tauotta läpi syksyn ja tästä jäi polte saada lisää. Myös toisen kamppiksen aloittaminen toisen porukan kanssa takasi Pathfinderille hyvän tulevaisuuden peliporukkassamme. Kerpin aikaiset taulukkoselaamiset olivat myös historiaa, peli oli notkeaa ja sujuvaa suurimmilta osin. Vaikka d20-systeemeissä on aina ongelmia niin Pathfinderissa ongelmat eivät ole koko peliä kaatavia ja kun pelaajat oppivat perusmekaniikan niin peli on hyvin pitkälle nopea tempoista. Vasta myöhemmillä tasoilla peli hidastuu itseäni häiritseväksi, kun hahmoilla alkaa olla ominaisuuksia, loitsuja ja kykyjä A4:sen verran.

Pathfinderin viitoittamalla tiellä jatketaan tulevaisuudessakin, sillä Paizon fanipoikana olen totta kai ostanut muita seikkailupolkuja niiden ilmestyttyä, aikaa on taas kerran vähemmän kuin pelejä vedettäväksi. Ehkä vuoden vaihteen jälkeen päästään seuraavan seikkailupolun kimppuun.

MökkiCon10 by Peliporukka Saamattomat

2010-08-15T20:37:00.003+03:00

"Eli pelin idea on, että me asutaan kämppiksinä ja elellään siis saman katon alla."
"Ai TON kanssa, joo mää taidan tästä mennä..."
-Kaksi Saamatonta Chez Geekin äärellä

Tuli vietettyä mukava viikonlopun avaus (pe-la) kaverin mökillä Sahalahdessa, noin 40 kilometrin päässä Tampereesta. Reissun tarkoitus oli olla porukalla yhdessä vielä ennen kun yksi lähtisi vuodeksi jenkkeihin vaihtoon ja samalla pelata esimerkiksi Blood Bowl-liigamme (Middenheim Master's Blood Bowl League) finaaliottelu oikein näytös tyyliin. Reissu alkoi sikäli hyvin, että kaikki kahdeksan jäsentä olivat vapaalla töistä ja muista vastuista ja kaikki pääsivät perille ilman kommelluksia, vaikka omasta autostani hajosikin pakoputki lopullisesti mökkitiellä.

Pelinvetämisvastuu oli aika pitkälti omilla harteillani, Pathfinder Societyä oli kaksi skenaariota valmisteltuna (Among the Living ja Tide of the Morning), sekä E.N.O.Cin valmisoperaatio Eisenberg oli vetämiskunnossa. Tosiasiassa hieman yli 24h kestäneellä mäkkitripillä ei pelatut näin paljoa roolipelejä, kun oli Blood Bowlia ja korttipelejäkin ratkottavaksi. Among the Living skenaario tuli vedettyä, sekä ratkottiin loppuun Riimuherrojen Nousu-kamppiksen kesken jäänyt taistelu. Myös Lamentations of Flame Princessin vetämiseen olin valmistautunut mutta aika todellakin "loppui kesken". Kuitenkin vedetyt pelit olivat menestyksiä monella tapaa. PFS-skenaario päättyi rumasti kaikkien hahmojen kuolemaan, koska tier 3-4 oli vain liian haastava kolmelle 3. tason hahmolle ja kahdelle 1. tason hahmolle. Pj:n ominaisuudessa päätin, että skenaariota "ei tapahtunut" vaan pelaajat saavat jatkaa vanhoilla hahmoillaan koska haastavuuden nostaminen oli huono idea pj:n suunnalta ryhmän sisältäessä ensimmäisen tason hahmoja.

Korttipeli puolella vanha tuttu Chez Geek tuli kaikille porukkamme jäsenille tutuksi, saaden hyvän vastaanoton. Muut virittivät myös tajuntansa munchkaamisen ihmeellisyyksiin, itse jätin tämän riennon väliin. RopeConin jälkeen Munchkin on maistunut pitkälti samalta, se joka saa ammatikseen varkaan on suurella todennäköisyydellä voittaja. Chez Geek on aina erilainen ja siksi mainiota ajanvietettä. Kahdeksalla pelaajallakin peli toimii mukavasti olkoonkin, että nukkuminen on lähes mahdotonta. Doom-lautapeliä yhden kaverin vetää mutta tämäkin jäi muun toiminnan ohessa pois ohjelmasta.

Blood Bowl-liigamme finalistit olivat Cold Blood Stabbers ja Tichy Tinkerbells, pimento- ja korkeahaltiat siis vastakkain. Oma joukkueeni, Altdorf Giants (ihmiset) jäivät ulos finaalista Stabbersien toimesta ja kauden ennakkosuosikin asemassa ollut PuPo BBC tippui kahden välierän matsin jälkeen ja joukkue hajaantui omille teilleen tappion jälkeen. Finaali oli tiukkaa "haltiapalloa", joka päättyi Cold Blood Stabbersien voitoksi. Näin jo toista kertaa sama valmentaja vei kauden. Ensi kaudella on kuitenkin muutosta luvassa koska valmentaja koutsaa vuoden jenkeissä. Onnittelut joka tapauksessa.

Kokemuksena erinomainen viikonloppu joka otetaan ensi kesänä uusiksi. Hyviä hetkiä pelien, ruuan, ihmisten ja ruuan äärellä. Seuraavalla kertaa ollaankin sitten vähän pidempi aika, jotta voidaan pelailla vielä enemmän. Reissun ehdottomia tähtihetkiä oli ei-roolipelaaja jäsenen kysymys "voisitko vetää jonkun minipelin huomenissa mulle, jäi kiinnostamaan?"

Aarteita muttei ruokaa

2010-08-09T23:41:00.002+03:00

Ei tullutkaan vielä juttua Pathfinderista osa syyllisenä se, että pöytäköneen huolto on venynyt yllättävän pitkäksi ja tällä läppärillä ei pysty kirjoittamaan niin, että jaksaisin sitä pitkään. Joten lyhyehkömpi päivitys tässä välissä liityen rahan käyttöön. Viimeisin kuukauden sisällä kulunut rahaa juurikin roolipeleihin melkoisesti joten katsotaampa mitä on tullut hankittua.

Ropeconista mukaan tarttui yhtä sun toista. Pathfinderia Gamemastery Guide ja Stolen Land (King Maker AP:n ensimmäinen osa). Ensimmäistä ei ollut alunperin tarkoitus hankkia ollenkaan vaan odottaa Advanced Player's Guidea mutta toisin kävi. Osoittautui näppäräksi opukseksi vaikka osa jutuista on enemmän tai vähemmän turhia. EPH-galleria on ihan hauska osansa josta voi soveltaa nopeasti eph:ta tarpeeseen. Stolen Landin tiesin hyväksi tuotteeksi jo ennen ostoa, kehuja kerännyt seikkailupolun aloitus. Ei pettänyt.

Myrrysmiehet kauppasivat myös Roudan maan, joka on mainio lähde kun lähtee kehittämään jotain "omaa" ylipäätään mihinkään. Saa paikkansa hyllystäni. Näin siis Ropeconissa.

Pathfinderia tuli hankittua suoraa Paizolta, King Maker-seikkailupolun loput osat sekä Advanced Player's Guide. Tuollainen satasen paukku. Tänään lopetin itseni kiusaamisen ja hankin Lamentations of the Flame Princess-paketin Fantasiapeleistä. Kyseinen peli vaikuttaa oikein mainiolta ja inspiroivalta vaikka itse en ole sitä ikäpolvea joka olisi aloittanut roolipelaamisensa "punaboksilla". Nostalgiapaukku joka tapauksessa, inspiroi monella tavalla.

Nyt kun jostain voisi ostaa aikaa, että ehtisi kaikkea pelata ja pelauttaa.

Dragon Age RPG, osa 2

2010-08-02T13:22:00.003+03:00

"Here I thought we were getting along so well! I was even going to name one of my children after you - the grumpy one!"
-Alistair, Dragon Age: Origins

Sitaatilla aloittamisesta näyttää tulevan tapa joten olkoon sitten näin. Viime merkintä kertoi Dragon Age-kampanjasta joten jatketaan samasta aiheesta. Garrick, Elora ja Alagosdhor ovat kampanjan hahmot, joista voi lukea edellisestä osasta lisää vaikka kuvaukset eivät tee oikeutusta varsinkaan kahden muun pelaajan hahmoista. Mutta siirrytään itse tapahtumiin.

Toisistaan tietämättä hahmot ovat päätyneet Bannerhovin pikku kylään, joka kerran vuodessa herää eloon. Kylän järjestämät urheilukisat ovat pohjoisessa Fereldenissä hyvin tunnetut ja ne keräävät paljon katsojia mutta myös urheilijoita. Garrick on tullut kisoihin urheilemaan, lajeina pitkänmatkan juoksu ja keihäs. Alagosdhor on tullut paikalle keräämään tietoa ihmisten tavoista mutta aikoo ottaa osaa jousiammuntaan. Elora on määrätty paikalle Maagien Piirin taholta tarkkailemaan mahdollisia kummia tapahtumia. Garrick vie juoksun helposti ja on todistamassa miten nuori dalish-haltia vie jousiammunnan, päihittäen vanhan mestarin näyttävin ottein. Elora tekee tuttavuutta paikalle tulleiden aatelisten kanssa, nuoleskellen mahdollisimman paljon. Kuitenkin häneen huomionsa kiinnittää kauppias Holze, jonka vieraanvaraisuutta haltiamaagi käyttää armotta hyväkseen.

Garrickin keihäskisa ei suju juoksun tavoin mutta Alagosdhor löytää itsensä paini-kilvasta joka muistuttaa enemmän vapaatatappelua kuin painia. Ketteryydellään haltia pääsee aivan finaaliin asti, jossa vastaan asettuu pormestarin järkälemäinen poika. Ottelu venyy mutta Garrickin huutamien ohjeiden avulla Alagosdhor onnistuu voittamaan myös paini-kilpailun. Elora seurasi ottelua myös kauempaa Holzen kanssa, todeten lajin barbaariseksi. Kisojen huipennus on "koripallo" ottelu Barrenhovin ja naapurikylän välillä. [Koripallo muistuttaa rugbyä, tavoitteena saada pallo vastapuolen koreihin, jotka ovat maassa] Kisojen mestareille on varattu vip-aitio aivan Bannerhovin joukkueen pilttuun yläpuolelta, jonne Garrick ja Alagosdhor ovat oikeutettuja pääsemään. Holzen mukana myös Elora pääsee vip-aitioon. Ottelu on tasainen kunnes Bannerhovin ykköstähti pelaaja kolhitaan pelikunnottomaksi ja pelin kulku kääntyy. Garrick ja Alagosdhor päätyvät kentälle pitämään Bannerhovia pystyssä ja kun joukkue on pyytänyt hoitoapua tarpeeksi kauan, Elora siirtyy pilttuuseen pitäen itsensä piilossa mahdollisimman hyvin ja parsii ykköstähden kuntoon. Tämän jälkeen ottelu on Bannerhovin ja kylässä juhlitaan läpi yön.

Illalla kaikki kolme saavat kirjeen kauppias Holzelta, joka pyytää heitä paikalliseen aamuksi, tarkoituksenaan keskustella tarjouksesta, jonka pitäisi miellyttää. Holze kerää kisojen voittajista ja muista mielenkiintoisista yksilöistä saattuetta matkalleen kohti Länsikukkuloita, jonne olisi kolmen päivän matka. Reitin ei pitäisi olla vaarallinen, rosvoista ei ole ollut huolta vähään aikaan mutta koskaan ei kuulemma voi olla liian varovainen. Kaikki kolme hahmoa ottavat työnvastaan, samoin muutama muu paikalle kutsuttu.

Näin päättyi ensimmäinen pelikerta. Hyvin toimiva setti vaikka hahmot eivät toisiaan tunteneet. Pelinjohtaja yllätti hyvin työtarjouksen antajalla, sillä Holze oli omassa listassa viimeinen "yhdistäjä" kolmen hahmon välillä. Seuraavalla kertaa sitten jutustelua Pathfinderista ja käynnissä olevasta Riimuvaltiaden Nousu-kampanjasta.

Dragon Age RPG, osa 1

2010-07-30T13:18:00.005+03:00

"For Ferelden!"
-King Caylan, Dragon Age: Origins

Pelilauta.fi sivustolla tuli jo puhuttua Dragon Age RPG-kamppiksesta jossa olen mukavan vaihtelun vuoksi pelaajana. Yksi vakiopelaajistamme halusi kokeilla siipiään pj:nä joten mielelläni annoin tämän mahdollisuuden. Dragon Agen maailma oli meille molemmille tuttu tietokoneen ruudulta, Dragon Age: Origins on läpipelattuna molemmilla. Mukaan saatiin helposti kaksi vakiopelaajaa ja näin pääsimme aloittamaan seikkailun Fereldenissä.

Ensimmäinen osa prosessia oli maailman selventäminen. Tämä osa kuului enemmän pj:lle mutta olin aktiivisesti mukana, koska tätä pyydettiin ja halusin samalla tehdä mahdollisesta "omasta" Fereldenistä samanlaisen kuin pj:mme. Mietimme erilaisia suomennoksia pelin termeille mikä kävi yllättävän helposti. Osa kiitos kuuluu myös Endless Bag of Gamesin MkaYlle, joka jakoi oman kamppiksensa sanastoa meille. Grey Warden kääntyi Harmaaksi Vartijaksi, Chantry Kappeliksi ja Darkspawn pimeydensikiöksi. Samaan prosessiin kuului myös maailman omien sääntöjen ja arvojen määrittely. Esimerkiksi miten Maagien Piiristä maagi pääsee ulkomaailmaan kulkemaan ilman kappeliritari saattuetta? Miten tätä vahditaan? Tästä kyseisestä aiheesta pj:n ja omat näkemykseni erosivat eniten. Lopputulos oli, että maagi pääsee Tornista ulkomaailmaan 1) perhesyiden takia 2) tutkiakseen jotain Piiriä kiinnostavaa aihetta. Molemmat liittyvät yhteen tämän hetkisistä hahmoista. Muitakin tämän kaltaisia pohdittiin mutta niistä olimme selkeästi lähes samaa mieltä.

Seuraavaksi oli edessä suunnittelukerta, ennen hahmojen luomista. Pj ja pelaajat saman pöydän ääressä keskustelemassa siitä mitä peliltä haluttiin, mitä ei haluttu ja myös alustusta pelin lähtökohtiin. Huomasin tämän oikein toimivaksi jutuksi, pystyin helposti miettimään hahmoni peliin sopivaksi ja sain paljon ideoita taustaan ja tavoitteisiin. Tämä tulee vakiojutuksi omiin peleihini. Tässä yhteydessä tulivat myös "talon säännöt" muidenkin pelaajien tietoon olkoonkin, että mitään kovin radikaalia ei ollut luvassa. Hahmonluonnissa saisi heittää toisen rivin ominaisuuksia mutta tämä toinen olisi pakko pitää, kestopisteitä ja manaa heittäessä sama juttu, toisen kerran saisi heittää mutta toinen tulos olisi pakko pitää. Itse pidin tästä, antaa vaihtoehdon ilman mahdollisuutta munchkata/power-pelata, ei sillä että tämä olisi yleinen ongelma peliporukassamme. Näillä puheilla aloimme suunnitella hahmoja, itselläni ja olikin jo idea mielessä kun taas toinen vakiopelaajista ei tiennyt mitään koko maailmasta ennen tätä keskustelua.

Pelistä löytyy kolme erilaista ammattia, soturi, varas ja maagi. Koska toiset pelaajat olivat ottaneet varkaan ja maagin itselleen, jäi soturin rooli itselleni. Vaikka kaikkien roolien täyttäminen ei ole välttämätöntä niin halusin päästä kokeilemaan soturia ja jättää muiden ammattien testaamisen muille. Seitsemästä taustasta valitsin tavallisen fereldeniläisen [ns. vapaan fereldeniläisen], jotka ovat enemmistö Fereldenissä. Näistä peliteknisistä jutuista voin kirjoitella lisää jos joku vaatii.

Garrickista tuli sellainen hahmo, jota en ole pelannut juurikaan. Suoraselkäinen Kappelin oppeja seuraava kaveri, joka ei juokse suoraa vaaraan. Haluaa Harmaaksi Vartijaksi tai edes auttaa heitä, sekä nähdä Orzammarin. Vihollisten tappamista on vältetty viimeiseen asti ja muille ryhmänjäsenille on näytetty kaapin paikkaa näiden sooloillessa, lähinnä hienohelma maagi Eloralle, joka välittää vain omasta kuvastaan peilissä ellei voi hyötyä muista jotenkin. Välttelee paluuta Torniin viimeiseen asti ja koittaa siinä ohessa saada isänsä hengiltä perinnön vuoksi. Tappanut oman veljensä päästäkseen tavoitteeseensa. Alaghosdor [jotain tuonne päin] on dalish-haltioiden heimosta lähetetty tiedustelija jonka tavoitteena on oppia ihmisistä ja välittää tämä tieto heimolleen.

Dragon Age RPG:stä riittää vielä kerrottavaa mutta ehkä tässä vähän alkuinfoa kampanjastamme.

Aloitus

2010-07-29T20:29:00.009+03:00

"Remind me to never play poker with GM"

-Darths&Droids

Olin pitkään jo miettinyt blogin pystyyn laittamista, juurikin roolipelaamista ja muista harrasteitani käsittelevän blogin. Kun yllä oleva sitaatti ilmestyi eteeni, oli vaikein asia, itselleni kelpaava blogin nimi, jo valmiina joten jäljelle jäisi vain sisällön tuottaminen. Pitkään tuntemani tarve saada purkaa parin roolipelikampanjan luomia ajatuksia, sekä ajatuksia roolipelaamisesta ylipäätään sekä muista harrastuksistani. Vaikka miniatyyripelit ovat olleet noin vuoden "kakkosharrastuksen" osassa niin niistäkin riittänee kirjoiteltavaa, ainakin Blood Bowlista.

Tarkoitus on kirjoitella suomeksi merkintöjä mutta ehkö jossain vaiheessa pari englannin kielistä merkintää eksyy mukaan. Pidetään ensimmäinen merkintä asiallisissa mitoissa, lyhyesti siis Blue_Hill ja hänen bloginsa pääsisällöt olivat tässä.

Pahoittelut karmeasta skinistä, pitää tähän panostaa hetki lisää.